Tarinoita, tunnelmia ja tuumailua Taiwanista

Uusi blogi

2010-12-19T23:55:00.000-08:00

Kuten tarkkaavaisimmat lukijani ovat varmaan huomanneetkin, tämä blogi ei päivity enää. Uusi blogini sijaitsee osoitteessa tiedenainen.blogspot.com. Tervetuloa seuraamaan kuvioitani Hollannissa!

Borneon orangit

2010-04-10T05:34:00.000-07:00

Matkamme on lahtenyt hyvin kayntiin Malesiassa. Ensin vietimme pari paivaa Kuala Lumpurin sykkeessa, minka jalkeen lensimme Malesian Borneoon. Matkan ehdoton kohokohta tahan mennessa oli vierailu Sepilokissa orankien suojelualueella. Orangit ovat hyvin uhanalainen laji ja tamanhetkinen ennustus on, etta ne haviavat sukupuuttoon seuraavan kymmenen vuoden aikana. Malesiassa sademetsia hakataan palmuplantaasien tielta, mika jatkuvasti pienentaa orankien elinymparistoa. Suojelualueella orangit elavat sademetsassa, mutta niille tarjotaan tukitoimenpiteena ruokaa kaksi kertaa paivassa. Tata ruokintahetkea turistit saavat tulla katsomaan. Tarkoituksena on saada orangit lopulta kokonaan vapautettua suurempaan sademetsaan.

Me seisoimme parinkymmenen metrin paassa ruokintalavasa ja seurasimme orankien lounashetkea.

Ruokinta-ajan ollessa ohi jaimme alueelle viela hetkeksi ja suureksi iloksi tormasimme orankineitoon, joka hengaili rauhallisesti kavelyreitin varrella. Nama orangit ovat viela sen verran tottuneita ihmisiin, ettei niita tarvitse pelata. Seurustelimme siis taman orangin kanssa niin kauan kuin mahdollista, mika oli todella mahtava ja ainutlaatuinen kokemus.

Oranki kaiveli iloisena nenaansa ja parisytteli huuliaan meille.

Seuraavaksi matkamme jatkuu Bruneihin sulttaanin temppeleita ja rikkauksia ihmettelemaan. Kuulemisiin!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

2010-03-31T06:59:00.000-07:00

Viime keväänä lykkäsimme monen nähtävyyden ja paikan vierailua sillä ajatuksellä, että "ensi vuonna kyllä ehtii". No, ei meillä tänä vuonna ollut tietenkään yhtään enempää aikaa toteuttaa kaikkia suunnitelmia. Toki olemme nähneet monia paikkoja Taiwanin saarella, mutta monta jää myös näkemättä. Kaikkien kuuluisimmalle nähtävyydelle oli kuitenkin pakko järjestää aikaa. Kävin siis vihdoin eilen Taipei 101:n, maailman toiseksi korkeimman rakennuksen, huipulla. Pilvenpiirtäjän korkeus on 508 metriä ja siinä on 101 kerrosta maan päällä. Yleisö pääsee katselemaan maisemia kerroksista 89 ja 91. Hissit ovat luonnollisesti maailman nopeimmat: viidennestä kerroksesta pääsee 89. kerrokseen 37 sekunnissa. Hissien koneisto on suomalaisen Koneen valmistama.

Ylhäältä näki koko Taipein.

Korkeuksista sai hyvin käsityksen siitä, miten vuoret tosiaan kohoavat lähes keskeltä kaupunkia.

Alhaalla kuvassa on työpaikkani Taipei Medical University.

Pilvenpiirtäjän sisällä on 660 tonnia painava "pallo", joka toimii vastapainona taifuunin tai maanjäristyksen sattuessa.

Näkyvyys ei ollut täydellinen hieman sumuisen ilman takia, mutta ihan kohtuullinen kuitenkin.

Sunnuntaina vietimme varsin kulttuurintäyteistä päivää. Borek oli avustajana kiinalaisessa oopperassa, joten pyörimme teatterin takahuoneessa koko päivän seuraamassa näyttelijöiden valmistautumista. Kokemus oli todella mielenkiintoinen, vaikken itse oopperasta ymmärtänytkään mitään. Käsittääkseni paikallisetkaan eivät saa siitä juurikaan tolkkua, elleivät ole perehtyneet tarkemmin pekingiläisen oopperan saloihin.

Borek esitti oopperassa vartijaa ja hänellekin laitettiin täysi maski päälle.

Aikamoinen muodonmuutos, vaikka kyllä yleisö varmaan tunnisti Borekin vielä ulkomaalaiseksi.

Itse esitys kesti yli kolme tuntia, eikä väliaikoja pidetty. Olin todella tyytyväinen, että olin takahuoneessa enkä yleisön joukossa istumassa. Aika olisi käynyt tooodella pitkäksi. Borekin osana oli seistä lavalla liikkumatta noin 20 minuuttia.

Ooppera ei länsimaalaiseen musiikkin tottuneisiiin korviini kuulostanut kovinkaan miellyttävältä, tämä siis varoituksena ennen videoiden katsomista.

Tänään oli viimeinen työpäiväni, joten työkaverit olivat järjestäneet pienet juhlat, joissa tarjolla oli erityisesti taiwanilaisia ruokia. Pitihän minua päästä kiusaamaan possun keuhkoilla ja pesusienitofulla vielä yhden viimeisen kerran.

Pidin vieraille pienen esityksen Suomesta, jotta osaisivat seuraavan kerran suomalaisen kohdatessaan kysyä jotain muutakin kuin "Onko siellä tosi kylmä?". Hyvänä lisänä esityksessä oli suomalaisten tehtailema promovideo Shangain maailmannäyttelyyn, joka on saatavilla myös kiinaksi. Tässä videon englanninkielinen versio.

Iltapäivällä vaihdettiin lahjoja työkavereiden kanssa ja räpsittiin taiwanilaiseen tapaan paljon kuvia. Yhtäkkiä koko laitoksen ihmiset tuntuivat haluavan samaan kuvaan kanssani, vaikka en ole heidän kanssaan juurikaan aikaani viettänyt. Olo oli aika helpottunut kävellessäni viimein viiden jälkeen yliopistolta bussipysäkille. Kuuden kuukauden joutilaisuus ja ajan tappaminen työpaikalla ovat vihdoin ohi ja oikea loma voi alkaa.

Huomenna pakkaan loput tavarat ja yritän myydä tai lahjoittaa ylimääräiset rojut nurkista kavereille. Perjantaina muutamme ystävän luo yhdeksi yöksi ennen lauantain lentoa Kuala Lumpuriin, Malesiaan. Sieltä tiemme vie Borneon viidakon kautta pieneen Brunein sulttaanikuntaan ja lopulta Indonesiaan Javan ja Balin saarille. Päivityksiä tien päältä on luvassa nettiyhteyksien saatavuudesta riippuen. Hyvää pääsiäistä!

Kuumia lähteitä, turkinpippureita ja irtoripsiä

2010-03-24T20:02:00.000-07:00

Viimeiset työpäivät ovat käsillä ja mikä olisikaan parempi tapa kuluttaa työaikaa kuin blogin kirjoittaminen? Tämän viikon ainoa pakollinen työkuvio on verovirastossa vierailu. En malta odottaa pääseväni hoitamaan veroasioita kiinaksi. Varmasti mutkatonta ja mukavaa!

Käväisimme muutama päivä sitten Wulaissa, pienessä kylässä Taipein eteläpuolella. Paikka on tunnettu kuumista lähteistä ja vesiputouksesta. Hotellihuoneessamme oli oma kylpyamme, johon kuumien lähteiden vesi tuli kätevästi hanasta. Vesi todellakin oli kuumaa, mutta onneksi sitä pystyi sekoittamaan kylmään veteen. Me yövyimme hotellissa, mutta huoneita on mahdollista vuokrata myös tuntitaksalla. Nuoret parit tulevatkin usein hotelleihin "lepäämään" muutamaksi tunniksi, koska muuta paikkaa kahdenkeskiseen seurusteluun ei ole. Meidän valitsemamme paikka oli kuitenkin oikein siisti ja mukava, ei siis varsinainen "love hotel".

Matkasimme gondolihissillä vesiputouksen yläjuoksulla olevaan vapaa-ajan keskukseen. Paikka on ilmeisesti rakennettu 1970-luvulla ja ainakaan huvipuistoa ei olla taidettu sen jälkeen kunnostaa. Suurin osa laitteista oli epäkunnossa ja päivän jännittävin hetki olikin dramaattisen liskotappelun seuraaminen.

Meitä jäi varsinkin harmittamaan tämän fitness-keinun toimimattomuus, sillä sitä kuvailtiin mm. sanoilla "full of exciting and refreshing" sekä "it could facilitate health and beauty care". Kuka ei haluaisi helpottaa kauneudenhoitoa jättiläiskeinun avulla?

Vesiputouksen alajuoksulla, joen varrella on kuumia lähteitä, joista kaikki voivat nauttia ilman maksua.

Lauantaina sain puhua suomea oikein kunnolla pitkästä aikaa kierrättäessäni kolmea suomalaisturistia ympäri Taipeita. Kiipesimme elefanttivuorelle ihailemaan maisemia, katsastimme kukkaismarkkinat, maistelimme Taiwanin erikoisuuksia iltatorilla ja päätimme illan pelaten biljardia. Päivä oli pitkä mutta erittäin mukava. Erityiskiitoksen ansaitsevat Jussin tuomat suomalainen siideri ja turkinpippurit, sekä Irinan ja Askon viihdyttävät matkakertomukset ja vinkit huhtikuun reissuamme koskien.

Sunnuntaina vuorossa olivat muutaman kaverin läksiäiset. Teemana oli taiwanilaisuus, joten pistin päälleni erittäin lyhyet farkkushortsit ja mustat sukkahousut, nappasin laukukseni panda-pehmolelun, sidoin hiukseni panda-pampulalla ja taistelin kaiken kukkuraksi silmiini irtoripset. Pituusero oikeisiin ripsiini oli aika huimaava, kuten kuvasta näkyy.

Edellämainituista asioista siis rakentuu stereotyyppisen taiwanilaistytön olemus. Panda-asusteet olisi tosin voinut korvata Hello Kitty-asusteilla.

Borek tyytyi luomaan taiwanilaisimagon glitter-lippiksellä. Hyvin toimi.

Läksiäisissä oli tietenkin tarjolla betelpähkinöitä.

Viikonlopun tunnelmia

2010-03-16T00:11:00.000-07:00

Lauantaina suomen oppilaani saapuivat luoksemme lounaalle. Heidän mukanaan tuli myös perhe, jossa vaimo on taiwanilainen ja isä suomalainen. Perheellä on 2,5-vuotias poika, joka puhui suloisesti sekaisin suomea, kiinaa ja englantia. Olen ymmärtänyt, että tälläisissä monikielisissä perheissä olisi tärkeää että yksi vanhempi puhuisi lapselle aina samaa kieltä, mutta käytännössä tämä on varmaan vähän hankalaa. Ja vanhempien puhuessa keskenään englantia, lapsikin helposti poimii englanninkielisiä sanoja käyttöönsä.

Poika saattoi siis sanoa minulle "Ayi, haluan mennä katsomaan diannao." Kokonaan suomeksi tämä tarkoittaa "Täti, haluan mennä katsomaan tietokonetta." Menimme sitten katsomaan tietokonetta ja poika paljastuikin hämmentävän taitavaksi tietojenkäsittelijäksi. Parissa sekunnissa hän oli avannut wordin, naputellut siansaksaa ruudulle ja tallentanut tiedoston työhakemukseni päälle. Onneksi on varmuuskopiot...=)

Täällä on viime aikoina ollut todella vaihtelevat säät. Eilen oltiin lähellä 30 astetta ja tänään on reilusti alle 15 astetta. Sunnuntai oli kaunis päivä ja halusimme nauttia siitä kävelemällä läheisellä vuorella. Otimme bussin kohti vuorenhuippua ja lähdimme kävelemään päätepysäkiltä kohti vesiputousta, jonka olimme lukeneet olevan lähistöllä. Rappusia oli taas riittämiin, mutta muuten reitti oli helppokulkuinen.

Pienen patikoinnin jälkeen saavuimmekin vesiputoukselle, jonka viereiseen kallioon oli rakennettu pieni temppeli. En muistaakseni ollut koskaan aikaisemmin nähnyt oikeaa luonnon vesiputousta, joten tämä oli oikein mukava kokemus. Tosin sadekauden aikaan vesiputous olisi ollut huomattavasti näyttävämpi, mutta silloin emme olisi päässeet lainkaan temppelin sisälle sen ollessa veden vallassa.

Putoukselta oli hienot näkymät laaksoon.

Päätimme kulkea paluumatkan takaisin bussipysäkille eri reittiä, mikä osoittautuikin aika lailla vaativammaksi vaihtoehdoksi. Sunnuntaikävely muuttui todelliseksi kuntoiluksi, kun hypimme purojen yli liukkaita kiviä pitkin polun hävitessä näkyvistä ja viidakko kietoutui tiheäksi ryteiköksi ympärillemme. Reitti oli kuitenkin ihan oikea pienistä epäilyistämme huolimatta ja pääsimme turvallisesti perille. Saimmepahan olla hetken aidosti luonnon äärellä pois ihmisvilinästä.

Illalla uskaltauduin ensimmäistä kertaa tekemään ruokaa tuoreista, raaoista katkaravuista. Harmaat katkaravut ovat vaan aina näyttäneet kaupassa jotenkin epäilyttäviltä Suomessa myytäviin vaaleanpunaisiin pakasterapuihin verrattuna. Täältä on turha edes etsiä kaupasta valmiiksi kypsennettyjä katkarapuja. Nätisti katkaravut kuitenkin muuttivat väriään pannulla, eikä vatsanväänteitä ilmaantunut.

Katkarapujen seurana söimme paistettua munakoisoa, kirsikkatomaatteja ja patonkia.

Tämä viikko on mukavan täynnä ohjelmaa. Teemme pienen retken Wulaihin kuumille lähteille, toimin oppaana muutamalle suomalaiselle reppureissaajalle ja sunnuntaina on muutaman ystävän läksiäiset. Omaakin lähtöä pitäisi alkaa valmistella. Pahvilaatikot tavaroiden lähettämiseen laivalla Suomeen on jo hankittu, vaikka suuri osa tavaroista olisikin tarkoitus antaa/myydä tutuille.

Lyhtyjen loistetta

2010-03-08T07:16:00.000-08:00

Kuukalenterin ensimmäisen kuun 15. päivänä vietetään kiinalaisen perinteen mukaan lyhtyjuhlaa (lantern festival), joka päättää kiinalaisen uuden vuoden juhlinnan. Ympäri Taiwania järjestettiin useita tapahtumia tähän juhlaan liittyen ja me kävimme katsastamassa niistä muutamia. Varsinaisena lyhtyjuhlan päivänä eli 28.2 meidän kalenterimme mukaan matkustimme pieneen kylään nimeltä Pingxi katsomaan taivaalle lähetettäviä lyhtyjä.

Tapahtuma on erittäin suosittu ja ruuhkat sen mukaisia. Menomatka taittui tunnissa, mutta kotiin mennessä bussimatka kesti yli kaksi tuntia, ilmeisesti presidentin kulkueen aiheuttaman tukoksen takia. Busseihin oli aina kaksi jonoa: yksi istumapaikoille ja toinen seisomapaikoille. Jälkimmäinen jono oli tietysti aina huomattavasti lyhyempi, joten valitsimme sen. Tosin kotimatkalla suurin osa seisojistakin luovutti ja leiriytyi bussin lattialle istumaan.

Tapahtuman ideana on ostaa paikalta suuri paperilyhty, kirjoittaa siihen toiveensa alkaneelle vuodelle ja lähettää se taivaan tuuliin. Lyhty toimii siis kuumailmapallon tavoin. Me emme ostaneet lyhtyä, joten yksityiskohtaisemmin lyhdyn toiminnasta en osaa kertoa. Yleisimpiä toiveita ainakin nuorten keskuudessa näyttivät olevan hyvä koulumenestys, terveyden säilyminen ja poika/tyttöystävän saaminen.

Tajusin tänään, että voin lisätä blogiin myös videoita, joten tässä videokuvaa lyhdyn lähettämisestä lentoon.

Käsittääkseni luonnonsuojelijat yrittävät vähentää taiwanilaisten innokkuutta lyhtyjen lähettämiseen, mikä onkin täysin ymmärettävää kun miettii sitä roskamäärää mikä tuhansista maahan pudonneista lyhdyistä syntyy. Myös tulipalovaara on aina olemassa. Päivänvalossa lyhdyt eivät olleet kovin kummoissa ja osaan kiinnitetyt rätisevät ilotulitteet lähinnä ärsyttivät, mutta hämärän laskeuduttua sadat taivaalla loistavat lyhdyt olivat hieno näky.

Ihmiset lähettivät lyhtyjä lentoon joka puolella suurta aluetta ja tämän lisäksi yhdessä ennaltamäärätyssä paikassa suuri joukko ihmisiä lähetti lyhtynsä ilmaan yhtäaikaisesti aina puolen tunnin välein. Erityisesti tämä oli vaikuttava näky.

Viime sunnuntaina olimme katsomassa hyvin erilaisia lyhtyjä. Perinteistä lyhtyperinnettä on aikojen kuluessa muokattu paljon ja nykyään suosittuja ovat erilaiset "lyhtypatsaat", jotka usein kuvastavat alkaneen vuoden horoskooppieläintä, eli tänä vuonna tiikeriä. Lähellä Taipei 101-rakennusta oli suuri aukio täynnä erilaisia patsaita.

Taiwanilaisten käsitys Euroopasta: tulppaaneja, englantilaisia vartiomiehiä ja cowboy (?).

Myös täällä sai kirjoitta ylös toiveitaan, tällä kertaa puun oksille.

Saavuimme sattumalta paikalle juuri valo- ja suihkulähdespektaakkelin alkaessa. Show oli oikeastaan hienompi kuin 101:n ilotulitukset perinteisenä uutena vuotena. Muutenkin on itsestään selvää, että kaupunki käyttää enemmän rahaa kiinalaisen uuden vuoden koristeluihin kuin vaikkapa jouluun.

Loppuun vielä video meidän hoitokissasta ihan vaan sen takia, että meillä on sitä kova ikävä ja me toivotaan koko ajan, että sen omistaja lähtisi uudellen matkustelemaan...

Vietnam

2010-03-01T23:30:00.000-08:00

Vietimme kiinalaisen uuden vuoden Vietnamissa vanhempieni kanssa. Matka oli oikein onnistunut, kuvat puhukoon puolestaan.

Saavuimme Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon) lauantaiaamuna ja vietimme viikonlopun siellä. Alkava tiikerin vuosi näkyi katukuvassa värikkäinä koristeluina ja erilaisina patsaina. Vietnamilaisilla on siis oma versionsa kuukalenterin uudesta vuodesta. Tämä juhla, nimeltään Tet, sattuu lähes aina yhtä aikaa kiinalaisen uuden vuoden kanssa. Iltaisin skootterit valtasivat kadut, eikä autoilla ollut juurikaan toivoa päästä ruuhkien läpi. Jalankulkijana oli onneksi vähän helpompaa, vaikka katujen ylittäminen olikin usein aika haasteellista.

Sunnuntaina tutustuimme Chinatowniin, joka oli kyllä pienoinen pettymys. Temppelit olivat suunnilleen samanlaisia kuin Taiwanissa, hieman rähjäisempiä tosin. Emmekä edes törmänneet minkäänlaiseen uuden vuoden juhlintaan, kuten olimme toivoneet.

Maanantaiaamuna lensimme Phu Quoc-saarelle, jossa vietimme loppuloman. Saari on vielä suhteellisen tuntematon turisteille, mutta uusia hotelleja rakennetaan jatkuvasti ja paikasta ennustetaankin tulevan Thaimaan veroinen rantakohde vuosien saatossa.

Saarella asuu noin 80 000 ihmistä ja suurin kaupunki on nimeltään Duong Dong. Senkin keskusta on sen verran pieni, että kävellen pääsee helposti paikasta toiseen.

Majoituimme oikein mukavassa hotellissa meren rannalla.

Söin joka päivä mereneläviä - taatusti tuoretta.

Saarella oli sekä hieman tasokkaampia ravintoloita, että pieniä kojuja, joissa paikalliset söivät lounaansa. Kala-nuudelikeitto: 80 senttiä.

Yhtenä päivänä vuokrasimme skootterin ja ajoimme itärannikolle. Vain muutama tie saarella on päällystetty, loput ovat hiekkateitä. Hengityssuojaimet tulivat tarpeeseen punaisen tomun pöllytessä. Liikennettä oli aika vähän, tiellä kuljeskelevia lehmiä lukuunottamatta.

Saaren kuuluisin ranta, Sao Beach.

Paluumatka taittui länsirannikkoa pitkin auringon laskiessa.

Saaren pohjoisosiin tutustuimme autoillen. Kävimme viidakossa kävelyllä, pippuriviljelmillä ja erään pienemmän kylän satamassa.

Paikalliset asukkaat tuntuivat suhtautuvan elämään rennosti, riippukeinuissa makoillen.

Viimeisenä päivänä olimme laivaretkellä, johon kuului mm. snorklausta ja kalastusta. Korallit eivät vetäneet vertoja Filippiineille, mutta pienet rannat olivat kauniita. Matkalla veneelle pysähdyimme helmiviljelmillä.

Mustekalojen puhdistusta.

Lounaalla veneessä tarjottiin merisiiliä. Maku ei ole kummoinen, vaikka näistä kuulemma pyydetään kovia summia muualla maailmassa.

Tällä hetkellä olen takaisin Taipeissa töiden parissa. Enää reilu kuukausi arkista aherrusta jäljellä, sitten kuukausi reissussa ja toukokuussa paluu Suomeen. Viime viikonloppuna kävin lyhtyfestivaaleilla, joista voisin seuraavaksi kertoa blogissa.

Maa järisee

2010-02-08T23:40:00.000-08:00

Maanjäristykset ovat kohtuullisen harvinaisia Suomessa, joten ensimmäinen kokemukseni tällä saralla oli viime keväänä täällä Taipeissa. Istuimme Borekin kanssa sohvalla katsomassa televisiota, kun allamme alkoi täristä. Olimme molemmat ensin kovasti sitä mieltä, että toinen meistä heilutti sohvaa, kunnes tarkistimme netistä, että kyseessä tosiaan oli pieni maanjäristys. Järistysten keskukset ovat lähes poikkeuksetta Itä-Taiwanissa, joten ne onneksi tuntuvat yleensä Taipeissa hyvin lievinä.

Toisen kerran maa järisi allani aika mielenkiintoisessa tilanteessa. Menin aerobic-tunnille töiden jälkeen hieman nälkäisenä ja luulin jossain vaiheessa verensokerini tipahtaneen todella alas kun pyörrytti niin paljon, että seinät tuntuivat heiluvan. Pian kuitenkin huomasin myös muiden reagoivan tilanteeseen ja totesin seinien ja lattian oikeasti liikkuvan. Tämäkin järistys oli ohi muutamassa kymmenessä sekunnissa.

Loppusyksystä Taipeissa sattui muutamaan vuoteen suurin järistys. Tällöinkin istuin kotisohvalla, enkä pieniin järistyksiin tottuneena juurikaan hätkähtänyt tärinän alkaessa. Pian täytyi kuitenkin hypätä sohvalta ylös pelastamaan kukkaruukkuja putoamasta pöydältä. Ilmeisesti tämän järistyken aikana muutama ihminen loukkaantui vesisäiliön tullessa jonkin rakennuksen katosta läpi.

Kerran rupesin vasta seuraavana iltana miettimään, että olikohan viime yönä ollut maanjäristys vai näinkö vain unta. Borek kuitenkin vahvisti, että yöllä oli tosiaan hieman maa liikahdellut. Viimeisin järistys oli edellisenä viikonloppuna. Olin yllättäen taas kotisohvalla, niin uppoutuneena Armageddonin jännittäviin käänteisiin, etten edes kuullut kun Borek yritti yläkerrasta huutaa minulle, puhumattakaan siitä että olisin huomannut lattian tärisevän. Maanjäristyksistä on siis tullut arkipäivää. Täytyy vaan olla todella tyytyväinen, että ne ovat niin pieniä voimakkuudeltaan.

Viime aikoina olen...

2010-02-03T06:27:00.001-08:00

...juhlinut Borekin synttäreitä intiaanihenkisessä dinosauruksilla sisustetussa ravintolassa.
...lukenut Muumi-kirjoja kiinaksi.
...osallistunut työpaikan juhliin, jossa laitoksen johtajat haastavat yksitellen työntekijät juomaan viiniä kilpaa kanssaan "ykkösellä alas"-tyylillä. Oli lievästi sanottuna ulkopuolinen olo näissä bileissä, kun ei ollut mitään käsitystä mistä on kyse. Tämä on ilmeisesti myös ainoa kerta vuodessa kun nämä taiwanilaistytöt juovat alkoholia, joten muutama viinilasillinen yhdellä huikalla juotuna johti kohtuullisen humalaiseen lopputulokseen. Tunnelma vastasi lähinnä suomalaisia pikkujouluja, paitsi että tilaisuus järjestettiin kesken työpäivän ja se kesti noin kolme tuntia.
...syönyt saksalaisessa ravintolassa työkavereiden kanssa.
...pitänyt huolta eräästä ihanasta, puheliaasta kissasta nimeltä Xiong xiong.
...käynyt Taipein kansainvälisillä kirjamessuilla.
Suomellakin oli oma osastonsa.
...esittänyt opiskelijaa ja potilasta kuvauksissa erilaisia esitteitä varten.
...käynyt vihdoin aidossa Hot pot-ravintolassa.
Ensin valitaan itselle mieluiset syötävät.
Sitten laitetaan ne pataan kypsymään.
Lopuksi herkutellaan.
Me lisäsimme loppuun vielä sairaalareissun, jonka aikana Borekilta katosi umpilisäke, mutta luulen että sen voi jättää väliinkin.

Tutustuttuani lähiaikoina Taipein sairaaloihin useammastakin syystä olen sitä mieltä, että täällä toimii julkinen terveydenhuolto oikein hyvin. Potilaalle ja läheisille selitetään kaikki juurta jaksaen (välillä jopa englanniksi), tilat ovat hyvässä kunnossa ja hoito edullista. Kääntöpuolena tällä on kuulemma se, että taiwanilaisten kynnys lähteä sairaalaan on hyvin alhainen. Kuulin, että paikalliset käyvät sairaalassa keskimäärin 15 kertaa vuodessa, minkä on pakko sisältää turhiakin käyntejä. Täällä ei siis ole ns. terveyskeskuksia vaan lähes aina on mentävä oikeaan sairaalaan vastaanotolle. Menetin viime keväänä luottamuksen täkäläisiin lääkäreihin heidän diagnosoidessa poskiontelotulehdukseni jatkuvasti pieleen, mutta tuoreempien kokemuksien perusteella minulla ei ole mitään valitettavaa.

Tällä hetkellä siis hoivailen kotona sekä kissaa että leikkauspotilasta. Eikä muuten harmita tippaakaan olla töistä poissa.

Taiwan up!

2010-01-13T00:14:00.001-08:00

Lupasin kirjoitella Taiwanin hyvistä puolista, joten tässäpä näitä.

Luonto

Taipei on ruma kaupunki, mutta onneksi betoniviidakosta ei tarvitse matkustaa kauaa päästäkseen oikeaan viidakkoon. Vielä kun valitsee asuinpaikkansa oikein, kuten me teimme, niin luonnon ääreen pääsee viidessä minuutissa. Taiwanista löytyy useita hienoja luontokohteita hyvin vaihtelevin maisemin.

Torit

Sekä aamu- että iltatorit ovat Taiwanissa vertaansa vailla. Olin alkuun hieman ärsyyntynyt siitä, että suurien kauppojen sijaan täällä täytyy käydä monessa pikkukaupassa saadakseen haluamansa tuotteet. Nykyisin minusta on kuitenkin hauskaa ostaa leivät leipomosta ja vihannekset sekä hedelmät torilta. Kaikki palvelut ovat joka tapauksessa niin lähellä, ettei aikaa tuhraannu ostosten tekemiseen kovinkaan paljoa. Toreilla myyjät ovat ystävällisiä ja heittävät pussiin usein kaupanpäällisiksi esim. purjoa tai chilejä. Vihannesten ja hedelmien kirjo on todella laaja, joten suunnittelen usein iltaruuan menemällä torille kuljeskelemaan ja katsomaan mikä houkuttelee.

Ja jos torille joskus jaksaisi mennä oikein aikaisin aamusta, niin sieltä voisi ostaa kalaa ja lihaakin. Koko päivän aurngonpaisteessa seisseet pihvit eivät nimittäin oikein houkuttele.

Iltatorit taas ovat paras paikka pikkunaposteluun, joka tosin päätyy yleensä ähkyyn, kun aina tulee jotain uutta mielenkiintoista vastaan. Kananjalat, ankanpäät ja muut erikoisuudet jätän tosin edelleen väliin.

Hintataso

Hinnat ovat täällä suurimmassa osassa asioita huomattavasti Suomea alhaisemmat, mikä on tietenkin mukavaa. Tämä mahdollistaa esim. sen, että kaveriporukalla voi käydä helposti syömässä useamminkin ilman huolta budjetin ylittymisestä. Hyvän illallisen kiinalaisessa ravintolassa saa helposti neljällä, viidellä eurolla.

Kävimme hiljattain yhdessä Taipein parhaista ranskalaisista ravintoloista, jossa hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Viiden ruokalajin illallinen maksoi alle 20 euroa, sisältäen viinilasillisen. Totta kai kalliitakin paikkoja löytyy, mutta hinta ei aina vastaa laatua. Ulkomaalaiset ketjuravintolat ovat usein kalliimmasta päästä.

Kaupoissa ruuan hinta vaihtelee, mutta jos suosii paikallisia tuotteita ja tekee ostokset edellämainituilla toreilla, niin halvalla lähtee. Ostin tänään keräsalaatin, munakoison ja nipun parsaa 60 dollarilla eli 1,3o eurolla.

(Munakoisot ovat täällä hassun pitkulaisia.)

Bussimatkani töihin kestää 20 minuuttia ja maksaa 35 senttiä. Kävimme katsomassa Avatarin 3D Imax-elokuvateatterissa, jonne liput maksoivat 8,50 euroa. Normaali leffalippu maksaa kuutisen euroa. Suomeen paluu tulee olemaan taas karu pudotus arkeen hintatason osalta.

Ystävällisyys

Vaikka (tai ehkä juuri siitä johtuen) ulkomaalaisia ei ole Taiwanissa kovin paljoa, niin meihin suhtaudutaan samalla ystävällisyydellä kuin paikallisiin. Ihmiset vaikuttavat myös aidosti utelailta kysellessään miten ihmeessä olen tänne päätynyt. Ulkomaalaisten kiinan kielen taitoa muistetaan myös aina kehua, oli sanavarasto kuinka suppea tahansa. Hyvä esimerkki ihmisten ystävällisyydestä on mm. se, kun eräänä päivänä töistä kotiin kävellessäni täysin tuntematon nainen tarjosi minulle rakkolaastaria, koska oli huomannut kenkäni hiertävän. Tai se kun yhtenä aamuna vastaantuleva vanhempi mies ei vain tuijottanutkaan minua hämmentyneenä (kuten heillä on täällä tapana), vaan katsoi silmiin, hymyili ja toivotti hyvää huomenta englanniksi. Tuijottamisesta en jaksa useimmiten enää rasittua, koska sekin vaikuttaa niin vilpittömältä utelaisuudelta eikä onneksi mitenkään pahansuovalta.

Turvallisuus

Minusta Taipei tuntuu erittäin turvalliselta kaupungilta. En löytänyt mitään virallista tietoa tästä, mutta yleisesti matkaoppaissakin annetaan kaupungista turvallinen kuva. En ole kuullut, että keneltäkään tuttavistani olisi koskaan varastettu mitään. Maahan pudonneet skootterin avaimetkin ohikulkija piilottaa skootterin penkin alle ajopelin varastamisen sijaan. Öisinkään ei ole turvaton olo, koska ihmisiä on ympärillä koko ajan.

Ainoa asia, mikä heikentää turvallisuutta on liikenne. Kaikenlaisia ajopelejä, ja varsinkin skoottereita on niin paljon, että tietä ylittäessä saa olla tarkkana. Peltikolareita näkyy jatkuvasti. Tällä viikolla ystäväni ajoi moottoripyörällään kolarin. Onni onnettomuudessa, törmäyksen kohteena oli ambulanssi ja pahemmilta vammoilta säästyttiin. Näistä uhkista huolimatta normaali taiwanilaisperhe pakkaa itsensä joka aamu skootterin kyytiin ja liittyy liikennevirtaan. Ai mikä turvaistuin?

Joulu & uusivuosi

2010-01-03T21:27:00.000-08:00

Uusi vuosi on jo hyvää vauhtia vanhenemassa, mutta palaan silti hetkeksi joulun ja uudenvuoden aaton tunnelmiin. Jouluaattona söimme illallista intialaisessa ravintolassa, ostimme jouluruuat ja vaihdoimme lahjat kotona. Minä sain Borekilta lahjakortin aromaterapia-hemmotteluhoitoon, jonka kävin lunastamassa viime lauantaina. Oli ihanan ylellistä ja rentouttavaa.
Joulupäivänä suuntasin suoraan töistä joulujuhliin ystäviemme Lenkan ja Claudion luo. Ruokana oli slovakialaisia jouluruokia, jotka olivat oikein hyviä. Lisäksi Lenka kertoi meille omista jouluperinteistään, kuten hunajaristin piirtämisestä naimattomien naisten otsaan. Syy tähän jäi minulle tosin vähän epäselväksi.
Joulupukki toi runsaasti lahjoja.
Loppuillan vietimme huippujännittävän Jenga-pelin lumoissa. Aika hurjat bileet sanoisin...
Oikeasti oli kyllä tosi kivaa!
Lauantaina kokkailin jouluruokia parhaani mukaan, vaikka aika moni asia kauppalistalta jäi ostamatta kaupan puutteellisen tarjonnan takia. Lopputuloksena oli oikein hyvä, muttei ehkä kovin jouluinen illallinen. Norjalainen savustettu lohi oli yllättävän hyvää, mutta Ikean lisää-vain-vesi-ruisleipää olisi voinut pitää uunissa vähän kauemmin. Pääruuaksi tein Karjalaisesta pitopöydästä tuttua makaronilaatikkoa ja paistoin pihvit. Jälkkäriksi oli hyviä juustoja ja yöpalaksi itsetehtyä kinuskikastiketta jäätelön kera.
Uudenvuoden aattona istuimme ensin iltaa chileläisen ystäväparin luona ja liityimme sen jälkeen lukuisten taiwanilaisten joukkoon Taipein kaduille katselemaan ilotulituksia. Omalla kameralla kuvatut otokset eivät olleet kovin onnistuneita.
Tässä netin syövereistä löytynyt parempi kuva.
(Tänään muuten vihitään käyttöön maailman korkein rakennus Dubaissa, joten Taipei 101 tipahtaa listalla kakkoseksi.)
Toisin kuin paikalliset juhlijat, me emme rynnänneet metroilla ja busseilla kotiin heti vuoden vaihduttua vaan jatkoimme juhlintaa kaduilla vaeltamalla. Iltamme oli loppujen lopuksi aika taiwanilainen, sillä juomanamme oli Taiwanin tunnetuin alkoholijuoma Kaoliang ja pääsimme testaamaan myös toista paikallista "herkkua", betel-pähkinää. Kaoliang on vahva alkoholijuoma, joka on tehty durra-viljasta. Juoman maku ei ole erityisen miellyttävä, joten sekoitimme sitä (varmaankin taiwanilaisten kauhuksi) kokikseen. Betel-pähkinä taas on arekapalmun hedelmä, jota pureskellaan sen lievästi päihdyttävän vaikutuksen takia. Se on siis lähinnä tupakkaa tai kahvia vastaava tuote, joka on täälläpäin maailmaa suosittu varsinkin rekkakuskien ja raksatyöntekijöiden parissa.
Etelä-Taiwanin tienvarret ovat täynnä pieniä lasiseinäisiä koppeja, joissa vähäpukeiset tytöt myyvät pähkinöitä. Taipeissa nämä "betel-tytöt" ovat imagosyiden takia lailla kiellettyjä vaikka itse pähkinöiden myynti on laillista.
Tupakkaakin ällöttävämmäksi pähkinän tekee se, että sitä pureskellessa sylki muuttuu punaiseksi minkä lisäksi syljeneritys lisääntyy, joten pureskelijan on pakko jakuvasti syljeskellä punaista nestettä ympäriinsä.
Mutta pakkohan sitä oli kokeilla. Maku oli yllättävän miellyttävä, jopa vähän salmiakkimainen. Pureskelu aiheutti lievän lämmön tunteen kehossa, mutta muuten en huomannut mitään erityistä. Taitaa siis jäädä tämäkin "huume" minulta jatkossa väliin kahvin ja tupakan ohella. Jatkuvasti betel-pähkinöitä käyttävillä on sitä paitsi lisääntynyt suu- ja vatsasyövän riski.

Tällaista tällä kertaa. Alan olla aika kypsä töissä istumiseen ja kiinan kielikylpyyn. Olen todennut, että tätä kieltä ei kuuntelemalla opi ja motivaatio itseopiskeluunkin on aika alhainen. Mitä vähemmän tekemistä on, sitä vähemmän saan aikaiseksi. Taitaa olla pian aika kirjoittaa niistä positiivista asioista täällä, että ne muistuisivat paremmin itsellekin mieleen. Viisi viikkoa lomaan...

Kansainvälistä toimintaa ja jouluvalmisteluja

2009-12-17T20:14:00.000-08:00

Viime viikolla yliopistolla vietettiin kansainvälistä viikkoa. Ohjelmassa oli mm. AIDS-paraati ja myyjäiset, joissa kansainväliset opiskelijat esittelivät kulttuurejaan ja ruokiaan.

Kuvassa meidän labran porukka: Susan, Coco, Alice, Noora, Wendy ja Winnie.
Kävelimme lyhyehkön matkan yliopistolta metroasemalle ja takaisin lippujen ja esitteiden kanssa huutaen iskulauseita. "We support AIDS!" Taiwanilaisten englannin taidot riemastuttivat taas...
Suurin osa vaihto-opiskelijoista on pienistä maista, jotka tunnustavat Taiwanin itsenäiseksi valtioksi. Näitä ovat esim. Gambia, Haiti, Salomonsaaret sekä Saint Kitts ja Nevis.
Paraatin jälkeen iltapäivällä työkaverini yllättivät minut täysin synttärikakulla ja lahjoilla. He kertoivat, että sinä päivänä oli syntymäpäiväni kuukalenterin mukaan, vaikka perinteisen kalenterin mukaan se oli jo edellisellä viikolla. Virallisena syntymäpäivänäni en edes ollut töissä vaan matkalla Hongkongiin.
Olin oikeasti yllättynyt. (Huomatkaa muuten työpisteeni koko. Onneksi tuli hankittua miniläppäri, kun ei isompi varmaan mahtuisi pöydälle.)
Lahjaksi sain hieman omituisen lihakakun lisäksi hienon kortin ja erittäin hyödyllisen Starbucks-mukin, josta juon nykyään iltapäiväteen.
Synttäripakettiin kuului myös härveli, jollaisella katutaiteilijat usein leikkivät, mutta jonka nimeä en tiedä. Coco yritti kärsivällisesti opettaa minulle sen käyttöä. Työkaverit tuntuivat kuitenkin olevan niin innoissaan lelusta, että päätin jättää sen töihin kaikkien iloksi kotiin viemisen sijaan. Sinä iltapäivänä olin oikein onnellinen ihanista työkavereista, vaikka muina päivinä olenkin välillä hieman turhautunut työpaikalla vallitsevaan yläastetunnelmaan.
Kansainvälisellä viikolla järjestettiin myös kulttuuri- ja ruokamessut. Minä olin samalla ständillä puolalaisen Gosian kanssa, sillä me olemme ainoat eurooppalaiset yliopistolla.
Myynnissä meillä oli puolalaista juustokakkua ja suomalaisia joulupipareita.
Muut kansallisuudet panostivat päivään hieman enemmän ja valmistivat useita lämpimiä ruokia.
Jostain syystä Saksaa edustivat taiwanilaiset opiskelijat. Yliopistolla tosin on yksi apulaisprofessori Saksasta, joten ehkä hän oli palkannut opiskelijat tilalleen.
Kaikki piparit menivät kaupaksi, vaikka muutamien opiskelijoiden ilme oli hieman erikoinen heidän maistaessaan keksejä.
Sain kertoa noin miljoona kertaa, että Suomessa tosiaan on kylmä ja etteivät suomalaiset puhu englantia vaan ihan omaa kieltään. Lisäksi moni minulle täysin tuntematon tyttö halusi ottaa valokuvan kanssani, koska olen kuulemma niin nätti. Pakkohan se oli kivojen kohteliaisuuksien jälkeen suostua.
Sunnuntaina pidimme kotona pikkujoulut, joissa oli tarjolla vähän turhankin paljon herkkuja. Punaviiniglögi oli hyvää ja suomalaiset joululaulut riemastuttivat vieraita.
Loppuun on pakko vielä vähän marista säästä. Tiedän, että Suomessa pakkaset paukkuvat, mutta on täälläkin kylmä. 10-15 astetta ei ehkä kuulosta pahalta, mutta kosteassa ilmastossa kylmyys menee luihin ja ytimiin ihan eri tavalla kuin Suomessa. Lisäksi täällä ei ole sisätilojen lämmityksestä kuultukaan ja jostain nerokkaasta syystä ilmastointi pauhaa töissä jatkuvasti täysillä. Takki päällä ja kaulaliina kaulassa siis nytkin kirjoittelen blogia.

Ensi viikolla juhlimme joulua luovasti vaihtamalla lahjoja aattona, illastamalla joulupäivänä kavereiden luona ja valmistamalla Tapaninpäivänä kotona jouluruokaa kahdestaan. Ainoat vapaapäivät ovat viikonloppuna, vaikka ajattelin kyllä perjantaina kysyä josko voisin joulun kunniaksi lähteä vähän aikaisemmin kotiin. Vaikka joulua ei täällä virallisesti juhlitakaan, niin töissä opiskelijoilla on lähtenyt aikoja sitten mopo käsistä koristeiden määrän suhteen. Joulukuusia on ympäriinsä ja ne on taiwanilaiseen tapaan koristeltu mahdollisimman söpösti. Lisäksi jokainen labra koristelee ovensa jouluiseksi, jonka jälkeen äänestetään paras lopputulos. En ottanut osaa koristeluun, joten voin objektiivisesti sanoa, että meidän labralla on hienoin ovi.

Hyvää joulua kaikille lukijoille!

(Shèngdàn kuàilè)

Hongkong

2009-12-10T19:47:00.000-08:00

Viime viikon loppu kului vauhdikkaasti Hongkongin nähtävyyksiä kierrellessä. Viime aikoina katsastamistani miljoonakaupungeista (Manila, Osaka, Taipei) Hongkong oli ehdottomasti eurooppalaisin ja vähiten kaoottinen. Hongkongin etuna Taipeihin nähden ovat laajemmat valikoimat niin ravintoloissa kuin shoppausmahdollisuuksissa. Pilvenpiirtäjät ja suuret ihmismassat alkoivat kuitenkin välillä ahdistamaan ja saivat kaipaamaan Taipein tuttuja kuvioita.

Näkymiä lentokoneen ikkunasta.
Lensimme Hongkongiin torstai-iltana ja majoituimme Borekin ystävän, Sandyn, luona. Hänen perheensä asunto oli todella pieni, kuten ymmärtääkseni useimmat kaupungin asunnot. Vanhempien makuuhuoneessa, jossa me nukuimme, oli juuri ja juuri tilaa sängylle ja pienelle kirjoituspöydälle. Illalla kävimme katsastamassa Hongkongin yöelämää Lan Kwai Fong-alueella.
Torstai on naisten ilta, drinkit ilmaiseksi!
Noora, Sandy ja cosmopolitanit.

Kovin myöhään emme baareissa viihtyneet, sillä seuraavana aamuna halusimme lähteä aikaisin liikkeelle. Matkustimme perjantaina Lantaun saarelle ihailemaan 30-metristä Buddhan patsasta.
Ison buddhan ympärillä oli pienempiä patsaita.
Viisauden polulla.
Buddhan nähtyämme jatkoimme matkaa lähistöllä olevaan pienehköön kalastajakylään.
Parasta olivat pikkuruiset kissanpennut.
Kalastajakylästä otimme bussin satamaan ja matkustimme lautalla Lantaun saarelta Hongkongin saarelle. Mereltä käsin näki hienosti saaren pilvenpiirtäjät.
Maankamaralle päästyämme kiertelimme vähän kauppoja, joissa oli panostettu jouluun aika paljon enemmän kuin Taipeissa.
Kaksikerroksiset raitiovaunut olivat hassuja.
Illaksi matkustimme lautalla mantereen puolelle katsomaan jokailtaista valonäytöstä. Tällä kertaa näytös oli hieman erikoisempi, sillä Hongkongissa olivat juuri alkamassa East Asian Games-urheilukilpailut. Kiinalaiseen tyyliin oikein hieno tapahtuma siis.
Manner-Kiinassa Taiwania ei ole olemassa vaan saari tunnetaan nimellä "Kiinalainen Taipei".
Valoshown jälkeen väsyneet matkailijat menivät metrolla kotiin nukkumaan.

Lauantaina oli vuorossa joululahjojen metsästystä ja vähän muutakin shoppailua. Ostosten lomassa kävimme kultakala- ja lintumarkkinoilla.
Borekille tarttui Applen kaupasta iPod mukaan, minulle ei valitettavasti mitään.
Isälle tiedoksi, että olisin mielelläni ostanut sinulle joululahjaksi tämän mahtavan kauko-ohjattavan Minin, mutta se oli vähän turhan iso täältä lähetettäväksi...
Illaksi olimme tehneet varauksen ravintolasta Hongkongin Times squaren luota. Kyseessä oli ns. home dining-paikka, jota oli aika vaikea löytää mainoskylttien puuttuessa.

Itse paikka oli kuitenkin kivasti sisustettu ja mikä tärkeintä, ruoka oli erinomaista. Valitsimme hanhenmaksa-menun, johon sisältyi viisi ruokalajia. Alkuun kunigaskatkarapuja ja sen jälkeen sienikeittoa. Kolmantena vuorossa oli hanhenmaksa.
Pääruuaksi lammasta.
Ja paras viimeiseksi: aivan mieletön suklaafondant.
Illallisen jälkeen vyöryimme bussille ja matkustimme Hongkongin korkeimmalle kohdalle, Victoria Peakille. Paikka on erityisen tunnettu huippuarvokkaista asunnoista ja hienosta näköalasta.
Sunnuntaina kävimme brunssilla dim sum-ravintolassa. Paikka oli valtava, ihan kuin olisi ollut Ruotsin laivan buffetissa.
Osa pikkusyötävistä oli hyviä, osa aika erikoisia.
Ennen lennon lähtöä kipaisimme vielä hauskaan taidekeskukseen, jonka kaupasta löytyi kivoja tuliaisia.
Iltapäivälla lensimme takaisin Taipeihin väsyneinä, mutta iloisina onnistuneesta matkasta.

Kotimaani ompi Suomi

2009-11-29T23:41:00.000-08:00

Olen viime aikoina ollut tekemisissä Suomeen liittyvien asioiden kanssa aika paljon ottaen huomioon, että olen maantieteellisesti sieltä aika kaukana. Joka tiistai opetan kolmelle taiwanilaisnaiselle kahden tunnin ajan suomea. Heillä kaikilla on vahvat kytkökset Suomeen joko töiden tai ihmissuhteiden kautta. Heillä oli onneksi myös suomen alkeet hallussa kun aloitimme, joten ihan nollasta ei tarvinnut lähteä. Opettaminen on minusta yllättävän hauskaa, vaikka välillä turhaudun kun en osaa vastata kielioppikysymyksiin. Tuleepahan itsellekin kerrattua adessiivit, ablatiivit, allatiivit ynnä muut suomen kielen ihanuudet.
Opettamisen lisäksi laajensin taiwanilaisten Suomi-kuvaa tilaisuudessa, joka oli suunnattu opiskeilijoille, jotka haluaisivat mennä Suomeen opiskelemaan. Sain siis kertoa perusasioita säästä, ruuasta, saunasta ja muista kulttuurillemme tyypillisistä asioista. Suomea on markkinoitu täällä varsinkin erinomaisilla koulutusmahdollisuuksilla, joten nuorilla tuntuu olevan Suomesta hieman liiankin valoisa kuva. Totuus on, että Suomi ja Taiwan eroavat toisistaan monissa asioissa kuin yö ja päivä, joten taiwanilaisten viihtyminen Suomessa ei ole mitenkään taattu. Kestihän minullakin aika kauan sopeutua tänne ja vieläkin ärsyynnyn maiden eroavaisuuksista lähes päivittäin. Yritin siis antaa opiskelijoille mahdollisimman realistisen kuvan maastamme.

Suomalaisuus on ollut vahvasti läsnä myös ruokapöydässämme viime aikoina. Jouluruuat, kuten muutkin suomalaiset herkut, on täällä pakko valmistaa alusta asti itse, jos haluaa niistä nauttia. Minusta onkin tullut varsinainen jauhopeukalo. Olen leiponut mm. pipareita, joulutorttuja, porkkanasämpylöitä ja korvapuusteja. Makaronilaatikkokin saatiin vihdoin ruokalistalle, kun löysimme kaupan joka myy naudan jauhelihaa.

Uusin Suomi-lisä aamiaispöytään on moniviljapuuro. Löysin kaupasta hiutalesekoituksen, joka sisältää kauraa, ruista, vehnää ja ohraa. Vasta kassalle mennessäni huomasin, että tuotteen valmistusmaa on Suomi, tarkemmin sanottuna Helsingin Mylly. Hiutaleet ovat luomua, eivätkä todellakaan ostoslistani halvin tuote. Luomuruoka on täällä selvästi nostamassa suosiotaan. Useimmissa kaupoissa on luomutuotteille oma osastonsa, jossa hinnat ovat valitettavasti moninkertaiset muihin tuotteisiin verrattuna. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Suomi näyttää profiloituvan täällä terveellisten tuotteiden maana; xylitol-purkka on nimittäin toinen suomalainen tuote, johon olen täällä törmännyt. (Tietenkin täällä myydään myös Finlandia-vodkaa, mutta sitä ei kai voida laskea terveelliseksi tuotteeksi vaikka se ohrasta valmistetaankin.)
Lähden loppuviikosta juhlistamaan syntymäpäivääni (ja Suomen itsenäisyyspäivää) Hong Kongiin pidennetyksi viikonlopuksi. Seuraavassa kirjoituksessa siis luvassa tunnelmia tältä kaupunkilomalta.

Tuli sade rankka...

2009-11-15T18:12:00.000-08:00

Sitä vaan, että sanoin edellisessä kirjoituksessa, etten viitti säästä valittaa. No, katsoin tässä työpäivän alkuun tämän viikon Taipein sääennustuksen:

Vaikka eipä Suomenkaan sää kovin kaksiselta näytä:
Harmaata viikkoa kaikille!

Narinaa

2009-11-10T23:53:00.000-08:00

Ajattelin kerätä kaikki valituksen aiheet yhteen kirjoitukseen, niin eipähän tartte jatkuvasti ruikuttaa. Alkuun voin todeta, että täällä on oikeesti ihan mukava elellä ja, että taiwanilaiset ovat yleisesti todella ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Jotkut asiat vaan käy aika usein hermoille. Suomessakin on varmaan miljoona ärsyttävää asiaa, niihin on vain niin tottunut, ettei jaksa välittää. Ja työkaverit, jos luette tätä jonkun käännösohjelman avulla, niin älkää pahastuko, joskus on vaan pakko purkaa paineita.

Liikennekäyttäytyminen

Autot, skootterit ym. kulkuneuvot eivät ikinä pysähdy päästämään jalankulkijaa tien yli. Vaikka minulla olisi vihreät valot ja oikealle kääntyvän auton tarvitsisi vain hidastaa marginaalisesti, jotta ehtisin tien yli ennen häntä, niin kuski päättäkin kiihdyttää että varmasti joudun pysähtymään keskelle suojatietä. Lisäksi autojen kaikki ikkunat ovat usein tummennettu, niin etten edes voi kuskin ilmeestä yrittää ennakoida meinaako se ajaa ylitseni vai ei.

Bussissa matkustajilla on tapana istua käytävänpuoleisella penkillä. Bussin täyttyessä he eivät tee elettäkään siirtyäkseen ikkunan viereen. Minun yrittäessä ängetä heidän ohitse ikkunapaikalle ystävällisimmät ihmiset taivuttavat hieman polviaan helpottamaan kulkuani, mutta suurin osa porukasta istuu liikahtamatta paikoillaan. Ja saman kohtelun saavat siis niin paikalliset kuin ulkomaalaisetkin.

Jalankulkijatkin onnistuvat ärsyttämään. He nimittäin kävelevät aivan tajuttoman hitaasti. Tämän mielipiteen tuntuvat jakavan kaikki täällä olevat ulkomaalaiset. Jalkakäytävät ovat yleensä kapeita (jos niitä ylipäänsä on), joten on kohtuullisen turhauttavaa jumittaa jatkuvasti jonkun sunnuntaikävelijän takana. Ja vaikka jalkakäytävä olisikin vähän levämpi, taiwanilaisilla hoikilla tytöillä on jokin maaginen kyky vallata se koko leveydeltä.

Ruoka

Kiinalainen ruoka on hyvää, jos se on hyvää. Mutta jos syö halpispaikoissa samaa riisi/nuudeli-lihasettiä joka päivä, niin alkaa aika nopeasti kyllästyttämään. Haluaisin syödä suht terveellisesti, mutta se tuntuu olevan täällä aika vaiketa kaiken uidessa öljyssä ja leipomon valikoiman rajoittuessa makeisiin leivonnaisiin ja majoneesi-nakki-pasteijoihin. Aivan tavallisennäköisen sämpylän sisältä paljastuu yleensä jokin ällömakea tahnatäyte. Enkä ole vieläkään sisäistänyt sitä, että Taiwan ei ole maitotuotteiden luvattu maa kuten Suomi. Rasvaton maito on harvinaista herkkua ja vaniljajäätelön hinnat taivaissa. Pienellä vaivannäöllä kotona voi kuitenkin kokkailla suht normaaleja ruokia, joten tämä ei oikeastaan ole enää kovin suuri valituksen aihe.

Kommunikointi

Istun joka päivä lähes kahdeksan tuntia labrassa taiwanilaistyttöjen ympäröimänä, joten heidän kommunikointitapansa ovat tulleet tutuiksi. Äänenkorkeus on suomalaisten vastaavaa huomattavasti korkeampi. Välillä oikeasti sattuu korviin, kun kuusi tyttöä kimittää vieressä siitä, miten tajuttoman söpö labran lemmikkihiiri on. Hihityksen määrä on hieman vähentynyt, mutta varsinkin kun minulle pitäisi englanniksi selitää jotain vähän vaativampaa (kuten että tänään syödään lounaaksi spagettia), niin puolet sanoista peittyy tirskumisen alle.

Säästä en nyt jaksa valittaa, kun se on tällä hetkellä oikeastaan aika kiva. Sitä paitsi suomalainen ei saa valittaa, jos marraskuussa on yli 20 astetta lämmintä ja aurinko nousee ennen kuutta. Ilmastointi vähän rasittaa, kun sisällä pitää käyttää villapaitaa vaikka ulkona aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Loppuun vielä muutamia pikkuasioita. Uimalakkia on pakko käyttää uidessa. Tykkään käydä jumpan jälkeen porealtaassa istuskelemassa, mutta kiristävä lakki vähän häiritsee rentoutumista. Mutta ei kai tästäkään pitäisi porata, vaan iloita siitä että ylipäänsä löysi salin jossa on poreammeet ja kaikki. Ihmisten tuijottaminenkin häiritsee vielä välillä, mutta kai se pitää vaan hyväksyä, että erotun hyvin helposti massasta täällä. Viimeisenä asiana on ergonomia. Aasialaiset eivät tunnetusti ole kovin pitkää kansaa. Silti lähes kaikki työpöydät on jostain kumman syystä suunniteltu vähintään 180-senttisille hujopeille. Eikä korkeampia tuoleja tietenkään ole saatavilla. Hartiat ovat siis työviikon jälkeen kohtuullisen jumissa.

Tulipas tästä nyt negatiivinen kirjoitus, mutta se kai oli odotettavissakin. Lupaan kirjoittaa myöhemmin myös Taiwanin hyvistä puolista.

(Valokuvien lähteet 1, 2, 3)

Japani, osa 4: Hiroshima, Miyajima & Takayama

2009-11-08T21:12:00.000-08:00

On aika pistää Japanin matka pakettiin. Maanantaina, eli reissumme kolmantena päivänä, suuntasimme Hiroshimaan, jossa oli tarkoitus viettää myös yksi yö. Japanin matkamme sattui siinä mielessä huonoon aikaan, että maassa oli meneillään jokin kansallinen pyhä, eli ihmiset olivat lomilla. Tämä tietenkin tarkoitti entistä enemmän turisteja ja täyteenvarattuja junia, busseja ym. Halusimme matkustaa Hiroshimaan Kobesta nopealla Shinkansen-junalla, joten varasimme sunnuntana liput ainoaan aamujunaan, jossa oli istumapaikkoja jäljellä.

Maanantaiaamuna kaikki ei mennytkään ihan putkeen ja matka junalle olikin yksi koko reissun jännittävimmistä episodeista. Lähdimme Kobesta, Ryon kotoa, bussilla kohti juna-asemaa. Matkalla oli yllättävän paljon ruuhkaa, mutta koska Ryo vaikutti hyvin rauhalliselta ajattelin, että ehdimme kyllä junaan hyvin. Myöhemmin tajusin, että japanilaisten yksi luonteenpiirre on olla näyttämättä tunteitaan tiukoissa paikoissa. Saapuessamme lopulta juna-asemalle Ryo ilmoitti, että junaan lähtöön on muuten kolme minuuttia. Juoksuun siis. Pojat juoksivat luonnollisesti minua kovempaa ja hetken jo luulin kadottaneeni heidät ihmisjoukkoon. Olin muutenkin jo aika lailla vakuuttunut siitä, ettemme junaan ehtisi. Junat ovat Japanissa myöhässä äärimmmäisen harvoin, joten sitäkään oli turha toivoa. Näin poikien juoksevan portaita ylös asemalaiturille ja pingoin henkeni edestä heidän perässään. Portaat ylös päästyäni näin ihmeekseni junan olevan vielä laiturilla ja poikien odottavan minua junan ovella. Mutta, mutta, jalkani eivät enää toimineetkaan porrasjuoksun jälkeen ja kaaduin pitkin pituuttani asemalaiturille yrittäessäni sisälle junaan. Olin ihan varma, että nyt junan ovet sulkeutuvat, pojat lähtevät kohti Hiroshimaa ja minä odottelen juna-asemalla useita tunteja seuraavaa junaa, joka ei ole täynnä. Viimeisillä voimillani ponnistin pystyyn ja, uskomatonta kyllä, ehdin raahata itseni junaan ennen ovien sulkeutumista. Sisällä junassa meni aika kauan ennen kuin sain hengityksen tasaantumaan ja sydän alkoi tykyttää normaaliin tahtiin. Joka tapauksessa, olimme matkalla Hiroshimaa.

Hiroshiman kaikki tuntevat tietenkin paikkana, johon pudotettiin atomipommi toisen maailmansodan aikana. Lähinnä tämän takia mekin kaupunkiin matkustimme. Kävelimme rauhanpuistossa katselemassa lukuisia muistomerkkejä ja ainoaa pommituksesta selvinnyttä rakennusta, "atomipommikupolia". Atomipommimuseo oli myös mielenkiintoinen kokemus, vaikka ihmisiä oli taas ihan liikaa.
Hiroshima ennen ja heti pommituksen jälkeen.
Olimme varanneet yöpymispaikan kauempana Hiroshiman keskustasta, Miyajiman saaren läheltä. Saarella on yksi Japanin kuuluisimmista näkymistä, Itsukushiman pyhäkön torii (portti), jota kävimme katsomassa tiistaina. Pyhäkkö ja portti on rakennettu niin, että nousuveden aikaa ne näyttävät kelluvan vedessä.
Kuvassa matkailijat Ryo, Borek ja Noora. Tiistai oli matkan ainoa sateinen päivä, joten sadetakille tuli käyttöä.
Saarella myytin herkullisia osterikakkuja.
Iltapäivällä kävimme Hiroshiman modernin taiteen museossa, jonka yhteydessä oli kaunis puutarha.

Ennen lähtöä takaisin Kobeen kävimme vielä toteuttamassa yhden Japan-must-do:n - sushia liukuhihnalta. Kokit siis valmistavat sushin asiakkaiden edessä ja laittavat sen liukuhihnalle, josta asiakkaat voivat poimia haluamansa palat. Merisiilisushin olisin voinut jättää väliin, mutta muuten oli oikein hauskaa.
Keskiviikkoaamuna kiitimme Ryoa majoituksesta ja matkustimme junalla vuoristokylään nimeltä Takayama. Tarkoituksena oli rentoutua pienemmässä paikassa suurkaupunkien jälkeen. Takayamassa oli hauskoja, vanhoja pikkukatuja ja pieniä temppeleitä. Säät suosivat, joten teimme pienen patikointiretken ja nautimme siitä, ettei ilmasto ollut lainkaan niin kostea kuin Taiwanissa.
Ennen lähtöä torstaina löysimme vielä pienen valokuvanäyttelyn.
Torstai-illalla saavuimme Osakaan, jossa vietimme kaksi viimeistä yötä. Meillä oli käytössä junapassit, joilla saa matkustaa niin paljon kun sielu sietää, joten ajattelimme ottaa kaiken ilon irti niistä perjantaina. Alunperin suunnitelmissa oli jopa pikavisiitti Tokioon, mutta lopulta tyydyimme matkustamaan pari tuntia junalla katsomaan Fuji-vuorta. Perjantaiaamun vietimme Kiotossa (kts. aiempi postaus) ja iltapäivällä suuntasimme kohti Fujia. Tiesimme, että on hyvin mahdollista, että vuori on täysin pilvien peittämä, jolloin neljä tuntia junassa pelkästään sen takia tuntuisi aika hölmöltä. Hypättyämme ulos junasta totesimme, että emme matkustaneet paikalle aivan turhan takia, vaikka näkymät eivät todellakaan olleet parhaat mahdolliset. Katsokaa itse, kyllä se vuori siellä on:
Ihailtuamme vuorta hetken palasimme junalla Osakan neonvalojen hohtoon viimeiseksi illaksi.
Ehdimme reilun viikon aikana nähdä todella monta paikkaa Japanissa, eikä Tokion väliinjääminenkään harmittanut. Aina pitää jättää jotain seuraavaa kertaa varten!

Viikonloppumatkailua

2009-11-03T23:21:00.001-08:00

Saimme toissaviikonloppuna ensi kertaa yövieraita kotiimme, kun Borekin perhettä tuli käymään Tsekeistä pariksi viikoksi. Vietimme kyseisen viikonlopun Taipein ja lähialueiden nähtävyyksiä kierrellen. Seuraavalla viikolla vieraat lähtivät Borekin opastuksella kiertämään Taiwania minun jäädessä Taipeihin töiden takia. Oli kuitenkin erittäin mukavaa vähän matkustella viikonlopun aikana, varsinkin kun käytössä oli auto ja suurin osa paikoista oli minullekin uusia tuttavuuksia.

Lauantaina kävimme Chiang Kai-shek-muistomerkillä (josta kirjottelin alkuvuodesta enemmän) ja pääsimme sattumalta katsomaan vartijanvaihtoakin. Taiwanilainen versio tästä rituaalista oli huomattavasti eurooppalaisia kiinnostavampi vartijoiden huudellessa ja heitellessä aseitaan ilmaan. Sää ei valitettavasti suosinut meitä, vaan sadetakki ja -varjo olivat välttämättömät varusteet.

Lisäksi kävimme Longshan-temppelissä, joka ymmärtääkseni on Taipein vanhin temppeli.
Olen vajaan vuoden aikana nähnyt sen verran monta temppeliä, ettei tämä mitenkään erityisesti sykähdyttänyt. Sen sijaan pidin temppelin pihalla olevasta vesiputouksesta kovasti. Rakennus siis sijaitsee keskellä kuhisevaa kaupunkia.
Lounaaksi söin perussapuskaa, nuudeleita naudanlihalla. En vieläkään ole erityisen innostunut itämaisista mausteista, joten joskus turvalliselta tuntuvakin vaihtoehto tuottaa pettymyksen, kuten tälläkin kertaa. Luulin oikeasti etten ole kovin nirso ruuan suhteen ennen kuin tulin tänne, mutta nyt täytyy myöntää, että taidan nyrpistellä paikallisille ruuille aika usein. Varsinkin nykyään, kun työkaverit ovat ottaneet tehtäväkseen maistattaa minulla kaikkia Taiwanin erikoisuuksia. Viime viikolla listalla olivat sianverikakku ja ankan (hyydytetty?) veri. Musta makkara on varmaan aika lähellä ensin mainittua, mutta koska en ole siitäkään ollut koskaan kovin innoissani, niin arvaatte varmaan ettei verikakusta tullut uutta suosikkiruokaani.

Verikakkua, nam!
Ankan verta.

Takaisin asiaan. Lounaan jälkeen muut suuntasivat kiipeilemään Taipein pienille vuorille minun tyytyessä joogatuntiin. Illalliselle menimme yhteen suosikkiravintoloistani aivan kodin lähellä. Sechuan-nimisessä paikassa annokset ovat jättimäisiä, joten ne jaetaan useamman ruokailijan kesken. Parhaita ruokia ovat mielestäni cashew-pähkinöitä sisältävät annokset, kuten tämä katkarapu-cashew-herkku.
Sunnuntaina ajelimme autolla Taipeista pohjoiseen. Ensin vuorossa oli Danshui, pienempi kaupunki meren rannalla. Ohjelmassa oli lähinnä rantabulevardilla kävelyä ja merenelävien maistelua.
Grillattu mustekala on parasta!

Tämä ei ole merenelävä, eikä me kyllä sitä maisteltukaan.
Seuraavaksi vuorossa oli lyhyt stoppi meren rannalla sijaitsevan majakan luona. Maisemat olivat erittäin komeita ja tuuli navakka.
Viimeisenä kohteena oli Yeliu, joka on tunnettu mielenkiintoisista kivimuodostelmista, jotka meri on muovannut kallioon ajan kuluessa. Kiviä tosiaan oli paljon erilaisia, geologit ovat varmaan tästä erittäin innoissaan, mutta olivat ne minustakin hienoja.
Suosituin kivi oli ehdottomasti "kuningattaren pää", jonka edessä jokaisen taiwanilaisen oli pakko kuvauttaa itsensä. Jälleen kerran turistikohteen muissa osissa oli suht rauhallista ryysiksen kohdistuessa vain tähän yhteen kohteeseen. Joskus aasialaiset turistit vaikuttavat hieman mielikuvituksettomilta...
Me emme tyytyneet muutaman kiven pällistelyyn vaan kiipesimme kallion huipulle ihailemaan maisemia.
Illalliseksi söimme tuoretta kalaa satamassa. Kotimatkalla nukutti ihan kiitettävästi pitkän päivän jälkeen.
Työrintamalla mikään ei ole juurikaan muuttunut, taidan vain muuttua laiskemmaksi päivä päivältä tekemättömyyden takia. Käyn kuuntelemassa jokaisen englanninkielisen luennon, joka yliopistolla pidetään ihan vain sen takia, että olisi jotain tekemistä. Ikävä kyllä niitä ei kovin usein ole. Eilen olin kuuntelemassa luentoa Swazimaan AIDS-tilanteesta. Kaikki länsimaalaiset (eli minä ja saksalainen apulaisprofessori) siirrettiin ennen luennon alkua takarivistä eturiviin, jotta varmasti näkyisimme kunnolla kaikissa luennolla otetuissa valokuvissa. On se aika kummallista, miten pelkästään ihonvärini takia olen muka niin paljon tärkeämpi henkilö kuin vaikka ne malesialaiset, jotka ovat yhtälailla kansainvälisiä opiskelijoita ja työntekijöitä.

Kolmen viikon kuulumiset

2009-10-21T23:52:00.000-07:00

Japanin matkasta on vielä muutama päivä esittelemättä, mutta kirjoitanpa nyt väliin vähän siitä, mitä tällä hetkellä kuuluu. Työt yliopistolla alkoivat lokakuun alussa ja työnkuvana on siis tutkimusassistentti. "Työhuoneena" toimii pienin laboratorio, jonka olen koskaan nähnyt.
Kuvassa näkyy reilu puolet koko huoneesta. Minun ja kuuden muun työntekijän työpisteet ovat kuvan keskellä olevan pöydän toisella puolella yhden pitkän työpöydän äärellä. Sanomattakin on selvää, että aika ahdasta on. Myös muiden labrojen työntekijät tulevat usein tänne suorittamaan kokeitaan. Työntekijöiden lisäksi työpöydällämme asustaa pieni hiiri, mikäs sen parempi lemmikki eläinkokeita suorittaville tutkijanaluille.

Koko henkilökunta professoreita lukuunottamatta on todella nuorta, osa vielä opiskelijoita. Useimmat tapaamani taiwanilaisnuoret vaikuttavat suomalaisnäkökulmasta ikäistään nuoremmilta, joten välillä tuntuu kuin olisi yläasteella töissä. Kaikki ovat kuitenkin todella mukavia, mutta kielimuuri rajoittaa kanssakäymistä yllättävän paljon. Olen aika kummissani siitä, miten jo yliopistosta valmistuneiden englanninkielentaito voi olla näin alhaisella tasolla. Lisätään tähän vielä se, että minä olen ensimmäinen ulkomaalainen työntekijä tällä laitoksella. Ihan helppoa ei siis ole ollut, mutta suhtautumalla asioihin huumorilla pärjää aika pitkälle. Odotan innolla sitä päivää, kun yhtäkkiä huomaan ymmärtäväni työkavereiden kiinankielistä pulinaa ja voin jopa osallistua keskusteluun. No joo, ehkä se ei toimi ihan niin...

Oikeita töitä en ole tehnyt vielä nimeksikään. Muutaman viikon tilannetta tarkkailtuani olen tullut siihen tulokseen, että tässä tutkimusryhmässä on liikaa työvoimaa ja että minut palkattiin lähinnä "luomaan kansainvälistä ilmapiiriä". Yliopisto haluaa selkeästi panostaa enemmän kansainvälisyyteen, mutta tällä hetkellä toiminta on vielä aikalailla lapsenkengissä. Toisaalta on mielenkiintoista olla todistamassa tätä muutosta, mutta välillä myös aika turhauttavaa.

Töiden takkuamista lukuunottamatta Taipeissa on ollut oikein mukavaa. Löysin täydellisen kuntokeskuksen työpaikan läheltä ja olen haalinut itselleni lukuisia muitakin aktiviteetteja. Viime keväänä en saanut aikaiseksi ilmoittaa Taiwanissa oleskelustani lainkaan Taipein Suomen edustustolle (Finpro), mutta nyt huomaan, että se oli suuri virhe. Vaikka edustusto on todella pieni, siitä on ollut minulle paljon iloa. Sain heidän kauttaan käännöstyön, jota oli kiva tehdä yliopistolla tylsistymisen estämiseksi. Kyseessä oli videokameran käyttöohjeen kääntäminen englannista suomeen. Mitään pätevyyttähän minulla ei siis tälläiseen hommaan ole, mutta käännösfirma ei jostain syystä tuntunut juurikaan välittävän tästä. Hieman käy sääliksi niitä ihmisiä, jotka videokameran ostavat ja pääsevät lukemaan mm. mahtavasta "neljän suunnan painikkeesta". Arvostus kääntäjän ammattia kohtaan ainakin nousi ihmeellisiä termejä pohtiessa. Onneksi videokamera vaikutti aika helppokäyttöiseltä, joten kovin suuria tunnontuskia ei minulle epäpätevästä käännöstyöstäni jäänyt.

Lisäksi päädyin Finpron kautta opettamaan kolmelle taiwanilaisnaiselle suomea kerran viikossa. Enkä tosiaan ole koskaan ennen opettanut kenellekkään mitään. Näistä oppitunneista kirjoittelen lisää myöhemmin.

Toissaviikonloppuna kävimme ihastuttavilla kukkamarkkinoilla Taipein suurimmassa puistossa. Kotiinviemisiksi tarttui multaa, ruukkuja ja bonsai-puu.
Kukkamarkkinoiden jälkeen kävimme vielä pikaisesti pyörähtämässä jade-markkinoilla.

Samaisena viikonloppuna ostimme vihdoin jo viime keväänä haikailemani uunin. Tämä yhdistettynä erittäin onnistuneeseen kauppareissuun erääseen amerikkalaiseen tukkukauppaan loi puitteet täydelliselle illalliselle. Mozzarella-kanaa, lohkoperunoita, salaattia ja valkoviiniä. Hyvää oli!
Viime viikonlopun tavoitteena oli löytää leipomistarvikkeita ja miniläppäri. Raahattuani vanhaa, painavaa kannettavaani töihin muutamana päivänä totesin, että taidan käyttää käännöstyöstä saamani rahat uuden tietokoneen ostamiseen. Leipomistarvikkeet löytyivät helposti Ikeasta, mutta läppäriä piti etsiä hieman kauemmin valtavalta elektroniikka-alueelta. Päädyin lopulta pikkuruiseen mustaan Asukseen (1005HA) ja ainakin tähän mennessä olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani. Kävinpä vielä tuunaamassa sitä vähän nätimmäksi, kuvia siitä myöhemmin.
Olen viime aikoina lueskellut todella paljon muotiblogeja, joten olihan minunkin pakko kuvata viikonlopun shoppailuasuni. Ihan senkin takia, että tyylini tuntuu "taiwanilaistuvan" täällä ihan huomaamattani. Taiwanilaistytöt rakastavat söpösti pukeutumista, mahdollisimman lyhyitä shortseja ja hameita sekä tietysti Hello Kittyä. Löysin alennusmyynneistä ihanan FCUK:n lappuminihameen (tälle on varmaan joku järkevämpikin termi??), josta saa henkselit irroittamalla ihan tavallisen farkkuhameen. Sitten vielä rusetti hiuksiin ja punaiset kengät jalkaan, niin Taiwan-look on valmis! (Hameen pitäisi tosin olla lyhyempi.) Auringon paistaessa täällä pärjää näillä vaatteilla vielä oikein hyvin, vaikka kyllä minä arkisin pukeudun vähän eri tavalla. Enkä pelkästään työpaikan jäätävän ilmastoinnin takia.
Enpä kuitenkaan pärjännyt näille tytöille, jotka jakelivat pienissä vaatteissaan ilmaista elektroniikkakrääsää innokkaalle (mies)yleisölle.
Tämän verran tällä kertaa, tekstiä tulee aina enemmän kun suunnittelen. Yritän kovasti kirjoitella useammin, ettei aina tarvitse tehdä tälläisiä jättiläispitkiä postauksia. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Japani, osa 3: Nara

2009-10-11T22:16:00.000-07:00

Unohdan pian kokonaan mitä Japanin matkalla tapahtui, jos en pian kirjoita loppumatkasta tänne. Kaikki aika vaan tuntuu kuluvan johonkin ihan muuhun kun blogin kirjotteluun. Lupaan kirjoitella tämänhetkisistäkin kuulumisista ihan pian...

Sunnuntaina Japanissa vuorossa oli Naran kaupunki. Tarkoituksena oli viettää hieman rennompi päivä Osakan ja Kioton kiertelyn jälkeen. Nara on japanilaisittain aika pieni kaupunki, mutta ilmeisen suosittu turistikohde. Varsinkin viikonloppuna temppeleiden ympärillä oli valtavat joukot ihmisiä. Huomasimme kuitenkin kaikkien japanilaisten turistin kulkevan samoja reittejä ympäri Naran puistoa ja poikkeamalla hieman tältä reitiltä löysimmekin yllättävän rauhallisia paikkoja.
Nara on tunnettu peuroistaan, joita olikin kaupungin keskellä olevassa puistossa todella paljon. Mytologian mukaan Japanin ensimmäinen keisari Jimmu laskeutui taivaasta ja ratsasti kaupunkiin peuralla.
Puistossa myytiin peuroille tarkoitettuja keksejä, minkä takia peurat olivat todella kesyjä. Jopa pienet lapset uskaltautuivat syöttämään keksejä näille suloisille eläimille. Suurimmalta osalta urospeuroista oli leikattu sarvet pois turvallisuussyistä.
Muutamat peurat vaikuttivat aika tympääntyneiltä jatkuvaan turistivirtaan ja iänikuisiin peurakekseihin.
Peurojen ihmettelyn jälkeen ihailimme Todai-ji-temppeliä porttien takaa. Temppeliä sanotaan maailman suurimmaksi puurakennukseksi ja sen sisällä on valtava Buddhan patsas. Korkea sisäänpääsymaksu ja turistimäärä eivät kuitenkaan houkutelleet meitä tutustumaan temppeliin tarkemmin.

Lounaaksi söin tempura-annoksen, eli friteerattuja kasviksia ja mereneläviä. Lisukkeena oli jäällä tarjoiltuja nuudeleita ja säilöttyjä vihanneksia. Iloiseksi yllätyksekseni sain Japanissa muutaman kerran ruuan lisukkeeksi tuoretta salaattia, mikä on Taiwanissa täysi mahdottomuus. Nämä jääkylmät nuudelit taisivat jäädä suurimmaksi osaksi lautaselle...

Lounaan jälkeen kävimme tutustumassa erittäin kauniiseen puutarhaan, joka piti sisällään mm. teehuoneen ja useita pieniä lampia.

Ruska oli valitettavasti vasta aluillaan matkamme aikana. Kaikki paikat olisivat varmasti näyttäneet vielä upeammilta syksyn väreissä.
Kotimatkalla näimme japanilaisten makeisten valmistusta. Kaksi miestä hakkasi äänekkäästi huudellen puunuijilla vihreän taikinan näköistä massaa. Emme jääneet tällä kertaa maistelemaan lopputulosta.

Japani, osa 2: Kioto

2009-09-30T00:58:00.000-07:00

Lauantaiaamuna lähdimme junalla Kobesta kohti Kiotoa. Tämä Japanin entinen pääkaupunki on ehdottomasti yksi maan suosituimmista turistinähtävyyksistä. Kiotossa on yli 2000 temppeliä sekä kymmeniä puutarhoja ja muita nähtävyyksiä. Yhden päivän aikana Kiotosta on mahdollista nähdä vain murto-osa, joten palasimme sinne seuraavan viikon perjantaina. Yhdistän tähän kirjoitukseen nämä molemmat päivät.

Kävimme ensin katsomassa muutaman pienemmän temppelin ja kävelimme sitten kanavan varrella "filosofin polkua" pitkin kohti suurempia temppeleitä.

Kiyomizu-dera-temppeli on valtava kompleksi, joka perustettiin vuonna 778. Suurin osa temppelin nykyisistä rakennuksista on kuitenkin rakennettu vuonna 1633.

Kioto on tunnettu myös geisha-kortteleistaan. Valitettavasti oikean geishan näkeminen on lähes mahdotonta, jollei ole valmis maksamaan huikeaa hintaa illallisseurasta. Kiotossa on kuitenkin useita studioita, jotka maskeeraavat ja pukevat halukkaita turisteja geishoiksi. Näitä geishoiksi pukeutuneita naisia näimmekin useamman kerran Kioton kaduilla.

Hieman autenttisimmalta vaikuttivat perinteisiin japanilaisiin asuihin pukeutuneet naiset, joita näimme myös muissa kaupungeissa.

Seuraavana perjantaina palatessamme Kiotoon vierailimme vielä kultaisen paviljongin temppelissä (Kinkaku-ji) sekä zen-puutarhassa (Ryoan-ji). Kultainen temppeli rakennettiin alunperin vuonna 1397, mutta se jouduttiin rakentamaan uudelleen 1950-luvulla munkin tuhopoltettua alkuperäisen rakennuksen.

Zen-puutarhan kuuluisin paikka on kivipuutarha, missä 15 kiveä on asteltu huolellisesti hiekkaan siten, ettei niitä kaikkia ole mahdollista nähdä yhtäaikaa (paitsi puutarhan yläpuolelta). Perinteisen uskomuksen mukaan vain valaistunut ihminen voi nähdä kaikki kivet yhtäaikaa. Puutarha on siis todella pelkistetty ja varmaankin hyvä paikka meditoinnille. Ympärillä pörisevät turistit saattavat tosin hieman häiritä valaistumisen tavoittelua.

Kiotossa käyminen oli hieno kokemus, vaikka temppeliväsymys iski väistämättä jossain vaiheessa. Japanin temppelit olivat kuitenkin aika erilaisia Taiwaniin verrattuna. Seuraavassa kirjoituksessa vuorossa ovat Nara ja Hiroshima.

Japani, osa 1: Osaka

2009-09-29T00:54:00.000-07:00

Olimme reilun viikon matkalla Japanissa ennen töiden ja opiskelujen alkamista. Lähdimme Taipeista torstai-iltana ja palasimme seuraavan viikon lauantaina. Lensimme Osakaan ja vietimme ensimmäiset yöt japanilaisen ystävän, Ryon, luona Kobessa, josta teimme päiväretkiä muihin kaupunkeihin.

Osaka

Perjantaina uuvutimme itsemme kävelemällä ympäri Osakaa. Kaupungissa asuu 2,7 miljoonaa ihmistä, mikä tekee siitä Japanin kolmanneksi suurimman kaupungin Tokion ja Jokohaman jälkeen. Ja kyllä sitä väkeä riitti, varsinkin suurimmilla juna- ja metroasemilla ihmisvirta tuntui välillä loputtomalta.

Ensimmäisenä kävimme katsastamssa 1500-luvulla rakennetun Osakan linnan. Rakennus oli oikein hieno, mutta minusta oli viihdyttävämpää katsella ympärillä pyöriviä koululaisryhmiä. Borek taas lepuutti silmiään puistonpenkillä aikaisesta aamuherätyksestä johtuen. Lähdimme nimittäin aamulla liikeelle yhtä aikaa töihin menevän Ryon kanssa. Työt alkoivat aamulla ennen yhdeksää ja loppuivat iltaseitsemän jälkeen. Ryon mukaan kyseessä oli viikonloppua edeltävä lyhyt työpäivä. Japanilainen työkulttuuri ei mielestäni vaikuttanut kovinkaan houkuttelevalta.

Seuraavaksi suuntasimme keskustaan erilaisia kauppoja kiertelemään. Elektroniikkamyymälöitä oli tietysti pilvin pimein, mutta valitettavasti yhtään hienoa robottia en nähnyt. Lelukauppojen tarjonta oli hieman erikoista. Muovifiguureja löytyi kääpiömallisista Star Wars-ukoista...

...hieman erikoisempiin, ilmeisesti varttuneemmalle väellä tarkoitettuihin leluihin. Eivätkä nämä tytöt todellakaan olleet sieltä rohkeimmasta päästä.

Lisäksi löysin sekä piraattiversioita että ihan aitojakin muumituotteita. Kaikki nämä lelut olivat sulassa sovussa samassa liikeessä.

Tällä kauppakujalla myytiin tuoreita vihanneksia ja mereneläviä.

Kissakuumettani helpottamaan löysin useamman lemmikkieläinkaupan täynnä suloisia koiran- ja kissanpentuja. Eläinten olot eivät varmasti ole parhaimmasta päästä, mutta ainakin ne vaikuttivat hieman paremmilta, kuin paikoissa joihin olen Taipeissa törmännyt. Pentujen hinnat olivat pilvissä ja luinkin myöhemmin opaskirjasta, että Tokiossa on paikka johon ihmiset saavat maksua vastaan mennä leikkimään kissojen kanssa, koska heillä ei ole varaa omaan lemmikkiin. Harmi, että jätimme Tokion kokonaan väliin tällä reissulla. Lemmikkieläinkauppojen kissoja piti tyytyä katselemaan lasin takaa.

Erilaiset pelihallit ovat Japanissa todella suosittuja. Kuvassa pelataan metallikuulapeliä, Pachinkoa.

Ruokien valitseminen ravintoloissa oli tehty turisteille helpoksi. Lähes jokaisen ravintolan ikkunassa oli kokoelma muovista tehtyjä, usein hyvin aidonnäköisiä malliannoksia, joita osottamalla välttyi ruokalistan tulkkaamisesta.

Illan hämärtyessä viihdytimme itseämme tarkkailemalla Osakan kaduilla kulkevia erikoisen näköisiä ihmisiä. Manga-sarjakuvat ja varmasti useat muutkin ilmiöt inspiroivat varsinkin naisia pukeutumaan hyvinkin mielenkiintoisesti.

Tämän rankan päivän jälkeen suuntasimme lauantaina turistien valloittamaan Kiotoon. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Taipeissa taas

2009-09-13T00:59:00.000-07:00

Lensin keskiviikkona Helsingistä Amsterdamin kautta takaisin Taiwaniin. Lentokentällä meinasi iskeä paniikki kun astuin ulos tukahduttavaan kuumuuteen ja muistin samalla kaikki Taipein vähemmän mukavat puolet. Viimeksi tänne tullessa olin hyvin avoimin mielin, koska minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä on edessä. Nyt kaupunki on tuttu, joten tiedän mitä odottaa. Onneksi näiden muutamien täällä viettämieni päivien aikana ne hyvätkin puolet ovat muistuneet mieleen.

Kesä Suomessa, ja vähän Tsekeissäkin, oli aika lailla täydellinen. Toteutin kaikki ne asiat, joista viime keväänä täällä haaveilin: kävin Tukholmassa, Ruisrockissa, Linnanmäellä, uimassa, saunomassa, söin suomalaisia herkkuja, juhlin siskon häitä, vietin aikaa perheen sekä kavereiden kanssa, olin vähän töissä ja valmistuinkin vielä. Aika tehokas kesä näin jälkeenpäin ajateltuna.

Työt ylipistolla alkavat vasta lokakuun alussa, joten minulla on vielä muutama viikko aikaa lomailla. Reilun viikon tästä lomasta aion viettää Japanissa. Töistä minulla on ilmeisesti lomaa ainoastaan helmikuussa kiinalaisen uuden vuoden aikaan, joulukin menee siis arkisesti ahertaessa. Toinpahan sentään mukanani glögi- ja piparkakkumausteita, joten eiköhän sitä joulutunnelmaa saada tännekin vähän luotua.

Kesän aikana kävi ilmi, ettei Taiwanissa laillisesti työskenteleminen ulkomaalaisena ole mikään helppo juttu. Tiesin toki, että joutuisin tekemään asian eteen töitä, mutta silti tarvittavien lupien ja leimojen määrä otti lievästi sanottuna päähän jossain vaiheessa. En vieläkään ole ihan varma onko kaikki kunnossa, mutta nyt olen ainakin paikan päällä hoitamassa asioita. Heti tänne tultuani kävin perusteellisessa terveystarkastuksessa viisumia varten. Nyt odotan innolla tuloksia, enhän koskaan ennen ole käynyt lepra- tai tuberkuloosi-testeissä. Oikeasti hyödylliset testit, kuten näkökyvyn tarkistaminen, jäivät minulta väliin koska sairaanhoitaja ei ilmeisesti osannut puhua minulle englantia ja arveli (ihan oikein), etten olisi ymmärtänyt kiinankielisiä ohjeita.

Täällä pitäisi siis asustella pitkälle ensi kevääseen. Tässä blogissa tarkoitus olisi yleisen valittamisen ("täällä on ihan sairaan kuuma/kylmä, ruoka on pahaa) lisäksi raportoida töiden sujumisesta, erilaisista reissuista ja kaikesta muustakin mitä mieleen tulee, aivan kuten viime keväänä. Kesän aikan yllättävän monet ihmiset kertoivat minulle lukeneensa blogiani. Tämä oli tietysti kauhean mukavaa, mutta vielä mukavampaa olisi ollut, jos olisin tiennyt siitä jo täällä ollessani. Ne muutamat saamani kommentit todellakin piristivät päiviäni. Esitän lukijoille siis kainon pyynnön: Kommentoikaa, ihan mitä tahansa, ihan milloin tahansa, kaikki otetaan ilolla vastaan. Vastavuoroisesti minä yritän päivittää blogia tasaisin väliajoin.

Hyvää syksyä kaikille Suomeen!

Viimeisten päivien kuulumiset ja kurkistus tulevaan

2009-05-26T11:52:00.000-07:00

Viimeinen viikko Taipeissa kului eläintarhavierailun, yliopiston synttäreiden juhlinnan, kiinan kokeeseen opiskelun ja tietenkin pakkailun merkeissä. Tiistaina yliopistomme täytti 82 vuotta ja kampusalue oli täynnä kaikenlaista ohjelmaa. Minä osallistuin juhlintaan käymällä katsomassa suurta ja mahtavaa cheerleader-kilpailua. Ilmeisesti jokainen yliopiston laitos valmistaa vuosittain oman näytöksensä, johon selvästi käytetään paljon aikaa ja vaivaa. Sekä tytöt että pojat hyppivät ja pomppivat lavalla pikkuruisissa vaatteissa ja julistivat olevansa "Number one!". Esityksillä oli aina jokin erityinen teema, esim. Aladdin, kivikausi, viidakko, joulu(??). Suomen yliopistoissa olisi aika vaikea kuvitella vastaavaa tapahtumaa, vaikka totta puhuen muistanpa itsekin eräänä vappuna osallistuneeni samantyyppiseen toimintaan toimiston pihalla...

Cheerleader-esitysten lisäksi yliopistoa juhlittiin mm. paraatilla ja pyörittämällä suurta palloa kilpaa ympäri juoksurataa. Älkää kysykö miksi.

Torstaina totetutimme pitkään suunnitellun vierailun läheiseen eläintarhaan. Eläintarha on todella iso, emmekä millään jaksaneet kiertää kaikkia paikkoja 35 asteen kuumudessa, joten näkemistä riittää vielä toiseksikin kerraksi. Eläintarhan suurimpana vetonaulana ovat ehdottomasti viime vuonna saapuneet pandat. Kiina lahjoitti Taiwanille joulukuussa kaksi pandaa, eikä tämä lahja tietenkään ollut mitenkään merkityksetön vaan osoitus Kiinan ja Taiwanin lämpenevistä suhteista. Kiina antoi pandoille nimet Tuan Tuan ja Yuan Yuan, jotka yhdessä tarkoittavat "uudelleen yhdistymistä". Kaikkia taiwanilaisia tämä ei todellakaan miellyttänyt ja pandoille alettiinkin heti keksiä uusia lempinimiä. Taiwanin edellinen hallitus ei suostunut ottamaan vastaan Kiinan pandalahjoitusta, mutta nykyinen hallitus on edellistä Kiina-myönteisempi. Oma ymmärrykseni Taiwanin ja Kiinan välisestä tilanteesta ei ainakaan vielä ole kovinkaan kattavaa, joten lainaan Wikipediaa selittääkseni nykyistä tilannetta: "Yhden Kiinan politiikka on näkemys, jonka mukaan on olemassa vain yksi Kiinan valtio. Kiinan kansantasavallan mukaan tämä tarkoittaa sitä, että Kiinan tasavalta Taiwanilla on vain Kiinan kansantasavallan kapinoiva maakunta, jonka tulee palata takaisin Kiinan valtion yhteyteen liittymällä Kiinan kansantasavallan hallinnon yhteyteen, jolloin sille voidaan taata yksi maa – kaksi järjestelmää-politiikan mukaisesti sosialistisesta talousjärjestelmästä riippumaton talousjärjestelmä Hongkongin tapaan."

Joka tapauksessa, minä olin lähinnä kiinnostunut näkemään pandoja ensimmäistä kertaa elämässäni välittämättä niiden antamasta poliittisesta viestistä. Ikävä kyllä, eläintarhassa pandat lähinnä syövät ja nukkuvat, ja me satuimme paikalle päiväunien aikaan. Näimme lasiseinän takaa siis kaksi liikkumatonta möhkälettä. Kuvamateriaalikaan ei siis ole kovin laadukasta.

Tässä parempi lehtikuva pandoista.

Panda-aiheisia matkamuistoja sen sijaan oli tarjolla yltäkylläisesti useammassa myymälässä.

Muut eläimet olivat onneksi aktiivisempia ja suostuivat kuvattaviksikin.

Virtahevot ilmeisesti lisääntyvät tarhaolosuhteissa hyvin, sillä niitä oli paljon.

Ensimmäistä kertaa elämässäni myös minä tunsin olevani osa eläintarhaa. Yliopistolla kukaan ei juurikaan kiinnitä huomiota ulkomaalaisiin, mutta heti eläintarhan porteista sisään astuttuamme paikalle olleiden kouluryhmien lapset alkoivat supista keskenään ja osoitella meihin päin innokaasti. Ehkäpä olimme maasedulta tulleille lapsille yhtä harvinainen ja eksoottinen näky kuin eläintarhan eläimetkin.

Eläintarhakäynnin jälkeen vuorossa oli kiinan lopputentti, joka sujui yllättävänkin hyvin, ja seuraavana päivänä viimeinen kokoontuminen luokkatovereiden kanssa. Tämän kevään jälkeen voin sanoa, että ehdottomasti paras tapa oppia kiinaa on aidossa ympäristössä natiiviopettajan kanssa. En ole aiemmin kieltä tällä tavalla opiskellut, mutta kokemukset olivat oikein positiivisia. Kesäksi Suomeen ostin kiinan oppikirjan, joten saapa nähdä miten itseopiskelu sujuu.

Tätä kirjoittaessani olen jo tukevasti Suomen maankamaralla nauttimassa alkavasta kesästä ja kaikista ihanista suomalaisista ruoista. Ruokakaupassa en meinannut housuissani pysyä, kun kaikkea juustosta ruisleipään oli yhtäkkiä helposti saatavilla. Blogi painuu nyt kesälomalle, syksyllä Taiwaniin palatessani luvassa on ainakin...

...maisemia Taipei 101:n huipulta, sinne kuin en tänä keväänä saanut aikaiseksi mentyä...

...totuttelua uuteen työpaikkaan Taipein lääketieteellisen yliopiston ravitsemus- ja terveystieteiden laitoksella...

...paljon kiinalaista ruokaa (siihen en kesän aikana koske)...

...ja tietenkin lukemattomia uusia tarinoita olemisesta ja elämisestä Taiwanissa!

Nantou

2009-05-13T20:06:00.000-07:00

Vietin viime viikonlopun Taiwanilaisen tuttavani Kacyn kotikaupungissa Nantoussa. Taiwanissakin vietettiin sunnuntaina äitienpäivää, joten pääsin Kacyn kotiin kurkistamaan miten päivää täällä vietetään. Nantou sijaitsee aivan keskellä Taiwania ja bussimatka sinne kestää noin neljä tuntia. Lähdettyämme aikaisin lauantaiaamuna liikkelle olimme siis perillä sopivasti lounasaikaan. Minut istutettiin pöydän päähän ja ympärilleni tuotiin useita eri ruokalajeja joista valita. Kaikki paikalla olevat sukulaiset olivat kovin kiinnostuneita minusta ja yritin parhaani mukaani kommunikoida heidän kanssa vähäisillä kiinan taidoillani. Kacyn vanhemmat onneksi puhuivat jonkin verran englantia. Perheessä oli aiemmin ollut suomalainen vaihto-oppilas muutaman kuukauden ajan ja Kacy on ollut Suomessa vaihto-oppilaana, joten tämän perheen Suomi-tietous on varmasti parempi kuin normaalisti Taiwanissa. Sain kuulla olevani samanlainen kuin aiemmat heidän tapaamansa suomalaiset: hiljainen, rauhallinen, nätti ja puhdassydäminen. Perheen talo oli todella hieno ja iso, minut majoitettiin isoon makuuhuoneeseen omalla kylpyhuoneella.

Lounaan jälkeen lähdimme Kacyn, hänen serkkunsa ja ystävänsä kanssa autolla kiertelemään lähialueita. Ilma oli todella aurinkoinen ja puistot kauniita.

Illemmalla ajoimme viereiseen kylään Lukangin historialliselle alueelle, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa kapeaa, vanhahkoa katua täynnä pieniä kauppoja. Kaduilla myytiin erityisesti mereneläviä, kuten ostereita ja simpukoita. Illan hämärtyessä kylän kadut näyttivät hauskoilta lukuisten lyhtyjen valaistessa niitä.

Illalla pääsin kiinan ja englannin lisäksi yllättäen puhumaan suomea, sillä Kacyn perhe oli pyytänyt suomalaisen vaihto-oppilaan Henrin kylään sekä viettämään seuraavan päivän kanssamme. Kuvassa ovat Henri, Kacyn veli, Kacy, minä ja perheen vanhemmat. Perheessä oli myös suloinen, pieni koira, joka nautti varsinkin autolla matkustamisesta kanssamme.

Sunnuntaina matkustimme toiseen lähikylään ja vuokrasimme sieltä skootterit nähtävyyksien kiertelemistä varten. Me suomalaiset tyydyimme matkustajiksi ja annoimme kokeneimpien taiwanilaisten tyttöjen hoitaa skootterilla ajamisen. Hauskaa oli silti. Kävimme katsomassa mm. maanjäristyksessä tuhoutunutta temppeliä.

Viikonloppureissu Nantouhun oli todella onnistunut ja uskon, että vierailen perheessä vielä uudestaankin. Yliopistolla olen tekemisissä lähinnä ulkomaalaisten kanssa, joten oli mukava tutustua Taiwanin kulttuuriin ja ihmisiin vähän paremmin. Ja toki suomalaisen tapaaminen on tääällä aina yhtä mukavaa. Kävimme Henrin kanssa läpi kaikki Taiwanissa ärsyttävät ja Suomesta poikkeavat tavat ja jaoimme muutenkin kokemuksiamme.

Enää reilu viikko kunnes voin heittää hetkeksi hyvästit kiinalaiselle ruoalle ja hiostavalle kuumuudelle. Valitettavasti viikko kuluu varmaan aika nopeasti kiinan loppukokeeseen lukiessa ja gradun kanssa panikoidessa. Huomenna on onneksi luvassa juhlat kotonamme, joten pääsen vielä kunnolla viettämään aikaa varsinkin niiden ystävien kanssa, jotka eivät ole täällä enää ensi syksynä.

Hualien & Taroko

2009-05-01T21:19:00.000-07:00

Viime viikonloppuna lähdimme pitkästä aikaa Taipein ulkopuolelle, Taiwanin itärannikolle. Alunperin tarkoitus oli lähteä matkaan lauantaiaamuna, mutta perjantaina junalippuja varatessa kävikin ilmi, että junat ovat tupaten täynnä. Siirsimme lähdön siis sunnuntaille, mikä myöhemmin osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi sään ja turistien määrän kannalta.Matkakohteemme oli Hualien-niminen kaupunki, jonne Taipeista matkustaa junalla noin kolme tuntia. Hualien on itärannikon suurin kaupunki ja sen lähettyvillä on Taiwanin suosituin turistikohde, Taroko-rotko. Taiwanin itärannikko on huomattavasti alttiimpi maanjäristyksille ja taifuunien tuhoille kuin muu osa saaresta. Muutama viikko sitten minäkin sain tuntea elämäni ensimmäisen maanjäristyksen kotisohvalla. Tämänkin järistyksen keskus sijaitsi Hualienissa, joten Taipeissa se tuntui vain pienen pienenä tärinänä. Itärannikko oli myös vuoriston takia kauan eristyksissä muusta Taiwanista, joten väestöntiheys on siellä muuta maata pienempi. Hualien näytti kuitenkin hyvin tyypilliseltä taiwanilaiskaupungilta lukuisine mainoskyltteineen, skoottereineen ja ketjuravintoloineen.

Sunnuntaina vuokrasimme pyörät ja pyöräilimme rannalle. Kymmenen kilometrin pituinen pyörätie oli erinomaisessa kunnossa, mutta maisemat eivät olleet kovinkaan riemastuttavat. Pyöräilyreitti kulki nimittäin suuren teollisuusalueen läpi. Pyöräily pitkästä aikaa oli kuitenkin mukavaa ja pääsinpähän näkemään Tyynen valtameren ensimmäistä kertaa elämässäni. Rannalla seurasimme paikallisten sunnuntain viettoa ja söimme grillattua mustekalaa. Ilma oli hyvin tuulinen, muttei onneksi sateinen.

Illallisen söimme Lonely Planetin mukaan "koko Taiwanin" tuntemassa ravintolassa. Kiinalaiset ravintolat eivät juurikaan panosta sisustukseen, joten hyvän ravintolan tunnistaa helpoiten suuresta asiakasmäärästä. Epämääräisestä ulkonäöstä ei yleensä voi päätellä juuri mitään. Ravintoloissa ei yleensä ole juomia tarjolla, teetä lukuunottamatta, joten ostimme herkulliset mehut yötorilla sijaitsevasta kojusta. Asiakkaan valitsemat hedelmät puristetaan mehuksi tilauksen jälkeen, joten tuoreus on taattu.

Nukuimme juna-aseman lähellä sijaitsevassa kelvollisessa hotellissa, jonka henkilökunta oli yltiökohteliasta. Minä en ainakaan ole tottunut kumarteluun joka ikisen lauseen jälkeen. Maanantai-aamuna suuntasimme bussilla Tarokoon reippailemaan. Bussinkuljettan kaasujalka oli raskas, eikä matkaa rotkon reunalla olevalla tiellä voi kuvailla kovin miellyttäväksi. Autotie rakennettiin 1940-luvulla ja rakennusprosessissa kuoli ja haavoittui satoja työntekijöitä. Olimme kuvitelleet että maanantaipäivä olisi turistien kannalta hieman rauhallisempi päivä, mutta toisin kävi. Turistibussien määrä oli täysin käsittämätön, enkä todellakaan haluaisi nähdä paikkaa viikonloppuisin. Jäimme bussista pois ajettuamme 20 kilometriä kanjonin sisään ja tarkoituksena oli kävellä tietä pitkin takaisin kanjonin alkupäähän.

Maisemat tien varrella olivat mielettömät. Rotkon kallioseinämät kohoavat parhaillaan 1000 metrin korkeuteen. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Autotien lisäksi lähiympäristössä on useita patikointireittejä, mutta meillä ei ollut tällä kertaa aikaa tutustua niihin paremmin.

Lisäjännitystä päivään toivat lukuisat pilkkopimeät tunnelit, joiden läpi meidän oli käveltävä. Taskulamppu unohtui kotiin, joten hapuilimme eteenpäin kännyköiden valossa ja toivoimme kovasti, että autoilijat huomaisivat meidät ajoissa.

Rotkon reunoille on rakennettu useita temppeleitä ja näköalapaikkoja. Useimmat turistit tutustuivatkin rotkoon bussissa istuen pysähtyen välillä käymään temppeleissä tai katselemaan maisemia.

Käveltyämme noin 18 kilometriä, kun jalkoja alkoi jo vähän pakottamaan, tila-auto pysähtyi täysin yllättäen viereemme. Kiinalainen mies avasi ikkunan ja kysyi, josko haluaisimme kyydin Hualieniin. Tiedustelimme hintaa matkalle, mutta mies sanoi kieltäytyvänsä ottamasta rahaa vastaan. Hyppäsimme siis iloisina autoon ja säästimme näin sekä jalkojamme, että rahat bussimatkaan. Automatka oli hauska kokemus iäkkäämpien taiwanilaisten tiedustellessa mitä teemme Taipeissa ja emmekö haluaisi jatkaa matkaa heidän kanssaan toiseen itärannikon kaupunkiin. Kieltäydyimme kohteliaasti ja pyysimme heitä viemään meidät Hualienin juna-asemalle. Tarjoaisiko suomalainen koskaan oma-aloitteisesti kyytiä tuntemattomille, selkästi ulkomaalaisille, mahdollisesti samaa kieltä puhumattomille nuorille? Enpä usko.

Maanantai-iltana palasimme Hualienista junalla takaisin Taipeihin väsyneinä, mutta tyytyväisinä reissuun. Tämä viikko on kulunut arkisen aherruksen parissa. Gradunikin edistyy huolestuttavaa tahtia, kesällä pitää varmaan oikeasti valmistua...

Värikästä arkea

2009-04-24T05:27:00.000-07:00

Mistäköhän sitä tällä kertaa aloittaisi? Valokuvia katsellessa tajuaa, kuinka paljon kahdessa viikossa on taas ehtinyt tehdä. Tämä postaus on siis enemmän tai vähemmän sekava katsaus viime päiviin lähinnä kuvien kautta.

Suomessa lumet ovat jo aikaa sitten sulaneet ja täällä niitä ei koskaan ollutkaan. Halusimme kuitenkin siirtyä hetkeksi talvisiin tunnelmiin ja kävimme luistelemassa Taipein areenalla. Kaukalossa oli meidän lisäksemme taitoluistelua harjoittelevia lapsia ja muutamia, selkeästi ensi kertaa jäällä olevia aikuisia. Kypärää oli pakko käyttää, mikä tuntui lievästi sanottuna typerältä. Luistimet olivat hölmöt muovihökötykset, mutta niihin totuttuani pari tuntia sujui leppoisasti kaukaloa kierrellessä.

Viime viikonloppuna olimme piknikillä Taipein suurimmassa puistossa lukuisten muiden ulkomaalaisten kanssa. Olen jo pitkään harmitellut sitä, ettei asunnossamme ole uunia, joten leipomismahdollisuudet ovat aika mitättömät. Löysin kuitenkin mielenkiintoisen reseptin leivän tekemiseen pannulla ja teinkin näitä pikkuleipäsiä mukaan piknikille. Vastaanotto oli suopea, joten leipää pitää varmaan tehdä uudestaankin.

Tsekkiläinen ystävämme Filip oli myös mukana piknikillä.

Eilen otin kameran mukaan aamulla yliopistolle lähtiessäni, joten voin nyt esitelle hieman lähiympäristöä. Aivan asuntomme vieressä on viehättävä, pieni ulkoilualue, mihin on hyvä mennä rentoutumaan päivisin gradun kirjoituksen lomassa. Ilman alueelle ohjaavaa kylttiä (Qingxi greens) en varmaan olisi koskaan tajunnut etsiä paikkaa näiden rähjäisten rakennusten lähistöltä.

Alueella vilistää myös hauskoja pikkuliskoja ja lentelee uskomattoman isoja perhosia. Muutama gekko suostui kuvattavaksi, mutta perhosia en saanut ikuistettua kameralla.

Yliopiston kielikeskus sijaitsee suurella mäellä, joten hyötyliikuntaa tulee harrastettua päivittäin ihan kiitettävästi.

Mäkeä ylös ja alas liikennöivät pienet pinkit bussit, mutta olen päättänyt turvautua niihin vain äärimmäisen laiskuuden iskiessä tai sään ollessa hiostavan kuuma. (Lue: käytän bussia useita kertoja viikossa.) Bussimatka maksaa kokonaisen dollarin (3 senttiä).

Näkymät kielikeskuksesta ovat varsinkin kirkkaalla ilmalla todella hienot.

Eilen osallistuin kielikeskuksen järjestämään työpajaan, jossa meille opetettiin kiinalaisen kalligrafian alkeita. Vietin siis pari tuntia maalaamalla paperille eri muotoisia pisteitä ja viivoja. Lopuksi pääsin jopa harjoittelemaan oman kiinalaisen nimeni maalaamista, mikä osoittautui hyvin haastavaksi. Hyvä ryhti, oikea siveltimen pitotapa ja vankka keskittyminen ovat olennaisia tekijöitä maalatessa.

Kiinan ryhmässäni on tällä hetkellä minun lisäkseni kuusi ihmistä. Tässä sveitsiläinen Alex ja saksalainen Maren, sekä vilaus opettajastamme.

Italialais-taiwanilainen Daniela ja saksalainen Waldemar.

Lisäksi ryhmässä on kaksi amerikkalaista miespuolista opiskelijaa. Oppitunnit ovat edelleen hauskoja ja mielenkiintoisia, suurelta osin opettajan loistavan huumorintajun ja piirustustaidon ansiosta.

Ruisleipää ja pääsiäismunia Taiwanilaisittain

2009-04-12T06:18:00.000-07:00

Pääsiäisestä ei ole täällä päin maailmaa tietoakaan, joten tämä viikko on kulunut yhtä kiireisissä merkeissä kuin sitä edeltävät ja luultavasti tulevatkin viikot. Kiinan kurssi on nyt puolessa välissä, joten torstaina opettaja piti meille isohkon kokeen. Pieniä testejä meillä on viikottain, mikä onkin erinomainen motivointitapa varsinkin kirjoittamisen harjoitteluun. Torstain koe sujui omalta osaltani hyvin ainakin kirjallisen osuuden puolesta. Kiinan ääntäminen tuottaa vielä ongelmia, joten suullinen osuus ei varmaankaan mennyt ihan nappiin. Sitä paitsi en ole lainkaan tottunut kielitaidon suulliseen testaamiseen, sitä kun ei Suomen kouluissa juurikaan harrasteta. Kiinan kielen opiskelusta erikoisen tekee se, että suullinen ja kirjallinen osaaminen voivat olla täysin irrallisia toisistaan. On siis mahdollista puhua sujuvasti kiinaa ymmärtämättä merkeistä mitään tai päinvastoin.

Perjantaina vietin aamupäivän kiertelemällä taidegallerioita slovakialaisen ystäväni kanssa. Vaikka en taiteesta kovin paljoa ymmärräkkään, oli todella mielenkiintoista nähdä taiwanilaista modernia taidetta perinteisen kiinalaisen tyylin sijaan. Iltapäivällä minulla oli tapaaminen Taipein lääketieteellisen yliopiston professorin kanssa. Tarkoituksena oli keskustella työmahdollisuuksista ensi syksylle. Olin siis päättänyt tulla takaisin Taiwaniin kesän jälkeen, kunhan vain löytäisin täältä jotain mielekästä tekemistä. Tapaaminen sujui erittäin hyvin ja näyttääkin vahvasti siltä, että minulle olisi tutkimusassistentin paikka tiedossa ravitsemus- ja terveystieteiden laitokselta. Tutkimusryhmän projektit vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten olen todella innoissani työpaikasta. Asiat voivat kuitenkin vielä muuttua suuntaan tai toiseen, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää oikein hyvältä.

Hyvin sujuneen tapaamisen jälkeen päätin palkita itseni ostoskierroksella Taipein hienoimmassa ostoskeskuksessa, joka tietenkin sijaitsee kaupungin korkeimmassa rakennuksessa, Taipei 101:ssa. Herkullisen jäätelöannoksen ja aivan liian kalliiden vaatteiden katselun jälkeen toteutin jo kauan suunnittelemani kauppareissun paikalliseen Stockmanniin. Saalis olikin kaikkien ennakko-odotuksieni mukainen: irtokarkkeja, pääsiäismunia, englantilaista siideriä, brie-juustoa ja ruisleipää! Kaikki nämä ovat siis tuotteita, joita ei Taipeista kovin helposti löydä. Ruisleipä ei tietenkään ole lähelläkään suomalaista leipää, vaan on pehmeä, hieman ruisjauhoja sisältävä, sämpylä. Pääsiäismunakin paljastui kotona pettymykseksi. Suklaamunan sijaan paketissa olikin muovinen muna täynnä kummallisia makeisia, mutta eipä se onneksi pilannut muuten onnistunutta päivää.

Lauantaina olimme taas liikkellä kaupungilla. Borek oli aiemmin tällä viikolla saanut selville, että joukko lähinnä ruotsalaisia ja suomalaisia miehiä kokoontuu joka lauantai pelaamaan sählyä Taipein keskustaan. Lähdimme siis lauantaiaamuna katsastamaan, josko Borek pääsisi pelaamaan ja minä tapaamaan lisää suomalaisia. Paikalla olikin iloinen ruotsalaisjoukko laittamassa peliä pystyyn. Taiwanissa suurta osaa urheilulajeista harrastetaan tilojen puutteen vuoksi ulkona, joten sählyäkin pelattiin ulkokentällä paahtavassa auringonpaisteessa. Myöhemmin paikalle tuli myös muutama suomalainen ja sain kuulla heidän kokoontuvan kerran kuussa "tosimiesten iltaan". Minä kun olin ensimmäinen suomalainen nainen, johon nämä miehet olivat Taipeissa törmänneet. Saapi nähdä uskaltaudunko joskus mukaan tähän suomalaisten kokoontumiseen.

Sunnuntai on kulunut jo perinteeksi muodostuneen pannukakkuaamiaisen jälkeen gradun kirjoittamisen ja tsekin opiskelun merkeissä. Näin pääsiäisenä lisään Suomesta kaipaamieni asioiden listaan Mignon-munat ja pääsiäislampaan. Kuusi jäljellä olevaa viikkoa hujahtavat kuitenkin varmasti nopeasti, joten taidan keskittyä nauttimaan kaikista Taiwanin hyvistä puolista Suomeen ikävöinnin sijaan.

Ne pienet erot

2009-04-04T04:13:00.000-07:00

Blogin edellisestä päivityksestä on päässyt kulumaan ihan liian kauan, sillä kiireitä riittää. Kiinan opiskelut edistyvät hyvin, vaikka uusia asioita opetetaan siihen tahtiin, ettei meinaa perässä pysyä. En edes tiedä kuinka monta merkkiä nyt osaan / monta merkkiä minun pitäisi osata. On kuitenkin mukavan palkitsevaa opiskella välillä jotain, jonka tulokset huomaa käytännössä heti. Tuntuu mielettömältä, kun käteen annetaan paperi täynnä kiinalaista kirjoitusta, josta kuukausi sitten ei olisi ymmärtänyt sanaakaan, ja nyt pystyy lukemaan kaiken vaivatta. Vaikka tietenkin sanavarastoni on vielä hyvin rajoittunut.

Elämä pyörii siis lähinnä opiskelun ympärillä ja viikot tuntuvat kuluvan todella nopeasti. Ajattelinkin siis nyt kirjoittaa pienistä asioista, jotka ovat täällä Taipeissa jotenkin merkille panemisen arvoisia.

Nimet

Ennen tänne tuloani minun oli hankittava itselleni kiinalainen nimi kielikurssin hakemusta varten. Pyysin kiinan opettajaani kehittämään nimen oikean nimeni perusteella. Kiinalaiset nimet ovat aina muodossa 1-tavuinen sukunimi + 1-2-tavuinen etunimi, ja niillä on usein myös jokin tärkeä merkitys. Mikä tahansa merkki, joka olisi lähellä suomalaista nimeäni, ei siis käynyt päinsä. Kiinalainen nimeni on 馬努蘭, joka lausutaan mǎnǔlán. Sukunimi (ma) tarkoittaa hevosta ja on yleinen kiinalainen sukunimi. Lan tarkoittaa orkideaa ja on sama merkki, kuin sanassa Fenlan, joka tietenkin tarkoittaa Suomea. Oppitunneilla opettaja ja muut opiskelijat käyttävät toisistaan kiinalaisia nimiä, joten yliopistolla olen Nulan, muualla Noora. Aluksi tämä tuntui hieman oudolta, mutta nyt tunnistan itseni yhtä lailla kiinalaisella tai suomalaisella nimellä kutsuttaessa. Myös useimmilla taiwanilaisilla on oikean kiinalaisen nimensä lisäksi englanninkielinen nimi, jolla heidät tunnetaan ulkomaalaisten keskuudessa. Tämän nimen he ovat kuitenkin itse valinneet ja voivat kyllästyessään vaihtaa sen toiseen, trendikkäämpään nimeen.

Liikunta

Käyn yliopiston kuntosalilla ja läheisessä "kuntokeskuksessa" aerobicissa, joogassa ja vatsatanssitunneilla. Ohjatut tunnit ovat tietenkin kiinaksi, joten minä tyydyn ottamaan mallia muista ja toivomaan, ettei mene täysin päin seiniä. Taiwanilaisten pukeutuminen jumppatunneille aiheuttaa välillä kummastusta. Lähes jokaisella tunnilla ainakin yhdellä tytöistä on farkut jalassa. Henkilökohtaisesti en voisi kuvitella mitään epämukavampaa kuin joogaaminen tiukoissa farkuissa. No, jokainen tyylillään. Kuntosalilla pojat kuntoilevat usein pelkät farkut jalassa, ylävartalo paljaana ja katselevat lihaksikasta vartaloaan häpeilemättä salin peileistä. Joskus he jopa tuovat tyttöystävänsä mukanaan ihailemaan ja kannustamaan heidän suorituksiaan.

Kauppakuitit

Suomessa olen tottunut heittämään ruokakaupasta saamani kuitit samantien roskikseen. Täällä se voi kuitenkin parhaimmillaan tarkoittaa miljoonien dollarien heittämistä hukkaan. Kaikki viralliset kuitit nimittäin osallistuvat valtion järjestämään lottoarvontaan, jonka päävoittona on 2 miljoona dollaria (noin 45 000 euroa). Joka toinen kuukausi kaivamme siis taskujemme pohjista ja lompakoista kaikki mahdolliset kuitit ja jännitämme josko päävoitto, tai edes jokin pienemmistä voitoista, osuisi kohdallemme. Vielä ei ole onni potkaissut. Useat henkilöt ovat kuitenkin todistettavasti voittaneet arvonnasta 200 dollaria (4,5 euroa), joten eiköhän meidänkin onnemme vielä käänny.

Liikennevalot

Aivan, jopa liikennevalot ovat täällä jotain täysin erilaista. Suomessa, ja useimmissa muissakin maissa, liikennevaloissa esiintyvät yksinkertaiset punainen seisova ja vihreä kävelevä hahmo. Taiwanissa punainen hahmo on täysin tavallinen, mutta valon vaihtuessa vihreäksi, liikennevalojen näytössä alkavat juosta sekunnit siihen, kunnes valo vaihtuu taas punaiseksi. Tämän lisäksi vihreä hahmo on animoitu siten, että valojen juuri vaihduttua se kävelee rauhallisesti ruudussa ja ajan kuluessa vähiin se kiihdyttää vauhtiaan juoksuun, ennen kuin punainen, liikkumaton hahmo taas valloittaa näytön. Hämmästyttävää teknologian kehitystä, eikö?

Kauneusihanteet

Yritin muutama päivä sitten ostaa itselleni uutta kasvovoidetta. Tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän hankalaksi. Lähes jokainen tuote mainostaa itseään "ihoa valkaisevana". Taiwanilaisten keskuudessa vallitsevan käsityksen mukaan, mitä vaaleampi iho, sen kauniimpi nainen. Minä taas olen kasvanut länsimaalaisten kauneusihanteiden parissa, enkä todellakaan halua ihoni olevan enää tätä vaaleampi, päinvastoin. Tämä kauneusihanne on myös syy sille, miksi sateenvarjo ei koskaan ole tarpeeton varuste Taiwanissa. Huonolla ilmalla se suojaa sateelta, hyvällä ilmalla auringolta, ettei iho vain pääsisi ruskettumaan.

Vessat

Kuten jo kotiamme esitellessä tuli ilmi, asuntomme wc-pönttö on mallia high-tech. Valitettavasti kodin ulkopuolella tälläisestä luksuksesta on turha haaveilla. Useimmat yleiset vessat ovat nimittäin ns. "kyykkyvessoja". Pöntön korvaa siis lattiatasossa oleva allas, jonka päälle on tarkoitus kyykistyä. Paperia ei myöskään ole useimmiten tarjolla, koska ihmisten oletetaan aina kuljettavan nenäliinoja mukanaan. Käytettyjä papereita ei saa laittaa altaaseen, vaan ne tulee heittää vieressä olevaan roskikseen. Kuten jo varmaan arvasitte, yritän välttää yleisten vessojen käyttöä viimeiseen asti. Ainakaan suomalaisen näkökulmasta tämä ei ole kaikkein hygieenisin tapa käydä vessassa. En halua edes kuvitella miltä jo nyt kohtuullisen inhottavat baarien vessat Suomessa näyttäisivät, jos tyttöjen pitäisi muutaman siiderin juotuaan asioida korkokengät jalassa kyykkyvessassa. (Pahoittelen tämän mielikuvan laittamista lukijoiden päähän.)

Loppuun muutama kuva parin viikon takaiselta retkeltämme Lalashan-vuorelle. Retki tehtiin hyvin taiwanilaiseen tapaan: ensin kolme tuntia bussissa matkustusta ylös vuorelle, sitten välipala ennen tunnin vaeltelua luonnossa ja kolme tuntia bussilla takaisin. Ihan mukava päivä kuitenkin.

Tällä hetkellä vesimäärä Taipein joissa on todella vähäinen. Sadekauden alkaessa, ja varsinkin taifuunin iskiessä, vesimassat täyttävät joet ja onnistuvat jopa murtamaan suuri patoja, kuten kuvassa näkyy.

Lalashan on tunnettu jopa tuhansia vuosia vanhoista puista.

Takaisintulomatkalla pysähdyimme erinomaiselle illalliselle tämän ison sillan läheisyyteen.

Tupaantuliaiset

2009-03-14T23:07:00.000-07:00

Taipein kotimme alkaa näyttämään jo aika mukavalta huonekalujen löydettyä paikkansa ja tehtyämme reissun Ikeaan viime viikonloppuna, joten eilen pidimme tupaantuliaiset ystävillemme. Juhlat sujuivat oikein mukavasti ja tajusin taas asuntomme suuruudeen lähes kahdenkymmenen vieraan mahtuessa vaivatta seurustelemaan keskenään pelkästään asunnon ensimmäisessä kerroksessa. Blogin lukijat saavat nyt tyytyä valokuvien kautta tapahtuvaan esittelyyn. Ensimmäiseksi kuva rakennuksesta, jossa kotimme sijaitsee. Asunto on ylimmäisessä kerroksessa keskellä.

Alakerrassa, yhdessä avonaisessa tilassa, ovat keittiö ja olohuone. Keittiössä sijaitsee myös pyykinpesukone. Uunia ei ole ja keittolevyjäkin on vain yksi, joten ruoanlaittomahdollisuudet ovat hieman rajalliset. Astiankuivauskaappi on asteen verran suomalaista vastinettaan kehittyneempi. Se on umpinainen kaappi, joka täytyy sulkea tiskauksen jälkeen ja laittaa päälle, jotta tiskit kuivuvat. Minulle ei ole vielä selvinnyt mihin vesi kaapista menee ja luulenpa, että perinteiset suomalaiset astiankuivauskaapit ovat jopa tehokkaampia kuin tämä elektroninen sovellus. Myös vedenkeitin on perinteistä versiota edistyneempi. Sinne mahtuu yli kaksi litraa vettä ja keitin pitää veden jatkuvasti kuumana. Teetä tehdessä säästää siis arvokkaat kaksi minuuttia(!), kun veden kiehumista ei tarvitse odottaa.

Lähes kaikki huonekalut olivat asunnossa valmiina, ja puuttuvatkin asiat (mm. ruokapöytä, mikro, kokovartalopeili) saimme vihjaisemalla niistä ihanalle vuokraemännällemme. Sohvan saa levitettyä sängyksi ja meillä on myös kaksi ylimääräistä patjaa, joten voisimme teoriassa majoittaa itsemme lisäksi ainakin neljä ihmistä. Tervetuloa kylään! Kuvan taustalla näkyy iso ja erittäin hyödyllinen parvekkeemme. Parvekkeelta on hieno näkymä viereisille vuorille.

Kylpyhuoneessa on tupareissa suurta hilpeyttä aiheuttanut high-tech-vessanpönttö. Itse en ole edes uskaltanut kokeilla kaikkia sen nappuloita, koska uskon pärjääväni mainioisti pöntön perustoiminnoilla. Suihkusta ei tule lämmintä vettä kovin kauaa kerrallaan, mutta pitkien suihkujen välttäminenhän on vain ekologista. Ekologisuudesta tosin on turha puhua asunnossa, jossa kaikki mahdollinen toimii sähköllä. Kylpyhuoneen peilinkin voi näppärästi lämmittää kytkemällä kuvassa näkyvän johdon seinään, jotta se ei ole huurussa suihkun jälkeen. Tämä on ehdottomasti sarjassa asioita, joita en tiennyt tarvitsevani, mutta jotka oikeastaan tekevät elämästä hieman vaivattomampaa.

Toisessa kerroksessa on työtila ja paljon säilytystilaa vaatteille ja muille tavaroille. Ensimmäinen kuva on otettu nukkumaparvelta, joka näkyy seuraavassa kuvassa. Portaat kulkevat asunnon yhdellä sivulla. Asunnon katto on vino, joten sivusta katsottuna asunto olisi suorakulmaisen kolmion muotoinen.

Tilaa on siis kahdelle ihmiselle enemmän kuin tarpeeksi. Asunnon pohjaratkaisu on mielestäni todella onnistunut ja monet hauskat yksityiskohdat tekevät siitä vielä paremman. Olenkin todella iloinen, että Borek löysi sen meille syksyllä pitkähkön etsimisen jälkeen. Ainoa asia joka harmittaa, on taulujen puute, sillä täällä olisi paljon todella hyviä paikkoja isoillekin tauluille. Asumisen väliaikaisuuden ja opiskelijabudjetin takia en kuitenkaan usko meidän ryhtyvän ripustamaan tauluja seinille. Lopuksi vielä muutama kuva tupareista. Vieraamme toivat tuliaisinaan paljon syötävää, kohokohtina mm. kaksi ankanpäätä ja brie-juustoa. Juusto on ruisleivän ohella ruoka, jota eniten kaipaan Suomesta. Lähikaupoissa juustoa ei ole lainkaan ja suuremmissakin kaupoissa se on kallista muuhun hintatasoon verrattuna.

Illan isäntäpari

Pöydän antimia.

Koko kansainvälinen vierasjoukkomme. Kansallisuuksista edustettuina olivat ainakin Taiwan, Chile, Kanada, Tsekki, Slovakia, Saksa, Suomi ja Iso Britannia. Kiinalaisilla on yleensä pakonomainen tarve näyttää v-merkkiä käsillään valokuvissa. Tosin tässä kuvassa näyttää siltä, että me länsimaalaiset olemme omaksuneet tavan jopa paikallisia paremmin.

Lyhyt tilannekatsaus

2009-03-06T19:22:00.000-08:00

Taiwanissa vietetty aika: 2 kuukautta

Jäljellä oleva aika: 2 kuukautta ja 3 viikkoa

Osaamieni kiinalaisten merkkien määrä ennen kiinan kurssin alkua: 21

Osaamieni merkkien määrä kurssin ensimmäisen viikon jälkeen: 50-60

Sateisten päivien määrä ennen tämän viikon maanantaita: 0

Sateettomien päivien (tuntien?) määrä maanantain jälkeen: 0

Taiwanissa tapaamieni suomalaisten määrä: 2

Tapaamieni tsekkiläisten määrä: yli 12

Graduun kirjoitettujen sivujen määrä ennen tänne tuloa: 22

Sivujen määrä nyt: 26 (hitaasti, mutta varmasti)

Juomieni siiderien määrä: 0

Juomieni kiinalaisten oluiden määrä: liian monta

Syömieni perunoiden määrä: mitätön

Syömäni riisin määrä: ääretön

Ensimmäinen koulupäivä

2009-03-02T03:53:00.000-08:00

Kiinan kurssini alkoi tänään. Tuntini ovat joka päivä 15-18, joten päivisin on aikaa tehdä kotitehtäviä ja kirjoittaa gradua. Aamupäivällä kielikeskuksessa oli tervetuliasjuhlat, jossa tutustuin muutamiin muihin vaihto-opiskelijoihin ja tapasin tietääkseni ainoan toisen suomalaisen, joka opiskelee tällä hetkellä samassa kielikeskuksessa. Lisäksi ennen tuntia kävin tutustumassa paikalliseen kuntokeskukseen ja yritin selvittää minkälaisia ohjattuja tunteja heillä on. Turhauduin taas kiinan kielen osaamattomuuteeni Borekin hoitaessa lähes kaiken kommunikoinnin ohjaajien kanssa. Mielialani ensimmäiselle oppitunnille kävellessäni ei siis ollut paras mahdollinen yrittäessäni muistella mitä hittoa teen tässä maassa, missä en ymmärrä mistään mitään.

Tunnelmani muuttui kuitenkin pian oppitunnin alkaessa. Kielikeskuksessa opiskelee yhtäaikaa useita satoja opiskelijoita eritasoisissa ryhmissä. Minun ryhmässäni on lisäkseni kuusi muuta opiskelijaa, 3 saksalaista, 2 amerikkalaista ja yksi japanilainen opiskelija. Ryhmän kokoonpano voi kuitenkin vielä muuttua ihmisten etsiessä itselleen sopivaa tasoa. Opettajamme on kielikeskuksen ainoa miesopettaja, 62-vuotias alunperin pekingiläinen mies, joka ensimmäisen tunnin perusteella vaikutti erinomaiselta opettajalta. Englantia tunnilla ei juuri puhuttu ja ilmeisesti minua ei laitettukaan ihan aloittelijoiden ryhmään, sillä opettaja tuntui olettavan meidän osaavan ainakin kiinan kielen perusasiat ääntämisestä ym. tärkeistä asioista. Tosin taso meidän opiskelijoden kesken oli aika vaihteleva, itse kuitenkin uskon ryhmän olevan juuri oikea minulle. Huomasin onnekseni muistavani yllättävän paljon syksyiseltä kiinan kurssiltani Suomessa ja jopa ymmärsin suurimman osan opettajan puheesta. Kolme tuntia kiinaa joka päivä on kuitenkin todella paljon, joten luulenpa, että jossain vaiheessa täytyy ponnistella pitääkseen motivaatiota yllä.

Tunnin loputtua kohtasin ulkona ensimmäisen kunnon rankkasateen sen jälkeen kun tänne tulin. Kielikeskuskesta on kotiin 15 minuutin kävelymatka, joten valmistauduin henkisesti olemaan litimärkä, nälkäinen ja väsynyt päästessäni kotiin. Borek oli kuitenkin askeleen ajatuksiani edellä ja lähetti samalla hetkellä minulle viestin lähimmän sateenvarjokaupan sijainnista ja kertoi ruoan olevan valmista kotona. Yksinasumisessakin on puolensa, mutta taidanpa silti olla aika tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Kotiin päästyäni ehdin vaihtaa kuulumisia Borekin kanssa viiden minuutin ajan ennen kuin hän lähti judoon. Rauhalliset koti-illat taitavat todellakin olla menneisyyttä opiskeluiden ja harrastusten myötä. Arki on arkea Taipeissakin. Taidanpa siis lähteä tästä ripustamaan pyykkejä parvekkeelle.

Loman loppu

2009-02-24T00:24:00.000-08:00

Matkustelut ovat nyt takana päin ja arki Taipeissa voi alkaa. Kiinan kurssin tasokokeeni oli eilen ja itse kurssi alkaa ensi viikolla. En ymmärtänyt kokeessa yhtään mitään, joten on aika selvää, että minut laitetaan alkeisryhmään. Vaikka suoritinkin Turussa yhden kurssin kiinaa, luulen että etenemisvauhti on täällä sen verran kova, ettei haittaa jos muutama ensimmäinen tunti olisikin kertausta. Kurssin aikataulun mukaan kiinaa on kolme tuntia joka päivä ja kotiläksyt vievät kuulemma myös reilusti aikaa. Kun tähän lisätään gradun kirjoitusta ja vähän liikuntaakin, niin en usko että joudun kärsimään tekemisen puutteesta.

Ennen töihin ryhtymistä voin kuitenkin vielä muistella Taiwanin kiertoreissuamme, joka lopulta kesti vajaan viikon ja keskittyi lähinnä Taiwanin länsirannikolle. Suuntasimme ensin Taipeista kaupunkiin nimeltä Kaohsiung, joka on Taiwanin toiseksi suurin kaupunki. Sieltä jatkoimme matkaa Tainaniin, Taiwanin vanhimpaan kaupunkiin, ja viimeiseksi maan keskiosassa sijaitsevaan pieneen Fenqihun kylään. Kartalla Fencihuta lähinnä oleva kaupunki on Chiai.

Matkustimme Etelä-Taiwaniin bussilla, joka oli täysin eri luokkaa kuin edellinen pitkän matkan bussimme El Nidossa. Bussin istuimia ei voi kutsua penkeiksi, ne olivat nojatuoleja. Jokaisella matkustajalla oli omat televisioruutunsa ja kohtelias henkilökunta kävi tasaisin väliajoin kysymässä onko kaikki hyvin, ja haluaisimmeko kenties lisää teetä tai keksejä. Perille päästyämme Kaohsiung ei tuntunut juurikaan erilaiselta kaupungilta kuin Taipei. Kävimme kaupungin korkeimmassa rakennuksessa ihailemassa maisemia ja "Rakkauden joella" (Love River) katsomassa ilotulituksia.

Söimme illallisen yötorilla, mikä osoittautuikin oikein hyväksi ideaksi. Ainoastaan juomapuoli ei ollut onnistunut, bambumehu ja aivan liian makea ananasmehu eivät olleet kovin hyviä ruokajuomia. Alla olevassa kuvassa on Dim sum-koju, josta maistelimme monenlaisia pikkusyötäviä. Dim sum on ilmeisesti Kantonilainen ruokalaji, joka voi periaatteessa tarkoittaa mitä tahansa pikkuruokaa, tässä tapauksessa pieniä nyyttejä erilaisilla sisällöillä.

Lisäksi torilla myytiin uutta lempiherkkuani, osterimunakasta. Tässä versiossa tosin on ostereiden lisäksi mustekalaa ja katkarapuja. Annos ei ehkä näytä kovin houkuttelevalta, mutta on todellisuudessa todella maukasta ja aika kaukana munakkaista, joihin olen Suomessa tottunut.

Toisena päivänämme Kaohsiungissa kiertelimme Lotus-lammella, jota ympäröivät monet kiinalaiselle kulttuurille tyypilliset rakennelmat. Kuvassa pagodi, jonka sisälle kuljettiin suuren lohikäärmepatsaan suun kautta. Hyvän onnen saavuttamiseksi oli tärkeää, että sisään mentiin lohikäärmeen suun kautta ja ulos tultiin viereisestä pagodista tiikerin suusta. Wikipedian määritelmän mukaan pogodi on "on Itä-Aasiassa, Intiassa ja erityisesti Japanissa ja Kiinassa yleinen buddhalaisten temppelien tornimainen erillisrakennus".

Erilaisten pagodien ja temppelien lisäksi lammella oli mm. tämä jättimäinen kiinalaisen jumalan patsas, jonka sisällä on temppeli.

Seuraavana matkakohteena oli siis Tainan, joka opaskirjan mukaan tarjoaa harvinaislaatuisen tunnelman ja useita toinen toistaan mielenkiintoisempia temppeleitä. Lähdimme siis innokkain mielin temppelikierrokselle. Temppeleitä tosiaan riitti, mutta rehellisesti sanottuna välillä tuntuu, että nähtyään viisi kiinalaista temppeliä, on nähnyt ne kaikki. Varsinkin kun pieniä yksityiskohtia ei kulttuuria tuntemattomana osaa arvostaa niin paljon kun olisi mahdollista. Temppeleiden koristeluissa näkyi vielä voimakkaasti hiljattain vaihtunut kiinalainen uusi vuosi. Tämä vuosi on härän vuosi, ja koska minä olen syntynyt härän vuonna, täytyi minun luonnollisesti poseerata lukuisten härkäpatsaiden kanssa. Kuuma ilma ja temppeleiden lukumäärä uuvuttivat meidät muutaman tunnin jälkeen ja siirryimme suosiolla lepäilemään ja viettämään ystävänpäivää jäätelön ja muiden herkkujen pariin.

Tainanista matkustimme ensin bussilla Chiain kaupunkiin, josta matkamme jatkui pienellä vuoristojunalla. Juna on yksi maailman ainoita jäljellä olevia vuoristojunia ja se nousee 30 metristä aina 2200 metriin vuorille. Me jäimme kyydistä pois noin puolessavälissä matkaa Fencihun kylässä. Kylä on ilmeisesti suosittu matkailukohde viikonloppuisin, mutta saapuessamme sinne maanantai-iltana, paikka oli todella hiljainen. Majoituimme sveitsiläisen nunnan ja puolalaisen lähetystyöntekijän pitämään katolilaiseen hostelliin, joka tarjosi mielenkiintoista vaihtelua normaaleihin majoituspaikkoihimme. Olimme aluksi jopa hieman huolissamme päästettäisiinkö meitä lainkaan nukkumaan samaan huoneeseen ilman sormuksia.

Seuraavan päivän vaelsimme pitkin metsiin ja vuorille tehtyjä reittejä ja nautimme raittiista vuoristoilmasta. Ajatuksenamme oli alunperin jatkaa matkaa vielä muualle Taiwanin keskiosiin, mutta päätimmekin palata jo takaisin Taipeihin latailemaan akkuja tulevia opiskeluja varten.

Taipeissa homeongelma taisi onneksi ratketa lopulta hyvinkin yksinkertaisella keinolla. Vuokraemäntämme opetti meidät tyhjentämään laitteen, joka kerää ilmankosteutta ja oli tietenkin Filippiinien matkamme aikana tullut täyteen. Seuraavana ongelmana oli vuotava lämminvesisäiliö, jonka ansiosta vietimme sunnuntaiaamun kuivailemalla lattioita pannukakkujen syömisen sijaan. Korjausmies saatiin kuitenkin onneksi pian paikalle ja laite tuntuu olevan nyt kunnossa. Seuraavaa ongelmaa odotellessa siis. =)

Filippiinien matka kuvitettuna

2009-02-12T01:46:00.000-08:00

Olen takaisin Taipeissa ja muutaman päivän toipumisen jälkeen nyt onkin hyvä aika kertoa reissusta kuvien kautta. Kartalla näkyvistä paikoista kävimme siis Manilassa, Puerto Princesassa ja Legaspissa.

Manilan rantabulevardi näyttää tässä kuvassa todellista paremmalta, sillä kuvaan ei ole sattunut yhtään nukkuvaa koditonta eivätkä paikan meluisuus ja hajut välity kuvan kautta. Lisäksi kuvan oikealla puolella oleva likainen meri ja vasemmalla oleva suuri tie tekevät paikasta aika ankean. Auringonlasku oli täällä kuitenkin aika hienon punainen, sekin ilmeisesti johtuen kaupungin suuresta saastemäärästä.

Jeepneyt ja kolmipyörät yhdessä muiden kulkuneuvojen kanssa tekevät Manilasta ajoittain hyvin ruuhkaisen, tässä kuvassa liikenne tosin on kohtuullisen rauhallista.

Tyypillinen kadunpätkä Manilassa.

Kyllästyttyämme Manilaan kävimme ihailemassa Taal-tulivuorta, jonka yksi kraateri näkyy kuvassa.

Suurin osa kuvista on reissun kauneimmasta paikasta El Nidosta Palawanin pohjoisosassa ja sen lähisaarilta. Tässä kuvassa on näkymä asuinpaikkamme rannalta, keskellä Cadlao-saari jonne meloimme kajakilla.

El Nidon pieni keskusta sijaitsee meren lahdessa jyrkkien kallioiden ympäröimänä. Satama on täynnä veneitä, joilla turisteja viedään päivittäin ihailemaan lähisaaria ja laguuneja.

Keskusta koostui muutamasta lyhyehköstä kadusta, jotka olivat täynnä ravintoloita, pieniä kauppoja ja saarikierroksia tarjoavia yrityksiä.

Saarikierroksellamme kävimme useammassa laguunissa, joista osaan pääsi sisään vain uimalla. Tämä laguuni tarjosi hyvän mahdollisuuden harjoitella snorklailua, joten en ole ennen juurikaan harrastanut.

Isoimmassa laguunista löytyivät hienoimmat korallit sekä yksi Ruotsin Robinsonin kuvauspaikoista, kuvan keskellä.

Saarikierrospäivä oli ehdottomasti yksi matkan parhaista, tälläisia maisemia ei monesta paikasta löydy.

Pieni asuinsijamme El Nidossa.

Borekilla oli matkalukemisena mukanaan suomen oppikirja, jota hän tunnollisesti kantoi rannoillakin mukanaan. Minullakin oli matkalla mukana kiinan kirjani, mutta jostain syystä tartuin huomattavasti useammin toiseen mukana olleeseen opukseen, Sinuhe egyptiläiseen.

Hellyyttävät veljekset, jotka kohtasimme kävelyllämme keskustan ulkopuolella.

Tyypillistä asutusta rannalla.

Kuvassa ranta, jonne meloimme ja jonka hetken aikaa kuvittelimme olevan yksityisessä käytössämme. Pian kävi kuitenkin ilmi, että saaren sisäosissa oli jonkinlaista asutusta. Asukkaat olivat kuitenkin ystävällisiä eivätkä onneksi häätäneet meitä pois. Melominen ei ollut kovinkaan kevyttä puuhaa paahtavassa auringonpaisteessa kahdelle suht kokemattomalle melojalle, joten toisen rannan löytäminen olisi varmasti ollut suurien ponnistelujen takana.

Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani bussi, jolla matkustimme El Nidosta Puerto Princesaan.

Matkan varrella kohtaamamme jeepney oli mahdollisesti vielä epämukavampi kulkuneuvo matkan suorittamiseen. Vaikka mistä sitä tietää, kuinka hauskaa katolla on istua.

Kolmipyörät ovat erittäin suosittu menopeli Filippiineillä ja yleensä meitä kehotettiinkin kulkemaan sillä kävelemisen sijaan, vaikka matka ei olisikaan ollut kovin pitkä. Manilassa osa kolmipyöräkuskeista oli kiinnittänyt kärryynsä polkupyörän, mutta yleisemmin ne kulkivat moottoripyörän voimin.

El Nidon jälkeen suuntasimme siis takaisin Puerto Princesaan, josta teimme päiväretken Sabangin maanalaiselle joelle. Joki on yli 8 kilometriä pitkä ja näinollen maailman pisin maanalainen joki. Se on ensimmäisenä äänestyksessä maailman seitsemästä uudesta ihmeestä, ilmeisesti suurelta osin Filippiiniläisten kovan äänestysinnokkuuden ja lukuisten mainosten vuoksi. Jokea pitkin kuljettiin pienellä veneellä vain reilun kilometrin verran, sillä pidemmälle meneminen olisi vaatinut erikoisluvan. Tippukivimuodostelmat luolassa olivat hienoja ja korkeimmissa kohdissa luolan katto yltää 60 metriin. Kuvien ottaminen ei pimeydestä johtuen onnistunut, joten ainoat hyvät kuvat ovat joen sisäänkäynniltä. Hieno paikka suuresta turistimäärästä huolimatta. Ympäröivässä viidakossa näimme myös pieniä apinoita ja vähän suurempia varaaneja.

Puerto Princesasta lensimme takaisin Manilaan ja sieltä seuraavana päivänä samalla Luzonin saarella olevaan Legaspin kaupunkiin. Kaupunki itsessään ei tarjonnut mitään kovin ihmeellistä, mutta sen sijainti Filippiinien suurimman tulivuoren juurella teki siitä kiinnostavan kohteen. Tulivuoro Mayon on Filippiinien aktiivisin tulivuori. Kävimme katsastamassa rauniot kirkosta, joka oli hautautunut laavan alle tulivuoren purkauksen aikana. Vain kirkon torni on jäänyt näkyviin.

Valitettavasti säät eivät suosineet tulivuoren ihailua ensimmäistä Legaspissa viettämäämme päivää lukuunottamatta, joten kaikissa ottamissamme kuvissa vuori on pilviverhon ympäröimä. Alempana Googlesta löydetty kuva vuoresta kirkkaalla ilmalla. Vuorta kutsutaan yhdeksi maailman kauneimmista tulivuorista sen symmetrisen muodon takia.

Epävakaiden säiden takia vietimme paljon aikaa biljardia pelaten ja ostoskeskuksissa kierrellen. Kuvassa meneillään perinteisen Filippiiniläisen jälkiruoan Halu-halon maistelu.

Legaspin lähellä sijaitseva pieni kalastajakylä Donsol piti kuitenkin huolen siitä, ettemma matkustaneet Luzonin eteläosaan turhaan. Donsol on nykyään tunnettu valashaista, jotka viihtyvät tällä seudulla erityisesti helmikuusta huhtikuuhun. Valashai on maailman suurin kala, joka on luonteeltaan rauhallinen ja syö ainoastaan planktonia. Ominaisuuksiena vuoksi ihminen voi siis rauhassa sukellella hyvinkin lähellä näitä kaloja. Matkustimme siis Donsoliin ja vuokrasimme turistikeskusesta veneen, oppaan ja snorklausvälineet. Haiden näkeminen on arpapeliä ja varsinkin niiden kanssa vedessä vietetty aika voi vaihdella suurestikin. Oppaat bongaavat valashain vedestä ja kehottavat matkustajia valmistautumaan veteen hyppäämiseen. Ensimmäisellä uintireissullamme näin vain häivähdyksen suuresta täplikkäästä olennosta ja tajusin olevani aivan liian lähelle sen pyrstöä. Hai kuitenkin katosi pian kokonaan näkyvistämme. Toisella kerralla meillä oli parempi tuuri. Kohdallemme sattui erityisen rauhallinen yksilö, joka antoi meidän uiskennella vieressään yli tunnin ajan. Kokemus oli todella ainutlaatuinen, en ole koskaan ollut niin lähellä niin suurta eläintä varsinkaan sen luonnollisessa elinympäristössä. Tämä yksilö oli aika suurikokoinen, kymmenkunta metriä pitkä. Mahtava oppaamme piti huolen siitä, että sain kokemuksesta kaiken irti ja antoi minun mm. koskettaa valashaita, vaikka se oli säännöissä ankarasti kielletty. Jaoimme veneemme australialaisen matkailijan kanssa, joka lupasi lähettää vedenalaisella kamerallaan ottamiaan kuviaan meille. Niitä odotellessa, tässä Googlesta löydetty kuva valashaista. El Nidon ohella haiden kanssa uiminen oli ehdottomasti matkan kohokohta.

Matkan viimeisen päivän vietimme Manilassa maailman kolmanneksi suurimmassa ostoskeskuksessa. Taipein kotiin saapuessamme havaitsimme riemuksemme jonkinlaisen homekasvuston vallanneen osan huonekaluistamme ja vaatteistamme. Toimenpiteisiin on ryhdytty, mutta ehdin kyllä taas muutamaan otteeseen kiroamaan Taiwanin kostean ilmaston. Lisäksi jouduin tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltosysteemiin, joka toimikin hämmästyttävän hyvin. Lääkäri puhui kohtuullista englantia ja määräsi minulle vain yhdenlaiset lääkket, vaikka olin varma että saan mukaani useamman reseptin taysin tarpeettomille epämääräisille lääkkeille. Pelkään myös, että tietokoneeni vetelee viimeisiään, joten olen alkanut selvittämään täällä myytävien kannettavien hintoja. Huomenna matkustelumme jatkuu, kun suuntaamme Taiwanin eteläosiin vajaaksi viikoksi. Sen jälkeen onkin aika taas syventyä opiskeluihin.

Linja-autossa on tunnelmaa

2009-01-30T22:09:00.000-08:00

Seuraa pieni kertomus bussimatkasta El Nidosta Puerto Princesaan.

Tarkotuksenamme oli lahtea El Nidosta perjantaina, joten keskiviikkona menimme paikallisesta "toimistosta" (pieni kioski kadun laidassa) kyselemaan bussilippuja. Lippujen varaus kuulemma onnistuu seitsemalta aamulla lahtevaan bussiin. Varasimme siis liput. Seuraavana paivana paatimme viela kayda varmistamassa asian. Toimiston nainen ilmoittikin yllattaen ettei perjantaina mene bussia seitsemalta, koska "tanaan ei tullutkaan bussia". Syyta talle ei ollut tiedossa. En oikeastaan ihmettele yhtaan, jos bussikuskia ei jonain paivana yksinkertaisesti huvittanutkaan lahtea ajelemaan bussiaan, sen verran pitka ja rasittava matka on.

Paatimme siis lahtea tiedustelemaan toisen bussiyhtion busseja. Loysimme mieshenkilon seisoskelemassa bussin vieresta parkkipaikalta ja han ohjasi meidat toiseen toimistoon. Tama rakennus palveli ilmeisesti myos kuntosalina, silla vieressamme hikoili muutama mies painoja nostellen. Ostimme liput, kirjoitimme nimemme paperilappuun ja yritimme saada selville lahteeko bussi klo 6.00 vai 6.30. Olemme matkan aikana oppineet, etta asioita kannattaa tiedustella useaan otteeseen, mahdollisesti eri lahteista, jos oikeasti haluaa tietaa varmasti jotain. Usein kyselyihin vain vastataaan myontavasti, vaikka asiasta ei juuri mitaan tiedettaisikaan. Olimme kuitenkin ymmartavinamme, etta bussi lahtee klo 6.00.

Perjantaina nousimme siis kerrankin oikeasti ylos kukonlaulun aikaan. Kavelimme parkkipaikalle, jossa bussi oli edellisena paivana ollut. Ei bussia. Kavi ilmi, etta bussi lahteekin bussiterminaalista, vaikka mielestamme meita oli pyydetty tulemaan nimenomaan parkkipaikalle. Kello lahestyi uhkaavasti kuutta, joten pinkaisimme juoksuun rinkkoinemme ja ehdimmekin terminaaliin kuudeksi. Istuimme bussiin odottelemaan lahtoa. Pikkuhiljaa kavi kuitenkin selvaksi, ettei bussi ollut lahdossa viela yhtaan minnekaan. Odottelimme siis, kun matkustajat valuivat paikalle ja seitseman aikoihin bussi viimein starttasi.

Bussissa ei ollut ilmastointia, eika ikkunoita voinut pitaa auki tien polyisyyden vuoksi. Oli siis kohtuullisen lamminta. Matkan aikana bussi tuli todella tayteen ja matkustajilla oli mukanaan mm. sangollinen mustekaloja, joten aromit bussissa olivat sen mukaiset. Kukaan matkustajista ei kuitenkaan joutunut katolle matkustamaan, kuten useissa vastaantulevissa busseissa. Tien epatasaisuuden vuoksi kirjan lukeminen tai mikaan muu toiminta bussissa oli aika lailla mahdotonta, joten matkan aikana ihailin lahinna ohimenevia maisemia. Kun vanhasta bussista lahteva korviahuumaava meteli ajoittain hiljeni, saimme iloksemme kuunnella edessamme istuvan pojan lauleskelua hanen kuunnellessaan musiikkia kannykastaan. Filippiinolaiset tuntuvat pitavan laulamisesta todella paljon ja saattavat puhjeta lauluun missa tilaisuudessa hyvansa. Laulutaidot ovat hyvin vaihtelevia, mutta se ei tunnu ketaan haittaavan.

Kokonaisuudessaan bussimatka oli yllattavan sidettava. Ehka olin vain varautunut pahimaan, silla seitseman tunnin ajelun jalkeen saapuessamme Puerto Princesaan, olin viela kohtuullisen hyvalla mielella. Odotin innolla ensimmaista lamminta suihkua viikkoon, joten en ollut erityisen innostunut, kun hostellimme ilmoitti etta meille on kylla huone varattuna, mutta valitettavasti juuri tassa huoneessa on vain kylma suihku. Pienen neuvottelun jalkeen saimme kuitenkin hienomman huoneen samaan hintaan, joten paasin vihdoin odottamaani suihkuun.

Nyt olemme siis takaisin Palawanin paakaupungissa Puerto Princesassa nauttimassa isomman kaupungin palveluista. El Nidossa sahkoa tosiaan periaattessa piti olla saatavilla valilla 18.00-6.00, mutta kaytannossa saimme joka ilta mokillemme kavellessa arvailla menisivatko valot tanaan paalle vai eivat. Viikon aikana tahankin kuitenkin tottui ja illat kuistillamme kynttilanvalossa meren aania kuunnellessa olivatkin oikein tunnelmallisia. El Nidon rantoja ja maisemia on vaikea kuvailla, joten laitan blogiin kuvia takaisin Taiwaniin paastyani. Vesi oli turkoosia, hiekka valkoista ja snorklailu kirkkaassa vedessa korallien keskella todella ennnenkokematonta. Eraassa laguunissa kuvattiin parhaillaan Ruotsin Selviytyjia, Robinsonia, joten paasimme paikan paalle ihmettelemaan kuvauspaikkaa. Viimeisena paivana vuokrasimme kajakin ja meloimme pienelle autiolle rannalle ottamaan aurinkoa. Muutaman tunnin rauhan jalkeen paikalle saapui kuitenkin valitettavasti selkeasti rikas pariskunta veneineen. Kolme filippiinilaismiesta kantoivat heti heille aurinkotuolit rannalle ja ryhtyivat valmistamaan lounasta. Uskon kuitenkin nauttineeni melomisesta ja mukaamme pakkaamastamme lounaasta hiekalla istuen vahintaan yhta paljon kuin tama pariskunta, vaikka he saivatkin syoda ruokansa rannalle kannetulta poydalta oikeilta lautasilta.

Ihmiset kylassa olivat todella ystavallisia, vastaantulijat tervehtivat aina ja varsinkin lapset olivat ihania, moikkailivat meille jatkuvasti ja kehuivat vaaleita hiuksiani.
Ruokaakin voisin hehkuttaa loputtomiin, harvoin tarjolla on niin paljon erilaisia tuoreita merenelavia kuin El Nidon pienissa ravintoloissa. Koukutimme itsemme kylan leipomon banaanikakkuun ja yritammekin nyt kovasti etsia sita Puertosta. Lisaksi hammastelimme iltaisin kylan harvojen televisioiden aareen keraantyneita nuorisojoukkoja ja bussien katolla matkustavia sikoja. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Olisi mielenkiintoista nahda miten kyla kehittyy vuosien aikana. Jo nyt useat ravintolat tuntuivat olevan ulkomaalaisten omistuksessa ja uusia rakennuksia pystytettiin kovaa vauhtia. Viela talla hetkella syrjainen sijainti varmaan rajoittaa turistien maaraa, vaikka paikalle paasee lentamallakin, mutta uskoisin turistimaaran vain kasvavan jatkossa.

Kaaosta Manilassa ja rentoutumista El Nidossa

2009-01-25T03:28:00.000-08:00

Viikko on vierahtanyt Filippiineilla ja vastaan on tullut hyvin erilaisia maisemia. Filippiinien paakupunki Manila oli mielenkiintoinen, mutta ei kovin miellyttava kokemus. Kaupungissa asuu noin 13 miljoonaa asukasta ja ainakin liikenneruuhkat olivat senmukaiset. Vietimme Manilassa kolme paivaa, mika oli enemman kuin tarpeeksi. Paallimmaisena mieleen jaivat kuumuus, likaisuus ja koyhyys. Hulppeat ostoskeskukset aseistettuine vartioijeen loivat kummallisen kontrastin muuhun kaupunkiin. Ostoskeskusten ulkopuolella kaupustelijat huutelivat peraamme jatkusvasti ("Hello sir, hello ma'am") ja lapset olivat heti kasi ojossa kerjaamassa, kun bongasivat ulkomaalaisen vakijoukosta. Edellisessa postauksessa mainitsemani Taiwanilaisten huvittava uteliaisuus ulkomaalaisia kohtaan tuntuu varmaan Manilan jalkeen jopa miellyttavalta. Manilassa vaalea nainen on arvatenkin harvinaisuus, joten jossain vaiheessa ihmisten katseet alkoivat hieman kyllastyttaa. Filippiinit ovat myos erittain suosittu seksiturismikohde, mika nakyi yllattavankin selkeasti katukuvassa. Liikenteessa ei tuntunut olevan minkaanlaisia saantoja ja julkinen liikenne oli varmasti sekavin, mita olen koskaan nahnyt. Toisaalta, kun opimme hyppaamaan liikkuvaan pikkubussiin ('jeepney') ja jopa arvaamaan paamaaraan oikein, matka olikin hauska elamys paikallisten joukossa. Kolmen paivan jalkeen eniten arsytti luultavasti jatkuva meteli, joka syntyi liikenteen lisaksi joka paikassa pauhaavasta musiikista ja tietenkin joka-aamuisesta kukon kiekunasta hostellin ulkopuolella. Taman kokemuksen jalkeen Taipei tuntuu varmasti ihanan jarjestaytyneelta ja rauhalliselta kaupungilta.

Neljantena paivana, torstaina, pakenimme Manilasta paivaretkelle Tagatay-nimiseen kaupunkiin ja sielta laheiseen kylaan, joka on tunnettu Taal-tulivuorestaan ja sita ymparoivasta jarvesta. Meteli ei ollut siella yhta paata huimaava kuin Manilassa, mutta kolmipyorakuskit sitakin innokkaampia ja rasittavampia. Paadyimme kuitenkin lopulta jarven rannalle rauhalliseen ravintolaan, jossa meille tarjottiin herkullinen kala-ateria.

Perjantaina lensimme Manilasta Palawan-saaren paakaupunkiin Puerto Princesaan. Loysimme todella mukavan hostellin ja juhlistimme poikaystavani syntymapaivaa syomalla matkan tahan mennessa parhaan illallisen. Illallinen koostui kookospahkinan sisalle tehdysta kanakeitosta ja merenelavista maapahkinakastikkeessa. Kanakeitto oli sekin todella hyvaa, mutta puolikas rapu ja simpukat pahkinakastikkeella oli aivan mieletonta. Hintataso on taalla todella alhainen Suomeen verrattuna ja illallinen kahdelle maksaa yleensa 4-10 euroa juomineen. Yo hostellissa kustantaa 6-8 euroa per henkilo. Hintatasolle tulee kuitenkin helposti tavallaan 'sokeaksi'. Pohdimmme esimerkiksi pitkaan menemmeko saaren pohjoisosaan bussilla (n. 5,60 euroa) vai huomattavasti mukavammalla ja nopeammalla tilataksilla (8 euroa). Suomessa tuskin miettisin kahden euron eroa kovin kauaa. Paadyimme lopulta kuitenkin onneksi tilataksiin.

Eilen, lauantaina, saavuimme El Nidoon, pieneen kylaan Palawanin pohjoisosassa. Matka tilataksilla kesti noin kuusi tuntia ja tien kunnosta johtuin matkaa ei todellakaan voi luonnehtia tasaiseksi. Saavuttuamme paikalle satoi kaatamalla, joten jouduimme odottelemaan paikallisessa kahvilassa sateen loppumista. Majoituksen loytaminenkaan ei ollut ihan helppoa, silla paikka on taynna turisteja. Lopulta saimme kuitenkin oman pienen mokkimme meren rannalta. Sahkoa on vain iltakuudesta aamukuuteen ja vetta tulee satunnaisesti, mutta maisemat ovat mielettomat ja ymparillamme on ainoastaan viidakkoa ja pienia maatiloja. Tasta johtuen joudumme/saamme taallakin aamuisin herata kukon kiekumiseen. Majoituksemme luo ei paase lainkaan autolla ja nousuveden aikaan rantaakin pitkin on aika hankala paasta perille, joten taalla ei ole kovin vaikea tuntea olevansa eristyksissa muusta maailmasta. Turistien maarasta huolimatta kylassa ei ole yhtakaan rasittavaa kaupustelijaa ja paikalliset ovat todella ystavallisia. Huomiseksi lahdemme veneella kiertelemaan lahisaarien laguuneja snorklailun ja auringonoton merkeissa. Pienista vioistaan huolimatta, El Nido on aika lailla sita mita odotinkin: vehrea paratiisi taynna hiekkarantoja ja rentoa tunnelmaa.

Temppeleitä, tofua ja tarpomista vuorilla

2009-01-18T02:44:00.001-08:00

Paljon on ehtinyt tapahtua taas viime postauksen jälkeen. Tällä viikolla olen käynyt katselemassa muutamia nähtävyyksiä, tavannut uusia ihmisiä, ulkoillut ja suunnitellut Filippiinien matkaa. Tiistaina kävin Chiang Kai-shek-muistomerkillä, joka sijaitsee isolla aukiolla, jonka ympärillä ovat myös Taiwanin kansallisteatteri ja konserttisali. Hienoja rakennuksia kaikki.

Konserttihalli.

Chiang Kai-shek-muistomerkki.

Keskiviikkona vierailimme kahdessa temppelissä (Confucius Temple ja BaoAn Temple). Taiwanilaiset käyvät temppeleissä rukoilemassa ja jättämässä lahjoja jumalille.

Confucius Temple

Noora & Borek.

Temppelikierroksen jälkeen menimme Shilin-yötorille, joka on yksi suurimmista ja tunnetuimmista yötoreista Taipeissa. Torit ovat täynnä ruokakojuja, joissa myydään Taiwanille tyypillisiä ruokia, kuten erilaisia nuudeleita, munakkaita, makkaroita ja makeita syötäviä. Tunnetuin yötorien pikkusyötävistä on kuitenkin ehdottomasti ’stinky tofu’ eli haiseva tofu. Nimi on kuvaava, sillä tofu todellakin haisee voimakkaasti ja pitkän matkan päähän. Hajua on vaikea kuvailla, mutta miellyttävä se ei todellakaan ole, lähinnä mieleen tulee mädäntyneiden roskien löyhkä. Tofu on valmistettu marinoimalla se jopa useiden kuukausien ajan käyneestä maidosta, vihanneksista ja lihasta tehdyssä suolaliemessä. Uskaltauduin kuitenkin maistamaan tätä paikallista herkkua ja totesin, ettei sen maku juurikaan vastaa kammottavaa hajua. Tofu nimittäin maistuu yllättävän miedolta ja makua enemmän minua häiritsi sen kumimainen koostumus. Tofun lisäksi söin osterimunakasta, nuudeleita ja karamellisoituja mansikoituja, jotka kaikki veivät kielen mennessään. Hauska yksityiskohta yötoreilla on se, kuinka poliisin lähestyessä aluetta kaikki laittomat pikkukojut pakkaavat tavaransa ja työntävät kärrynsä katujen uumeniin uskomattoman nopeasti. Ja ymmärtääkseni tätä tapahtuu useita kertoja illassa väärät hälytykset mukaan lukien.

Lauantaina teimme pienen vaellusretken Taipein ulkopuolella olevaan pienen kylän vuorille. Sää oli mahtava ja näkymät vuorilta vielä upeammat. Reitin aluksi nousimme vuorille portaita, jotka eivät tuntuneet koskaan loppuvan. Varmasti yli tuhannen rappusen jälkeen reitti muuttui kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisemmaksi tiheän viidakon sekä kallioihin kiinnitettyjen kiipeilytikkaiden ja -köysien ansiosta.

Reitin varrella tapasimme lapsijoukon, joka oli uskomattoman innoissaan törmättyään yllättäen kahteen ulkomaalaiseen. Hetken ujosteltuaan lapset tulivat juttelemaan meille, englanniksi tietenkin. Täkäläiset lapset harjoittelevat mielellään englannin taitojaan ulkomaalaisten kanssa, joten kadulla saa usein vastata heidän "Hello!"-huutoihinsa. Nämä lapset olivat kuitenkin erityisen iloisia poikaystäväni jutellessa heille kiinaksi ja hurrasivat riemukkaasti kuullessaan minun olevan hänen tyttöystävänsä. Seuraavaksi saimmekin vastailla kysymyksiin siitä, koska menemme naimisiin ja voivatko he kenties tulla häihimme. Paikallisten ihmisten mielenkiinnon ulkomaalaisia kohtaan huomasi erityisen voimakkaasti tässä pienehkössä kylässä, jossa jokainen ohikulkija tuijotti meitä. Ihmiset ovat kuitenkin ystävällisiä, joten ainakaan vielä katseet eivät ole suuremmin häirinneet. Joten, jos huomion keskipisteessä oleminen on sinun juttusi, matka Aasiaan on oikea ratkaisu. Minulla on vielä hieman totuttelemista siihen.

Tämän maisemakuvan horisontissa näkyy hyvin pienenä Taipei 101, toistaiseksi maailman korkein rakennus, jossa aion myös vierailla jossain vaiheessa.

En ole ennen asunut ulkomailla, joten kaikki arjen pikkuasiat, jotka toimivat hieman eri tavalla kuin Suomessa huvittavat minua suunnattomasti. Taipeissa roskienvienti on järjestetty aika poikkeavalla tavalla. Lähes joka ilta roskisauto kiertää ympäri katuja pysähtyen tietyissä ennalta sovituissa paikoissa. Pysähtyessään auto soittaa tunnussävelmän (vrt. jäätelöauto), jolloin asukkaat tietävät tulla ulos viemään roskiaan. Erityyppisille roskille on omat lokeronsa autossa, joten esimerkiksi biojätteet tyhjennetään omaan pönttöönsä ja paperit omaansa. Jätteiden kierrätys tuntuu toimivan yllättävän hyvin. Kaduilla ei siis ole lainkaan säiliöitä roskille eli kotona on paras olla kun roskisauto tulee. Meidänkin yleensä hyvin rauhallinen kotikatumme täyttyy ihmisistä hieman ennen roskisauton saapumista ja ihmisten kuhinan katselu parvekkeelta on jostain syystä mielestäni todella kiehtovaa. Luonnollisesti ensimmäisellä roskiskeikallani jännitystä aiheutti se, etten ollut ihan varma mihin pönttöön mitäkin tulisi laittaa. Suoriuduin kuitenkin kunnialla ja olen toistaiseksi vain tyytyväinen, että näinkin arkipäiväinen asia voi olla erikoista ja eksoottista.

Lähden huomenna kolmeksi viikoksi Filippiineille, joten seuraava blogin päivitys riippuu nettiyhteyden tavoitettavuudesta saarilla.

Huomioita uudesta kotikaupungista

2009-01-11T20:25:00.000-08:00

Päivät Taipeissa tuntuvat kuluvan nopeasti, sillä tekemistä riittää. Tuntuu, että olen ollut täällä jo paljon kauemmin kuin viisi päivää. Olen käynyt kiertelemässä ympäri kaupunkia ja yrittänyt hahmottaa paikkoja sekä bussi- ja metrolinjoja. Taipeissa asuu 2,6 miljoonaa ihmistä ja väestötiheys on 9 650 as/km. (Vertaa Helsinki: 570 000 asukasta, väestötiheys 3 083 as/km.) Länsimaalaisia täällä on aika vähän, minkä huomaa kaupungilla kävellessä ihmisten katseista ja siitä, että jostain syystä kaikkien ulkomaalaisten oletetaan olevan amerikkalaisia.

Sää on ollut jokseenkin vaihteleva. Eilen oli todella kaunis päivä, auringossa varmasti yli 20 astetta. Tänään on taas satanut ja ulkona tuskin on kymmentä astetta lämpimämpää. Ilman kosteus saa vaatteet tuntumaan kylmän nihkeiltä ja kirjojen lehdet käpristymään. Asunnossa sisällä on viileämpää, kuin mihin olen Suomessa tottunut. Paikallisten mukaan nyt on todella kylmä ja toppatakkeja näkyykin usein katukuvassa. Itse uskon pärjäävääni syystakillani helposti talven yli.

Kiinan kielen osaamattomuuteni on alkanut aiheuttaa hienoista turhautumista. En osaa vielä kirjoittaa edes omaa kiinalaista nimeäni, osoitteesta puhumattakaan. Ilman poikaystäväni apua olisin varmasti menettänyt hermoni jo monta kertaa. Varsinainen kiinan kurssini yliopistolla alkaa vasta maaliskuussa, joten itseopiskelu sitä ennen olisi varmasti hyödyllistä. Luin Turun yliopistolla yhden kiinan kurssin ennen tänne tuloa, joten ihan nollasta ei onneksi tarvitse aloittaa.

Lauantaina tutustuimme kansainvälisten opiskelijoiden suosimaan tapaan hankkia lisäansioita. Länsimaalaisen näköisiä ihmisiä pyydetään täällä usein esiintymään erilaisiin tv-mainoksiin, joista maksetaan pieni palkkio ajankäytön mukaan. Poikaystäväni esiintyi siis vakuuttavasti lääkärinä (labratakki + solmio + kauluspaita = lääkäri) ja kertoi kameralle sujuvasti kuinka tämä tietty kosteusvoide ei aiheuta minkäänlaisia haittavaikutuksia ja kuinka sen luonnolliset molekyylit parantavat haavoja ja estävät arpien muodostumista. Nuorena tutkijanalkuna en ole täysin vakuuttunut mainoksen paikkansapitävyydestä tai eettisyydestä, mutta jätinpä minäkin yhteystietoni mainostoimistolle. Kuka ties mitä aromipesää tai kuntoiluvälinettä pääsen tulevaisuudessa mainostamaan.

Perillä

2009-01-08T01:23:00.000-08:00

Saavuin Taipeihin eilen illalla viideltä paikallista aikaa. Lentomatka kulki Lontoon ja Hong Kongin kautta ja kokonaismatka-ajaksi tuli lähes vuorokausi, joten olin aika poikki Taipeihin laskeutuessani. Lisäksi minun piti jännittää pääsenkö ylipäänsä maahan, koska minulla ei ole viisumia. Suomalaiset saavat olla Taiwanissa 30 vuorokautta ilman viisumia ja tämä onneksi olikin lentokentän virkailijoille päivänselvä asia, joten mitään ongelmia ei ilmaantunut. Aion hankkia itselleni pidempiaikaisen viisumin lomamatkalta Filippiineiltä.

Matkaväsymys hävisi kuitenkin ainakin hetkellisesti uutta maata ja asuntoa ihmetellessä. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että poikaystäväni oli hankkinut meille asunnon valmiiksi. Asunto sijaitsee Etelä-Taipeissa ihan kaupungin laitamilla, joten täällä on mukavan rauhallista. Meillä on iso parveke, josta on hieno näkymä viereisille vuorille. Asunto on kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja siinä on kolme kerrosta. Ylin kerros tosin on vain pienehkö nukkumaparvi, mutta tämä on silti hienoin ja isoin asunto, missä olen kotoa muutettuani asunut. Eikä asuinkumppanistakaan ole vielä löytynyt valitettavaa. =)

Tänään kiertelin lähialueita ja kävin katsastamassa yliopiston kampusaluetta. National Chengchi University sijaitsee kymmenen minuutin kävelymatkan päässä asunnolta ja siellä siis suoritan kolmen kuukauden kiinan kurssin maaliskuusta alkaen. Tällä hetkellä en vielä ymmärrä paikallisten puheesta mitään muutamia yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta. Myös puikoilla syöminen ja kosteaan ilmastoon tottuminen vievät varmaan aikansa. Joka tapauksessa, alku on ollut lupaava, eikä Taipei vaikuta ihan niin eksoottiselta kun olin kuvitellut. Onnistuin kadottamaan kamerani lentomatkan aikana, mutta blogiin on kyllä luvassa kuviakin jossain vaiheessa.

Lähdön ennakointia

2008-12-30T04:44:00.000-08:00

At first a note to the possible readers who do not speak Finnish. I’m planning on writing about my experiences in Taiwan in Finnish since I think most people reading this are Finnish and because I think I might actually miss speaking and writing in Finnish while writing my thesis in English and speaking mostly English and Chinese in Taipei. However, if some of my non Finnish friends would insist, I could sometimes write in English as well. Otherwise, I’ll just stay in contact with you some other way.

Sitten asiaan.

Tasan viikon päästä istun lentokoneessa kohti Taipeita, Taiwania. Tarkoituksena on viettää Taipeissa suunnilleen viisi kuukautta opiskelun ja lomailun merkeissä. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan totuttelen ensin uudessa kodissa olemiseen muutaman viikon ajan ja suuntaan sitten Filippiineille kolmeksi viikoksi reissaamaan ja rentoutumaan. Sieltä palattuani yritän taas löytää motivaation gradun kirjoittamiseen ja käyn siinä ohessa Kiinan kurssia paikallisessa yliopistossa.

Paljon on vielä tekemättä, mutta ainakaan vielä ei ole paniikki iskenyt päälle. Vaikka olen valmistellut reissua lähes koko syksyn, muutama asia on vielä avoinna. Aika näyttää meneekö kaikki suunnitelmien mukaan. Tuskin, mutta mietitään sitten asiat uusiksi tarvittavilta osin. Turun asunto pitäisi saada siihen kuntoon, että vuokralainen voi asettua tänne asumaan kevääksi. Uutta vuottakin pitäisi juhlistaa ja nähdä kavereita ennen lähtöä. Ja jotenkin pitäisi ratkaista mitä kaikkea haluan ottaa mukaan ja ymmärtää, ettei kaikki mitenkään mahdu matkalaukkuun.

Luvassa on siis varmasti kulttuurishokkeja, hermoromahduksia, ilonkiljahduksia, sydämentykytystä, jännittäviä ruokaelämyksiä, tajuttomasti ihmisiä ja skoottereita, uusia tuttavuuksia sekä ainakin yksi iloinen jälleennäkeminen. I can’t wait!