Filippiinien matka kuvitettuna

Olen takaisin Taipeissa ja muutaman päivän toipumisen jälkeen nyt onkin hyvä aika kertoa reissusta kuvien kautta. Kartalla näkyvistä paikoista kävimme siis Manilassa, Puerto Princesassa ja Legaspissa. 

Manilan rantabulevardi näyttää tässä kuvassa todellista paremmalta, sillä kuvaan ei ole sattunut yhtään nukkuvaa koditonta eivätkä paikan meluisuus ja hajut välity kuvan kautta. Lisäksi kuvan oikealla puolella oleva likainen meri ja vasemmalla oleva suuri tie tekevät paikasta aika ankean. Auringonlasku oli täällä kuitenkin aika hienon punainen, sekin ilmeisesti johtuen kaupungin suuresta saastemäärästä. 

Jeepneyt ja kolmipyörät yhdessä muiden kulkuneuvojen kanssa tekevät Manilasta ajoittain hyvin ruuhkaisen, tässä kuvassa liikenne tosin on kohtuullisen rauhallista.

Tyypillinen kadunpätkä Manilassa.

Kyllästyttyämme Manilaan kävimme ihailemassa Taal-tulivuorta, jonka yksi kraateri näkyy kuvassa.

Suurin osa kuvista on reissun kauneimmasta paikasta El Nidosta Palawanin pohjoisosassa ja sen lähisaarilta. Tässä kuvassa on näkymä asuinpaikkamme rannalta, keskellä Cadlao-saari jonne meloimme kajakilla.

El Nidon pieni keskusta sijaitsee meren lahdessa jyrkkien kallioiden ympäröimänä. Satama on täynnä veneitä, joilla turisteja viedään päivittäin ihailemaan lähisaaria ja laguuneja.

Keskusta koostui muutamasta lyhyehköstä kadusta, jotka olivat täynnä ravintoloita, pieniä kauppoja ja saarikierroksia tarjoavia yrityksiä.

Saarikierroksellamme kävimme useammassa laguunissa, joista osaan pääsi sisään vain uimalla. Tämä laguuni tarjosi hyvän mahdollisuuden harjoitella snorklailua, joten en ole ennen juurikaan harrastanut.

Isoimmassa laguunista löytyivät hienoimmat korallit sekä yksi Ruotsin Robinsonin kuvauspaikoista, kuvan keskellä.

Saarikierrospäivä oli ehdottomasti yksi matkan parhaista, tälläisia maisemia ei monesta paikasta löydy.

Pieni asuinsijamme El Nidossa.

Borekilla oli matkalukemisena mukanaan suomen oppikirja, jota hän tunnollisesti kantoi rannoillakin mukanaan. Minullakin oli matkalla mukana kiinan kirjani, mutta jostain syystä tartuin huomattavasti useammin toiseen mukana olleeseen opukseen, Sinuhe egyptiläiseen.

Hellyyttävät veljekset, jotka kohtasimme kävelyllämme keskustan ulkopuolella.

Tyypillistä asutusta rannalla.

Kuvassa ranta, jonne meloimme ja jonka hetken aikaa kuvittelimme olevan yksityisessä käytössämme. Pian kävi kuitenkin ilmi, että saaren sisäosissa oli jonkinlaista asutusta. Asukkaat olivat kuitenkin ystävällisiä eivätkä onneksi häätäneet meitä pois. Melominen ei ollut kovinkaan kevyttä puuhaa paahtavassa auringonpaisteessa kahdelle suht kokemattomalle melojalle, joten toisen rannan löytäminen olisi varmasti ollut suurien ponnistelujen takana.

Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani bussi, jolla matkustimme El Nidosta Puerto Princesaan.

Matkan varrella kohtaamamme jeepney oli mahdollisesti vielä epämukavampi kulkuneuvo matkan suorittamiseen. Vaikka mistä sitä tietää, kuinka hauskaa katolla on istua.

Kolmipyörät ovat erittäin suosittu menopeli Filippiineillä ja yleensä meitä kehotettiinkin kulkemaan sillä kävelemisen sijaan, vaikka matka ei olisikaan ollut kovin pitkä. Manilassa osa kolmipyöräkuskeista oli kiinnittänyt kärryynsä polkupyörän, mutta yleisemmin ne kulkivat moottoripyörän voimin.

El Nidon jälkeen suuntasimme siis takaisin Puerto Princesaan, josta teimme päiväretken Sabangin maanalaiselle joelle. Joki on yli 8 kilometriä pitkä ja näinollen maailman pisin maanalainen joki. Se on ensimmäisenä äänestyksessä maailman seitsemästä uudesta ihmeestä, ilmeisesti suurelta osin Filippiiniläisten kovan äänestysinnokkuuden ja lukuisten mainosten vuoksi. Jokea pitkin kuljettiin pienellä veneellä vain reilun kilometrin verran, sillä pidemmälle meneminen olisi vaatinut erikoisluvan. Tippukivimuodostelmat luolassa olivat hienoja ja korkeimmissa kohdissa luolan katto yltää 60 metriin. Kuvien ottaminen ei pimeydestä johtuen onnistunut, joten ainoat hyvät kuvat ovat joen sisäänkäynniltä. Hieno paikka suuresta turistimäärästä huolimatta. Ympäröivässä viidakossa näimme myös pieniä apinoita ja vähän suurempia varaaneja.

Puerto Princesasta lensimme takaisin Manilaan ja sieltä seuraavana päivänä samalla Luzonin saarella olevaan Legaspin kaupunkiin. Kaupunki itsessään ei tarjonnut mitään kovin ihmeellistä, mutta sen sijainti Filippiinien suurimman tulivuoren juurella teki siitä kiinnostavan kohteen. Tulivuoro Mayon on Filippiinien aktiivisin tulivuori. Kävimme katsastamassa rauniot kirkosta, joka oli hautautunut laavan alle tulivuoren purkauksen aikana. Vain kirkon torni on jäänyt näkyviin.

Valitettavasti säät eivät suosineet tulivuoren ihailua ensimmäistä Legaspissa viettämäämme päivää lukuunottamatta, joten kaikissa ottamissamme kuvissa vuori on pilviverhon ympäröimä. Alempana Googlesta löydetty kuva vuoresta kirkkaalla ilmalla. Vuorta kutsutaan yhdeksi maailman kauneimmista tulivuorista sen symmetrisen muodon takia.

Epävakaiden säiden takia vietimme paljon aikaa biljardia pelaten ja ostoskeskuksissa kierrellen. Kuvassa meneillään perinteisen Filippiiniläisen jälkiruoan Halu-halon maistelu.

Legaspin lähellä sijaitseva pieni kalastajakylä Donsol piti kuitenkin huolen siitä, ettemma matkustaneet Luzonin eteläosaan turhaan. Donsol on nykyään tunnettu valashaista, jotka viihtyvät tällä seudulla erityisesti helmikuusta huhtikuuhun. Valashai on maailman suurin kala, joka on luonteeltaan rauhallinen ja syö ainoastaan planktonia. Ominaisuuksiena vuoksi ihminen voi siis rauhassa sukellella hyvinkin lähellä näitä kaloja. Matkustimme siis Donsoliin ja vuokrasimme turistikeskusesta veneen, oppaan ja snorklausvälineet. Haiden näkeminen on arpapeliä ja varsinkin niiden kanssa vedessä vietetty aika voi vaihdella suurestikin. Oppaat bongaavat valashain vedestä ja kehottavat matkustajia valmistautumaan veteen hyppäämiseen. Ensimmäisellä uintireissullamme näin vain häivähdyksen suuresta täplikkäästä olennosta ja tajusin olevani aivan liian lähelle sen pyrstöä. Hai kuitenkin katosi pian kokonaan näkyvistämme. Toisella kerralla meillä oli parempi tuuri. Kohdallemme sattui erityisen rauhallinen yksilö, joka antoi meidän uiskennella vieressään yli tunnin ajan. Kokemus oli todella ainutlaatuinen, en ole koskaan ollut niin lähellä niin suurta eläintä varsinkaan sen luonnollisessa elinympäristössä. Tämä yksilö oli aika suurikokoinen, kymmenkunta metriä pitkä. Mahtava oppaamme piti huolen siitä, että sain kokemuksesta kaiken irti ja antoi minun mm. koskettaa valashaita, vaikka se oli säännöissä ankarasti kielletty. Jaoimme veneemme australialaisen matkailijan kanssa, joka lupasi lähettää vedenalaisella kamerallaan ottamiaan kuviaan meille. Niitä odotellessa, tässä Googlesta löydetty kuva valashaista. El Nidon ohella haiden kanssa uiminen oli ehdottomasti matkan kohokohta.

Matkan viimeisen päivän vietimme Manilassa maailman kolmanneksi suurimmassa ostoskeskuksessa. Taipein kotiin saapuessamme havaitsimme riemuksemme jonkinlaisen homekasvuston vallanneen osan huonekaluistamme ja vaatteistamme. Toimenpiteisiin on ryhdytty, mutta ehdin kyllä taas muutamaan otteeseen kiroamaan Taiwanin kostean ilmaston. Lisäksi jouduin tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltosysteemiin, joka toimikin hämmästyttävän hyvin. Lääkäri puhui kohtuullista englantia ja määräsi minulle vain yhdenlaiset lääkket, vaikka olin varma että saan mukaani useamman reseptin taysin tarpeettomille epämääräisille lääkkeille. Pelkään myös, että tietokoneeni vetelee viimeisiään, joten olen alkanut selvittämään täällä myytävien kannettavien hintoja. Huomenna matkustelumme jatkuu, kun suuntaamme Taiwanin eteläosiin vajaaksi viikoksi. Sen jälkeen onkin aika taas syventyä opiskeluihin.

Linja-autossa on tunnelmaa

Seuraa pieni kertomus bussimatkasta El Nidosta Puerto Princesaan.

Tarkotuksenamme oli lahtea El Nidosta perjantaina, joten keskiviikkona menimme paikallisesta "toimistosta" (pieni kioski kadun laidassa) kyselemaan bussilippuja. Lippujen varaus kuulemma onnistuu seitsemalta aamulla lahtevaan bussiin. Varasimme siis liput. Seuraavana paivana paatimme viela kayda varmistamassa asian. Toimiston nainen ilmoittikin yllattaen ettei perjantaina mene bussia seitsemalta, koska "tanaan ei tullutkaan bussia". Syyta talle ei ollut tiedossa. En oikeastaan ihmettele yhtaan, jos bussikuskia ei jonain paivana yksinkertaisesti huvittanutkaan lahtea ajelemaan bussiaan, sen verran pitka ja rasittava matka on.

Paatimme siis lahtea tiedustelemaan toisen bussiyhtion busseja. Loysimme mieshenkilon seisoskelemassa bussin vieresta parkkipaikalta ja han ohjasi meidat toiseen toimistoon. Tama rakennus palveli ilmeisesti myos kuntosalina, silla vieressamme hikoili muutama mies painoja nostellen. Ostimme liput, kirjoitimme nimemme paperilappuun ja yritimme saada selville lahteeko bussi klo 6.00 vai 6.30. Olemme matkan aikana oppineet, etta asioita kannattaa tiedustella useaan otteeseen, mahdollisesti eri lahteista, jos oikeasti haluaa tietaa varmasti jotain. Usein kyselyihin vain vastataaan myontavasti, vaikka asiasta ei juuri mitaan tiedettaisikaan. Olimme kuitenkin ymmartavinamme, etta bussi lahtee klo 6.00.

Perjantaina nousimme siis kerrankin oikeasti ylos kukonlaulun aikaan. Kavelimme parkkipaikalle, jossa bussi oli edellisena paivana ollut. Ei bussia. Kavi ilmi, etta bussi lahteekin bussiterminaalista, vaikka mielestamme meita oli pyydetty tulemaan nimenomaan parkkipaikalle. Kello lahestyi uhkaavasti kuutta, joten pinkaisimme juoksuun rinkkoinemme ja ehdimmekin terminaaliin kuudeksi. Istuimme bussiin odottelemaan lahtoa. Pikkuhiljaa kavi kuitenkin selvaksi, ettei bussi ollut lahdossa viela yhtaan minnekaan. Odottelimme siis, kun matkustajat valuivat paikalle ja seitseman aikoihin bussi viimein starttasi.

Bussissa ei ollut ilmastointia, eika ikkunoita voinut pitaa auki tien polyisyyden vuoksi. Oli siis kohtuullisen lamminta. Matkan aikana bussi tuli todella tayteen ja matkustajilla oli mukanaan mm. sangollinen mustekaloja, joten aromit bussissa olivat sen mukaiset. Kukaan matkustajista ei kuitenkaan joutunut katolle matkustamaan, kuten useissa vastaantulevissa busseissa. Tien epatasaisuuden vuoksi kirjan lukeminen tai mikaan muu toiminta bussissa oli aika lailla mahdotonta, joten matkan aikana ihailin lahinna ohimenevia maisemia. Kun vanhasta bussista lahteva korviahuumaava meteli ajoittain hiljeni, saimme iloksemme kuunnella edessamme istuvan pojan lauleskelua hanen kuunnellessaan musiikkia kannykastaan. Filippiinolaiset tuntuvat pitavan laulamisesta todella paljon ja saattavat puhjeta lauluun missa tilaisuudessa hyvansa. Laulutaidot ovat hyvin vaihtelevia, mutta se ei tunnu ketaan haittaavan.

Kokonaisuudessaan bussimatka oli yllattavan sidettava. Ehka olin vain varautunut pahimaan, silla seitseman tunnin ajelun jalkeen saapuessamme Puerto Princesaan, olin viela kohtuullisen hyvalla mielella. Odotin innolla ensimmaista lamminta suihkua viikkoon, joten en ollut erityisen innostunut, kun hostellimme ilmoitti etta meille on kylla huone varattuna, mutta valitettavasti juuri tassa huoneessa on vain kylma suihku. Pienen neuvottelun jalkeen saimme kuitenkin hienomman huoneen samaan hintaan, joten paasin vihdoin odottamaani suihkuun.

Nyt olemme siis takaisin Palawanin paakaupungissa Puerto Princesassa nauttimassa isomman kaupungin palveluista. El Nidossa sahkoa tosiaan periaattessa piti olla saatavilla valilla 18.00-6.00, mutta kaytannossa saimme joka ilta mokillemme kavellessa arvailla menisivatko valot tanaan paalle vai eivat. Viikon aikana tahankin kuitenkin tottui ja illat kuistillamme kynttilanvalossa meren aania kuunnellessa olivatkin oikein tunnelmallisia. El Nidon rantoja ja maisemia on vaikea kuvailla, joten laitan blogiin kuvia takaisin Taiwaniin paastyani. Vesi oli turkoosia, hiekka valkoista ja snorklailu kirkkaassa vedessa korallien keskella todella ennnenkokematonta. Eraassa laguunissa kuvattiin parhaillaan Ruotsin Selviytyjia, Robinsonia, joten paasimme paikan paalle ihmettelemaan kuvauspaikkaa. Viimeisena paivana vuokrasimme kajakin ja meloimme pienelle autiolle rannalle ottamaan aurinkoa. Muutaman tunnin rauhan jalkeen paikalle saapui kuitenkin valitettavasti selkeasti rikas pariskunta veneineen. Kolme filippiinilaismiesta kantoivat heti heille aurinkotuolit rannalle ja ryhtyivat valmistamaan lounasta. Uskon kuitenkin nauttineeni melomisesta ja mukaamme pakkaamastamme lounaasta hiekalla istuen vahintaan yhta paljon kuin tama pariskunta, vaikka he saivatkin syoda ruokansa rannalle kannetulta poydalta oikeilta lautasilta.

Ihmiset kylassa olivat todella ystavallisia, vastaantulijat tervehtivat aina ja varsinkin lapset olivat ihania, moikkailivat meille jatkuvasti ja kehuivat vaaleita hiuksiani.
Ruokaakin voisin hehkuttaa loputtomiin, harvoin tarjolla on niin paljon erilaisia tuoreita merenelavia kuin El Nidon pienissa ravintoloissa. Koukutimme itsemme kylan leipomon banaanikakkuun ja yritammekin nyt kovasti etsia sita Puertosta. Lisaksi hammastelimme iltaisin kylan harvojen televisioiden aareen keraantyneita nuorisojoukkoja ja bussien katolla matkustavia sikoja. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Olisi mielenkiintoista nahda miten kyla kehittyy vuosien aikana. Jo nyt useat ravintolat tuntuivat olevan ulkomaalaisten omistuksessa ja uusia rakennuksia pystytettiin kovaa vauhtia. Viela talla hetkella syrjainen sijainti varmaan rajoittaa turistien maaraa, vaikka paikalle paasee lentamallakin, mutta uskoisin turistimaaran vain kasvavan jatkossa.

Kaaosta Manilassa ja rentoutumista El Nidossa

Viikko on vierahtanyt Filippiineilla ja vastaan on tullut hyvin erilaisia maisemia. Filippiinien paakupunki Manila oli mielenkiintoinen, mutta ei kovin miellyttava kokemus. Kaupungissa asuu noin 13 miljoonaa asukasta ja ainakin liikenneruuhkat olivat senmukaiset. Vietimme Manilassa kolme paivaa, mika oli enemman kuin tarpeeksi. Paallimmaisena mieleen jaivat kuumuus, likaisuus ja koyhyys. Hulppeat ostoskeskukset aseistettuine vartioijeen loivat kummallisen kontrastin muuhun kaupunkiin. Ostoskeskusten ulkopuolella kaupustelijat huutelivat peraamme jatkusvasti ("Hello sir, hello ma'am") ja lapset olivat heti kasi ojossa kerjaamassa, kun bongasivat ulkomaalaisen vakijoukosta. Edellisessa postauksessa mainitsemani Taiwanilaisten huvittava uteliaisuus ulkomaalaisia kohtaan tuntuu varmaan Manilan jalkeen jopa miellyttavalta. Manilassa vaalea nainen on arvatenkin harvinaisuus, joten jossain vaiheessa ihmisten katseet alkoivat hieman kyllastyttaa. Filippiinit ovat myos erittain suosittu seksiturismikohde, mika nakyi yllattavankin selkeasti katukuvassa. Liikenteessa ei tuntunut olevan minkaanlaisia saantoja ja julkinen liikenne oli varmasti sekavin, mita olen koskaan nahnyt. Toisaalta, kun opimme hyppaamaan liikkuvaan pikkubussiin ('jeepney') ja jopa arvaamaan paamaaraan oikein, matka olikin hauska elamys paikallisten joukossa. Kolmen paivan jalkeen eniten arsytti luultavasti jatkuva meteli, joka syntyi liikenteen lisaksi joka paikassa pauhaavasta musiikista ja tietenkin joka-aamuisesta kukon kiekunasta hostellin ulkopuolella. Taman kokemuksen jalkeen Taipei tuntuu varmasti ihanan jarjestaytyneelta ja rauhalliselta kaupungilta.

Neljantena paivana, torstaina, pakenimme Manilasta paivaretkelle Tagatay-nimiseen kaupunkiin ja sielta laheiseen kylaan, joka on tunnettu Taal-tulivuorestaan ja sita ymparoivasta jarvesta. Meteli ei ollut siella yhta paata huimaava kuin Manilassa, mutta kolmipyorakuskit sitakin innokkaampia ja rasittavampia. Paadyimme kuitenkin lopulta jarven rannalle rauhalliseen ravintolaan, jossa meille tarjottiin herkullinen kala-ateria.

Perjantaina lensimme Manilasta Palawan-saaren paakaupunkiin Puerto Princesaan. Loysimme todella mukavan hostellin ja juhlistimme poikaystavani syntymapaivaa syomalla matkan tahan mennessa parhaan illallisen. Illallinen koostui kookospahkinan sisalle tehdysta kanakeitosta ja merenelavista maapahkinakastikkeessa. Kanakeitto oli sekin todella hyvaa, mutta puolikas rapu ja simpukat pahkinakastikkeella oli aivan mieletonta. Hintataso on taalla todella alhainen Suomeen verrattuna ja illallinen kahdelle maksaa yleensa 4-10 euroa juomineen. Yo hostellissa kustantaa 6-8 euroa per henkilo. Hintatasolle tulee kuitenkin helposti tavallaan 'sokeaksi'. Pohdimmme esimerkiksi pitkaan menemmeko saaren pohjoisosaan bussilla (n. 5,60 euroa) vai huomattavasti mukavammalla ja nopeammalla tilataksilla (8 euroa). Suomessa tuskin miettisin kahden euron eroa kovin kauaa. Paadyimme lopulta kuitenkin onneksi tilataksiin.

Eilen, lauantaina, saavuimme El Nidoon, pieneen kylaan Palawanin pohjoisosassa. Matka tilataksilla kesti noin kuusi tuntia ja tien kunnosta johtuin matkaa ei todellakaan voi luonnehtia tasaiseksi. Saavuttuamme paikalle satoi kaatamalla, joten jouduimme odottelemaan paikallisessa kahvilassa sateen loppumista. Majoituksen loytaminenkaan ei ollut ihan helppoa, silla paikka on taynna turisteja. Lopulta saimme kuitenkin oman pienen mokkimme meren rannalta. Sahkoa on vain iltakuudesta aamukuuteen ja vetta tulee satunnaisesti, mutta maisemat ovat mielettomat ja ymparillamme on ainoastaan viidakkoa ja pienia maatiloja. Tasta johtuen joudumme/saamme taallakin aamuisin herata kukon kiekumiseen. Majoituksemme luo ei paase lainkaan autolla ja nousuveden aikaan rantaakin pitkin on aika hankala paasta perille, joten taalla ei ole kovin vaikea tuntea olevansa eristyksissa muusta maailmasta. Turistien maarasta huolimatta kylassa ei ole yhtakaan rasittavaa kaupustelijaa ja paikalliset ovat todella ystavallisia. Huomiseksi lahdemme veneella kiertelemaan lahisaarien laguuneja snorklailun ja auringonoton merkeissa. Pienista vioistaan huolimatta, El Nido on aika lailla sita mita odotinkin: vehrea paratiisi taynna hiekkarantoja ja rentoa tunnelmaa.