
Osaka
Perjantaina uuvutimme itsemme kävelemällä ympäri Osakaa. Kaupungissa asuu 2,7 miljoonaa ihmistä, mikä tekee siitä Japanin kolmanneksi suurimman kaupungin Tokion ja Jokohaman jälkeen. Ja kyllä sitä väkeä riitti, varsinkin suurimmilla juna- ja metroasemilla ihmisvirta tuntui välillä loputtomalta.
Ensimmäisenä kävimme katsastamssa 1500-luvulla rakennetun Osakan linnan. Rakennus oli oikein hieno, mutta minusta oli viihdyttävämpää katsella ympärillä pyöriviä koululaisryhmiä. Borek taas lepuutti silmiään puistonpenkillä aikaisesta aamuherätyksestä johtuen. Lähdimme nimittäin aamulla liikeelle yhtä aikaa töihin menevän Ryon kanssa. Työt alkoivat aamulla ennen yhdeksää ja loppuivat iltaseitsemän jälkeen. Ryon mukaan kyseessä oli viikonloppua edeltävä lyhyt työpäivä. Japanilainen työkulttuuri ei mielestäni vaikuttanut kovinkaan houkuttelevalta.
Seuraavaksi suuntasimme keskustaan erilaisia kauppoja kiertelemään. Elektroniikkamyymälöitä oli tietysti pilvin pimein, mutta valitettavasti yhtään hienoa robottia en nähnyt. Lelukauppojen tarjonta oli hieman erikoista. Muovifiguureja löytyi kääpiömallisista Star Wars-ukoista...
...hieman erikoisempiin, ilmeisesti varttuneemmalle väellä tarkoitettuihin leluihin. Eivätkä nämä tytöt todellakaan olleet sieltä rohkeimmasta päästä.
Lisäksi löysin sekä piraattiversioita että ihan aitojakin muumituotteita. Kaikki nämä lelut olivat sulassa sovussa samassa liikeessä.
Tällä kauppakujalla myytiin tuoreita vihanneksia ja mereneläviä.
Kissakuumettani helpottamaan löysin useamman lemmikkieläinkaupan täynnä suloisia koiran- ja kissanpentuja. Eläinten olot eivät varmasti ole parhaimmasta päästä, mutta ainakin ne vaikuttivat hieman paremmilta, kuin paikoissa joihin olen Taipeissa törmännyt. Pentujen hinnat olivat pilvissä ja luinkin myöhemmin opaskirjasta, että Tokiossa on paikka johon ihmiset saavat maksua vastaan mennä leikkimään kissojen kanssa, koska heillä ei ole varaa omaan lemmikkiin. Harmi, että jätimme Tokion kokonaan väliin tällä reissulla. Lemmikkieläinkauppojen kissoja piti tyytyä katselemaan lasin takaa.


Erilaiset pelihallit ovat Japanissa todella suosittuja. Kuvassa pelataan metallikuulapeliä, Pachinkoa.
Ruokien valitseminen ravintoloissa oli tehty turisteille helpoksi. Lähes jokaisen ravintolan ikkunassa oli kokoelma muovista tehtyjä, usein hyvin aidonnäköisiä malliannoksia, joita osottamalla välttyi ruokalistan tulkkaamisesta.
Illan hämärtyessä viihdytimme itseämme tarkkailemalla Osakan kaduilla kulkevia erikoisen näköisiä ihmisiä. Manga-sarjakuvat ja varmasti useat muutkin ilmiöt inspiroivat varsinkin naisia pukeutumaan hyvinkin mielenkiintoisesti.


Tämän rankan päivän jälkeen suuntasimme lauantaina turistien valloittamaan Kiotoon. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Torstaina totetutimme pitkään suunnitellun vierailun läheiseen eläintarhaan. Eläintarha on todella iso, emmekä millään jaksaneet kiertää kaikkia paikkoja 35 asteen kuumudessa, joten näkemistä riittää vielä toiseksikin kerraksi. Eläintarhan suurimpana vetonaulana ovat ehdottomasti viime vuonna saapuneet pandat. Kiina lahjoitti Taiwanille joulukuussa kaksi pandaa, eikä tämä lahja tietenkään ollut mitenkään merkityksetön vaan osoitus Kiinan ja Taiwanin lämpenevistä suhteista. Kiina antoi pandoille nimet Tuan Tuan ja Yuan Yuan, jotka yhdessä tarkoittavat "uudelleen yhdistymistä". Kaikkia taiwanilaisia tämä ei todellakaan miellyttänyt ja pandoille alettiinkin heti keksiä uusia lempinimiä. Taiwanin edellinen hallitus ei suostunut ottamaan vastaan Kiinan pandalahjoitusta, mutta nykyinen hallitus on edellistä Kiina-myönteisempi. Oma ymmärrykseni Taiwanin ja Kiinan välisestä tilanteesta ei ainakaan vielä ole kovinkaan kattavaa, joten lainaan Wikipediaa selittääkseni nykyistä tilannetta: "Yhden Kiinan politiikka on näkemys, jonka mukaan on olemassa vain yksi Kiinan valtio. Kiinan kansantasavallan mukaan tämä tarkoittaa sitä, että Kiinan tasavalta Taiwanilla on vain Kiinan kansantasavallan kapinoiva maakunta, jonka tulee palata takaisin Kiinan valtion yhteyteen liittymällä Kiinan kansantasavallan hallinnon yhteyteen, jolloin sille voidaan taata yksi maa – kaksi järjestelmää-politiikan mukaisesti sosialistisesta talousjärjestelmästä riippumaton talousjärjestelmä Hongkongin tapaan."
Tässä parempi lehtikuva pandoista.
Panda-aiheisia matkamuistoja sen sijaan oli tarjolla yltäkylläisesti useammassa myymälässä.


Virtahevot ilmeisesti lisääntyvät tarhaolosuhteissa hyvin, sillä niitä oli paljon.
Ensimmäistä kertaa elämässäni myös minä tunsin olevani osa eläintarhaa. Yliopistolla kukaan ei juurikaan kiinnitä huomiota ulkomaalaisiin, mutta heti eläintarhan porteista sisään astuttuamme paikalle olleiden kouluryhmien lapset alkoivat supista keskenään ja osoitella meihin päin innokaasti. Ehkäpä olimme maasedulta tulleille lapsille yhtä harvinainen ja eksoottinen näky kuin eläintarhan eläimetkin.
Eläintarhakäynnin jälkeen vuorossa oli kiinan lopputentti, joka sujui yllättävänkin hyvin, ja seuraavana päivänä viimeinen kokoontuminen luokkatovereiden kanssa. Tämän kevään jälkeen voin sanoa, että ehdottomasti paras tapa oppia kiinaa on aidossa ympäristössä natiiviopettajan kanssa. En ole aiemmin kieltä tällä tavalla opiskellut, mutta kokemukset olivat oikein positiivisia. Kesäksi Suomeen ostin kiinan oppikirjan, joten saapa nähdä miten itseopiskelu sujuu.
Tätä kirjoittaessani olen jo tukevasti Suomen maankamaralla nauttimassa alkavasta kesästä ja kaikista ihanista suomalaisista ruoista. Ruokakaupassa en meinannut housuissani pysyä, kun kaikkea juustosta ruisleipään oli yhtäkkiä helposti saatavilla. Blogi painuu nyt kesälomalle, syksyllä Taiwaniin palatessani luvassa on ainakin...
...maisemia Taipei 101:n huipulta, sinne kuin en tänä keväänä saanut aikaiseksi mentyä...
...totuttelua uuteen työpaikkaan Taipein lääketieteellisen yliopiston ravitsemus- ja terveystieteiden laitoksella...
...paljon kiinalaista ruokaa (siihen en kesän aikana koske)...
...ja tietenkin lukemattomia uusia tarinoita olemisesta ja elämisestä Taiwanissa!
Lounaan jälkeen lähdimme Kacyn, hänen serkkunsa ja ystävänsä kanssa autolla kiertelemään lähialueita. Ilma oli todella aurinkoinen ja puistot kauniita.



Illemmalla ajoimme viereiseen kylään Lukangin historialliselle alueelle, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa kapeaa, vanhahkoa katua täynnä pieniä kauppoja. Kaduilla myytiin erityisesti mereneläviä, kuten ostereita ja simpukoita. Illan hämärtyessä kylän kadut näyttivät hauskoilta lukuisten lyhtyjen valaistessa niitä. 


Illalla pääsin kiinan ja englannin lisäksi yllättäen puhumaan suomea, sillä Kacyn perhe oli pyytänyt suomalaisen vaihto-oppilaan Henrin kylään sekä viettämään seuraavan päivän kanssamme. Kuvassa ovat Henri, Kacyn veli, Kacy, minä ja perheen vanhemmat. Perheessä oli myös suloinen, pieni koira, joka nautti varsinkin autolla matkustamisesta kanssamme.
Sunnuntaina matkustimme toiseen lähikylään ja vuokrasimme sieltä skootterit nähtävyyksien kiertelemistä varten. Me suomalaiset tyydyimme matkustajiksi ja annoimme kokeneimpien taiwanilaisten tyttöjen hoitaa skootterilla ajamisen. Hauskaa oli silti. Kävimme katsomassa mm. maanjäristyksessä tuhoutunutta temppeliä.




