Temppeleitä, tofua ja tarpomista vuorilla

Paljon on ehtinyt tapahtua taas viime postauksen jälkeen. Tällä viikolla olen käynyt katselemassa muutamia nähtävyyksiä, tavannut uusia ihmisiä, ulkoillut ja suunnitellut Filippiinien matkaa. Tiistaina kävin Chiang Kai-shek-muistomerkillä, joka sijaitsee isolla aukiolla, jonka ympärillä ovat myös Taiwanin kansallisteatteri ja konserttisali. Hienoja rakennuksia kaikki.

Konserttihalli.

Chiang Kai-shek-muistomerkki.

Keskiviikkona vierailimme kahdessa temppelissä (Confucius Temple ja BaoAn Temple). Taiwanilaiset käyvät temppeleissä rukoilemassa ja jättämässä lahjoja jumalille.

Confucius Temple

Noora & Borek.

Temppelikierroksen jälkeen menimme Shilin-yötorille, joka on yksi suurimmista ja tunnetuimmista yötoreista Taipeissa. Torit ovat täynnä ruokakojuja, joissa myydään Taiwanille tyypillisiä ruokia, kuten erilaisia nuudeleita, munakkaita, makkaroita ja makeita syötäviä. Tunnetuin yötorien pikkusyötävistä on kuitenkin ehdottomasti ’stinky tofu’ eli haiseva tofu. Nimi on kuvaava, sillä tofu todellakin haisee voimakkaasti ja pitkän matkan päähän. Hajua on vaikea kuvailla, mutta miellyttävä se ei todellakaan ole, lähinnä mieleen tulee mädäntyneiden roskien löyhkä. Tofu on valmistettu marinoimalla se jopa useiden kuukausien ajan käyneestä maidosta, vihanneksista ja lihasta tehdyssä suolaliemessä. Uskaltauduin kuitenkin maistamaan tätä paikallista herkkua ja totesin, ettei sen maku juurikaan vastaa kammottavaa hajua. Tofu nimittäin maistuu yllättävän miedolta ja makua enemmän minua häiritsi sen kumimainen koostumus. Tofun lisäksi söin osterimunakasta, nuudeleita ja karamellisoituja mansikoituja, jotka kaikki veivät kielen mennessään. Hauska yksityiskohta yötoreilla on se, kuinka poliisin lähestyessä aluetta kaikki laittomat pikkukojut pakkaavat tavaransa ja työntävät kärrynsä katujen uumeniin uskomattoman nopeasti. Ja ymmärtääkseni tätä tapahtuu useita kertoja illassa väärät hälytykset mukaan lukien.

Lauantaina teimme pienen vaellusretken Taipein ulkopuolella olevaan pienen kylän vuorille. Sää oli mahtava ja näkymät vuorilta vielä upeammat. Reitin aluksi nousimme vuorille portaita, jotka eivät tuntuneet koskaan loppuvan. Varmasti yli tuhannen rappusen jälkeen reitti muuttui kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisemmaksi tiheän viidakon sekä kallioihin kiinnitettyjen kiipeilytikkaiden ja -köysien ansiosta.

Reitin varrella tapasimme lapsijoukon, joka oli uskomattoman innoissaan törmättyään yllättäen kahteen ulkomaalaiseen. Hetken ujosteltuaan lapset tulivat juttelemaan meille, englanniksi tietenkin. Täkäläiset lapset harjoittelevat mielellään englannin taitojaan ulkomaalaisten kanssa, joten kadulla saa usein vastata heidän "Hello!"-huutoihinsa. Nämä lapset olivat kuitenkin erityisen iloisia poikaystäväni jutellessa heille kiinaksi ja hurrasivat riemukkaasti kuullessaan minun olevan hänen tyttöystävänsä. Seuraavaksi saimmekin vastailla kysymyksiin siitä, koska menemme naimisiin ja voivatko he kenties tulla häihimme. Paikallisten ihmisten mielenkiinnon ulkomaalaisia kohtaan huomasi erityisen voimakkaasti tässä pienehkössä kylässä, jossa jokainen ohikulkija tuijotti meitä. Ihmiset ovat kuitenkin ystävällisiä, joten ainakaan vielä katseet eivät ole suuremmin häirinneet. Joten, jos huomion keskipisteessä oleminen on sinun juttusi, matka Aasiaan on oikea ratkaisu. Minulla on vielä hieman totuttelemista siihen.

Tämän maisemakuvan horisontissa näkyy hyvin pienenä Taipei 101, toistaiseksi maailman korkein rakennus, jossa aion myös vierailla jossain vaiheessa.

En ole ennen asunut ulkomailla, joten kaikki arjen pikkuasiat, jotka toimivat hieman eri tavalla kuin Suomessa huvittavat minua suunnattomasti. Taipeissa roskienvienti on järjestetty aika poikkeavalla tavalla. Lähes joka ilta roskisauto kiertää ympäri katuja pysähtyen tietyissä ennalta sovituissa paikoissa. Pysähtyessään auto soittaa tunnussävelmän (vrt. jäätelöauto), jolloin asukkaat tietävät tulla ulos viemään roskiaan. Erityyppisille roskille on omat lokeronsa autossa, joten esimerkiksi biojätteet tyhjennetään omaan pönttöönsä ja paperit omaansa. Jätteiden kierrätys tuntuu toimivan yllättävän hyvin. Kaduilla ei siis ole lainkaan säiliöitä roskille eli kotona on paras olla kun roskisauto tulee. Meidänkin yleensä hyvin rauhallinen kotikatumme täyttyy ihmisistä hieman ennen roskisauton saapumista ja ihmisten kuhinan katselu parvekkeelta on jostain syystä mielestäni todella kiehtovaa. Luonnollisesti ensimmäisellä roskiskeikallani jännitystä aiheutti se, etten ollut ihan varma mihin pönttöön mitäkin tulisi laittaa. Suoriuduin kuitenkin kunnialla ja olen toistaiseksi vain tyytyväinen, että näinkin arkipäiväinen asia voi olla erikoista ja eksoottista. 

Lähden huomenna kolmeksi viikoksi Filippiineille, joten seuraava blogin päivitys riippuu nettiyhteyden tavoitettavuudesta saarilla.