Viikonloppumatkailua

Saimme toissaviikonloppuna ensi kertaa yövieraita kotiimme, kun Borekin perhettä tuli käymään Tsekeistä pariksi viikoksi. Vietimme kyseisen viikonlopun Taipein ja lähialueiden nähtävyyksiä kierrellen. Seuraavalla viikolla vieraat lähtivät Borekin opastuksella kiertämään Taiwania minun jäädessä Taipeihin töiden takia. Oli kuitenkin erittäin mukavaa vähän matkustella viikonlopun aikana, varsinkin kun käytössä oli auto ja suurin osa paikoista oli minullekin uusia tuttavuuksia.

Lauantaina kävimme Chiang Kai-shek-muistomerkillä (josta kirjottelin alkuvuodesta enemmän) ja pääsimme sattumalta katsomaan vartijanvaihtoakin. Taiwanilainen versio tästä rituaalista oli huomattavasti eurooppalaisia kiinnostavampi vartijoiden huudellessa ja heitellessä aseitaan ilmaan. Sää ei valitettavasti suosinut meitä, vaan sadetakki ja -varjo olivat välttämättömät varusteet.

Lisäksi kävimme Longshan-temppelissä, joka ymmärtääkseni on Taipein vanhin temppeli.
Olen vajaan vuoden aikana nähnyt sen verran monta temppeliä, ettei tämä mitenkään erityisesti sykähdyttänyt. Sen sijaan pidin temppelin pihalla olevasta vesiputouksesta kovasti. Rakennus siis sijaitsee keskellä kuhisevaa kaupunkia.
Lounaaksi söin perussapuskaa, nuudeleita naudanlihalla. En vieläkään ole erityisen innostunut itämaisista mausteista, joten joskus turvalliselta tuntuvakin vaihtoehto tuottaa pettymyksen, kuten tälläkin kertaa. Luulin oikeasti etten ole kovin nirso ruuan suhteen ennen kuin tulin tänne, mutta nyt täytyy myöntää, että taidan nyrpistellä paikallisille ruuille aika usein. Varsinkin nykyään, kun työkaverit ovat ottaneet tehtäväkseen maistattaa minulla kaikkia Taiwanin erikoisuuksia. Viime viikolla listalla olivat sianverikakku ja ankan (hyydytetty?) veri. Musta makkara on varmaan aika lähellä ensin mainittua, mutta koska en ole siitäkään ollut koskaan kovin innoissani, niin arvaatte varmaan ettei verikakusta tullut uutta suosikkiruokaani.

Verikakkua, nam!
Ankan verta.

Takaisin asiaan. Lounaan jälkeen muut suuntasivat kiipeilemään Taipein pienille vuorille minun tyytyessä joogatuntiin. Illalliselle menimme yhteen suosikkiravintoloistani aivan kodin lähellä. Sechuan-nimisessä paikassa annokset ovat jättimäisiä, joten ne jaetaan useamman ruokailijan kesken. Parhaita ruokia ovat mielestäni cashew-pähkinöitä sisältävät annokset, kuten tämä katkarapu-cashew-herkku.
Sunnuntaina ajelimme autolla Taipeista pohjoiseen. Ensin vuorossa oli Danshui, pienempi kaupunki meren rannalla. Ohjelmassa oli lähinnä rantabulevardilla kävelyä ja merenelävien maistelua.
Grillattu mustekala on parasta!

Tämä ei ole merenelävä, eikä me kyllä sitä maisteltukaan.
Seuraavaksi vuorossa oli lyhyt stoppi meren rannalla sijaitsevan majakan luona. Maisemat olivat erittäin komeita ja tuuli navakka.
Viimeisenä kohteena oli Yeliu, joka on tunnettu mielenkiintoisista kivimuodostelmista, jotka meri on muovannut kallioon ajan kuluessa. Kiviä tosiaan oli paljon erilaisia, geologit ovat varmaan tästä erittäin innoissaan, mutta olivat ne minustakin hienoja.
Suosituin kivi oli ehdottomasti "kuningattaren pää", jonka edessä jokaisen taiwanilaisen oli pakko kuvauttaa itsensä. Jälleen kerran turistikohteen muissa osissa oli suht rauhallista ryysiksen kohdistuessa vain tähän yhteen kohteeseen. Joskus aasialaiset turistit vaikuttavat hieman mielikuvituksettomilta...
Me emme tyytyneet muutaman kiven pällistelyyn vaan kiipesimme kallion huipulle ihailemaan maisemia.
Illalliseksi söimme tuoretta kalaa satamassa. Kotimatkalla nukutti ihan kiitettävästi pitkän päivän jälkeen.
Työrintamalla mikään ei ole juurikaan muuttunut, taidan vain muuttua laiskemmaksi päivä päivältä tekemättömyyden takia. Käyn kuuntelemassa jokaisen englanninkielisen luennon, joka yliopistolla pidetään ihan vain sen takia, että olisi jotain tekemistä. Ikävä kyllä niitä ei kovin usein ole. Eilen olin kuuntelemassa luentoa Swazimaan AIDS-tilanteesta. Kaikki länsimaalaiset (eli minä ja saksalainen apulaisprofessori) siirrettiin ennen luennon alkua takarivistä eturiviin, jotta varmasti näkyisimme kunnolla kaikissa luennolla otetuissa valokuvissa. On se aika kummallista, miten pelkästään ihonvärini takia olen muka niin paljon tärkeämpi henkilö kuin vaikka ne malesialaiset, jotka ovat yhtälailla kansainvälisiä opiskelijoita ja työntekijöitä.

Nantou

Vietin viime viikonlopun Taiwanilaisen tuttavani Kacyn kotikaupungissa Nantoussa. Taiwanissakin vietettiin sunnuntaina äitienpäivää, joten pääsin Kacyn kotiin kurkistamaan miten päivää täällä vietetään. Nantou sijaitsee aivan keskellä Taiwania ja bussimatka sinne kestää noin neljä tuntia. Lähdettyämme aikaisin lauantaiaamuna liikkelle olimme siis perillä sopivasti lounasaikaan. Minut istutettiin pöydän päähän ja ympärilleni tuotiin useita eri ruokalajeja joista valita. Kaikki paikalla olevat sukulaiset olivat kovin kiinnostuneita minusta ja yritin parhaani mukaani kommunikoida heidän kanssa vähäisillä kiinan taidoillani. Kacyn vanhemmat onneksi puhuivat jonkin verran englantia. Perheessä oli aiemmin ollut suomalainen vaihto-oppilas muutaman kuukauden ajan ja Kacy on ollut Suomessa vaihto-oppilaana, joten tämän perheen Suomi-tietous on varmasti parempi kuin normaalisti Taiwanissa. Sain kuulla olevani samanlainen kuin aiemmat heidän tapaamansa suomalaiset: hiljainen, rauhallinen, nätti ja puhdassydäminen. Perheen talo oli todella hieno ja iso, minut majoitettiin isoon makuuhuoneeseen omalla kylpyhuoneella.

Lounaan jälkeen lähdimme Kacyn, hänen serkkunsa ja ystävänsä kanssa autolla kiertelemään lähialueita. Ilma oli todella aurinkoinen ja puistot kauniita.

Illemmalla ajoimme viereiseen kylään Lukangin historialliselle alueelle, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa kapeaa, vanhahkoa katua täynnä pieniä kauppoja. Kaduilla myytiin erityisesti mereneläviä, kuten ostereita ja simpukoita. Illan hämärtyessä kylän kadut näyttivät hauskoilta lukuisten lyhtyjen valaistessa niitä.

Illalla pääsin kiinan ja englannin lisäksi yllättäen puhumaan suomea, sillä Kacyn perhe oli pyytänyt suomalaisen vaihto-oppilaan Henrin kylään sekä viettämään seuraavan päivän kanssamme. Kuvassa ovat Henri, Kacyn veli, Kacy, minä ja perheen vanhemmat. Perheessä oli myös suloinen, pieni koira, joka nautti varsinkin autolla matkustamisesta kanssamme.

Sunnuntaina matkustimme toiseen lähikylään ja vuokrasimme sieltä skootterit nähtävyyksien kiertelemistä varten. Me suomalaiset tyydyimme matkustajiksi ja annoimme kokeneimpien taiwanilaisten tyttöjen hoitaa skootterilla ajamisen. Hauskaa oli silti. Kävimme katsomassa mm. maanjäristyksessä tuhoutunutta temppeliä.

Viikonloppureissu Nantouhun oli todella onnistunut ja uskon, että vierailen perheessä vielä uudestaankin. Yliopistolla olen tekemisissä lähinnä ulkomaalaisten kanssa, joten oli mukava tutustua Taiwanin kulttuuriin ja ihmisiin vähän paremmin. Ja toki suomalaisen tapaaminen on tääällä aina yhtä mukavaa. Kävimme Henrin kanssa läpi kaikki Taiwanissa ärsyttävät ja Suomesta poikkeavat tavat ja jaoimme muutenkin kokemuksiamme.

Enää reilu viikko kunnes voin heittää hetkeksi hyvästit kiinalaiselle ruoalle ja hiostavalle kuumuudelle. Valitettavasti viikko kuluu varmaan aika nopeasti kiinan loppukokeeseen lukiessa ja gradun kanssa panikoidessa. Huomenna on onneksi luvassa juhlat kotonamme, joten pääsen vielä kunnolla viettämään aikaa varsinkin niiden ystävien kanssa, jotka eivät ole täällä enää ensi syksynä.

Hualien & Taroko

Viime viikonloppuna lähdimme pitkästä aikaa Taipein ulkopuolelle, Taiwanin itärannikolle. Alunperin tarkoitus oli lähteä matkaan lauantaiaamuna, mutta perjantaina junalippuja varatessa kävikin ilmi, että junat ovat tupaten täynnä. Siirsimme lähdön siis sunnuntaille, mikä myöhemmin osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi sään ja turistien määrän kannalta.Matkakohteemme oli Hualien-niminen kaupunki, jonne Taipeista matkustaa junalla noin kolme tuntia. Hualien on itärannikon suurin kaupunki ja sen lähettyvillä on Taiwanin suosituin turistikohde, Taroko-rotko. Taiwanin itärannikko on huomattavasti alttiimpi maanjäristyksille ja taifuunien tuhoille kuin muu osa saaresta. Muutama viikko sitten minäkin sain tuntea elämäni ensimmäisen maanjäristyksen kotisohvalla. Tämänkin järistyksen keskus sijaitsi Hualienissa, joten Taipeissa se tuntui vain pienen pienenä tärinänä. Itärannikko oli myös vuoriston takia kauan eristyksissä muusta Taiwanista, joten väestöntiheys on siellä muuta maata pienempi. Hualien näytti kuitenkin hyvin tyypilliseltä taiwanilaiskaupungilta lukuisine mainoskyltteineen, skoottereineen ja ketjuravintoloineen.

Sunnuntaina vuokrasimme pyörät ja pyöräilimme rannalle. Kymmenen kilometrin pituinen pyörätie oli erinomaisessa kunnossa, mutta maisemat eivät olleet kovinkaan riemastuttavat. Pyöräilyreitti kulki nimittäin suuren teollisuusalueen läpi. Pyöräily pitkästä aikaa oli kuitenkin mukavaa ja pääsinpähän näkemään Tyynen valtameren ensimmäistä kertaa elämässäni. Rannalla seurasimme paikallisten sunnuntain viettoa ja söimme grillattua mustekalaa. Ilma oli hyvin tuulinen, muttei onneksi sateinen.

Illallisen söimme Lonely Planetin mukaan "koko Taiwanin" tuntemassa ravintolassa. Kiinalaiset ravintolat eivät juurikaan panosta sisustukseen, joten hyvän ravintolan tunnistaa helpoiten suuresta asiakasmäärästä. Epämääräisestä ulkonäöstä ei yleensä voi päätellä juuri mitään. Ravintoloissa ei yleensä ole juomia tarjolla, teetä lukuunottamatta, joten ostimme herkulliset mehut yötorilla sijaitsevasta kojusta. Asiakkaan valitsemat hedelmät puristetaan mehuksi tilauksen jälkeen, joten tuoreus on taattu.

Nukuimme juna-aseman lähellä sijaitsevassa kelvollisessa hotellissa, jonka henkilökunta oli yltiökohteliasta. Minä en ainakaan ole tottunut kumarteluun joka ikisen lauseen jälkeen. Maanantai-aamuna suuntasimme bussilla Tarokoon reippailemaan. Bussinkuljettan kaasujalka oli raskas, eikä matkaa rotkon reunalla olevalla tiellä voi kuvailla kovin miellyttäväksi. Autotie rakennettiin 1940-luvulla ja rakennusprosessissa kuoli ja haavoittui satoja työntekijöitä. Olimme kuvitelleet että maanantaipäivä olisi turistien kannalta hieman rauhallisempi päivä, mutta toisin kävi. Turistibussien määrä oli täysin käsittämätön, enkä todellakaan haluaisi nähdä paikkaa viikonloppuisin. Jäimme bussista pois ajettuamme 20 kilometriä kanjonin sisään ja tarkoituksena oli kävellä tietä pitkin takaisin kanjonin alkupäähän.

Maisemat tien varrella olivat mielettömät. Rotkon kallioseinämät kohoavat parhaillaan 1000 metrin korkeuteen. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Autotien lisäksi lähiympäristössä on useita patikointireittejä, mutta meillä ei ollut tällä kertaa aikaa tutustua niihin paremmin.

Lisäjännitystä päivään toivat lukuisat pilkkopimeät tunnelit, joiden läpi meidän oli käveltävä. Taskulamppu unohtui kotiin, joten hapuilimme eteenpäin kännyköiden valossa ja toivoimme kovasti, että autoilijat huomaisivat meidät ajoissa.

Rotkon reunoille on rakennettu useita temppeleitä ja näköalapaikkoja. Useimmat turistit tutustuivatkin rotkoon bussissa istuen pysähtyen välillä käymään temppeleissä tai katselemaan maisemia.

Käveltyämme noin 18 kilometriä, kun jalkoja alkoi jo vähän pakottamaan, tila-auto pysähtyi täysin yllättäen viereemme. Kiinalainen mies avasi ikkunan ja kysyi, josko haluaisimme kyydin Hualieniin. Tiedustelimme hintaa matkalle, mutta mies sanoi kieltäytyvänsä ottamasta rahaa vastaan. Hyppäsimme siis iloisina autoon ja säästimme näin sekä jalkojamme, että rahat bussimatkaan. Automatka oli hauska kokemus iäkkäämpien taiwanilaisten tiedustellessa mitä teemme Taipeissa ja emmekö haluaisi jatkaa matkaa heidän kanssaan toiseen itärannikon kaupunkiin. Kieltäydyimme kohteliaasti ja pyysimme heitä viemään meidät Hualienin juna-asemalle. Tarjoaisiko suomalainen koskaan oma-aloitteisesti kyytiä tuntemattomille, selkästi ulkomaalaisille, mahdollisesti samaa kieltä puhumattomille nuorille? Enpä usko.

Maanantai-iltana palasimme Hualienista junalla takaisin Taipeihin väsyneinä, mutta tyytyväisinä reissuun. Tämä viikko on kulunut arkisen aherruksen parissa. Gradunikin edistyy huolestuttavaa tahtia, kesällä pitää varmaan oikeasti valmistua...