Linja-autossa on tunnelmaa

Seuraa pieni kertomus bussimatkasta El Nidosta Puerto Princesaan.

Tarkotuksenamme oli lahtea El Nidosta perjantaina, joten keskiviikkona menimme paikallisesta "toimistosta" (pieni kioski kadun laidassa) kyselemaan bussilippuja. Lippujen varaus kuulemma onnistuu seitsemalta aamulla lahtevaan bussiin. Varasimme siis liput. Seuraavana paivana paatimme viela kayda varmistamassa asian. Toimiston nainen ilmoittikin yllattaen ettei perjantaina mene bussia seitsemalta, koska "tanaan ei tullutkaan bussia". Syyta talle ei ollut tiedossa. En oikeastaan ihmettele yhtaan, jos bussikuskia ei jonain paivana yksinkertaisesti huvittanutkaan lahtea ajelemaan bussiaan, sen verran pitka ja rasittava matka on.

Paatimme siis lahtea tiedustelemaan toisen bussiyhtion busseja. Loysimme mieshenkilon seisoskelemassa bussin vieresta parkkipaikalta ja han ohjasi meidat toiseen toimistoon. Tama rakennus palveli ilmeisesti myos kuntosalina, silla vieressamme hikoili muutama mies painoja nostellen. Ostimme liput, kirjoitimme nimemme paperilappuun ja yritimme saada selville lahteeko bussi klo 6.00 vai 6.30. Olemme matkan aikana oppineet, etta asioita kannattaa tiedustella useaan otteeseen, mahdollisesti eri lahteista, jos oikeasti haluaa tietaa varmasti jotain. Usein kyselyihin vain vastataaan myontavasti, vaikka asiasta ei juuri mitaan tiedettaisikaan. Olimme kuitenkin ymmartavinamme, etta bussi lahtee klo 6.00.

Perjantaina nousimme siis kerrankin oikeasti ylos kukonlaulun aikaan. Kavelimme parkkipaikalle, jossa bussi oli edellisena paivana ollut. Ei bussia. Kavi ilmi, etta bussi lahteekin bussiterminaalista, vaikka mielestamme meita oli pyydetty tulemaan nimenomaan parkkipaikalle. Kello lahestyi uhkaavasti kuutta, joten pinkaisimme juoksuun rinkkoinemme ja ehdimmekin terminaaliin kuudeksi. Istuimme bussiin odottelemaan lahtoa. Pikkuhiljaa kavi kuitenkin selvaksi, ettei bussi ollut lahdossa viela yhtaan minnekaan. Odottelimme siis, kun matkustajat valuivat paikalle ja seitseman aikoihin bussi viimein starttasi.

Bussissa ei ollut ilmastointia, eika ikkunoita voinut pitaa auki tien polyisyyden vuoksi. Oli siis kohtuullisen lamminta. Matkan aikana bussi tuli todella tayteen ja matkustajilla oli mukanaan mm. sangollinen mustekaloja, joten aromit bussissa olivat sen mukaiset. Kukaan matkustajista ei kuitenkaan joutunut katolle matkustamaan, kuten useissa vastaantulevissa busseissa. Tien epatasaisuuden vuoksi kirjan lukeminen tai mikaan muu toiminta bussissa oli aika lailla mahdotonta, joten matkan aikana ihailin lahinna ohimenevia maisemia. Kun vanhasta bussista lahteva korviahuumaava meteli ajoittain hiljeni, saimme iloksemme kuunnella edessamme istuvan pojan lauleskelua hanen kuunnellessaan musiikkia kannykastaan. Filippiinolaiset tuntuvat pitavan laulamisesta todella paljon ja saattavat puhjeta lauluun missa tilaisuudessa hyvansa. Laulutaidot ovat hyvin vaihtelevia, mutta se ei tunnu ketaan haittaavan.

Kokonaisuudessaan bussimatka oli yllattavan sidettava. Ehka olin vain varautunut pahimaan, silla seitseman tunnin ajelun jalkeen saapuessamme Puerto Princesaan, olin viela kohtuullisen hyvalla mielella. Odotin innolla ensimmaista lamminta suihkua viikkoon, joten en ollut erityisen innostunut, kun hostellimme ilmoitti etta meille on kylla huone varattuna, mutta valitettavasti juuri tassa huoneessa on vain kylma suihku. Pienen neuvottelun jalkeen saimme kuitenkin hienomman huoneen samaan hintaan, joten paasin vihdoin odottamaani suihkuun.

Nyt olemme siis takaisin Palawanin paakaupungissa Puerto Princesassa nauttimassa isomman kaupungin palveluista. El Nidossa sahkoa tosiaan periaattessa piti olla saatavilla valilla 18.00-6.00, mutta kaytannossa saimme joka ilta mokillemme kavellessa arvailla menisivatko valot tanaan paalle vai eivat. Viikon aikana tahankin kuitenkin tottui ja illat kuistillamme kynttilanvalossa meren aania kuunnellessa olivatkin oikein tunnelmallisia. El Nidon rantoja ja maisemia on vaikea kuvailla, joten laitan blogiin kuvia takaisin Taiwaniin paastyani. Vesi oli turkoosia, hiekka valkoista ja snorklailu kirkkaassa vedessa korallien keskella todella ennnenkokematonta. Eraassa laguunissa kuvattiin parhaillaan Ruotsin Selviytyjia, Robinsonia, joten paasimme paikan paalle ihmettelemaan kuvauspaikkaa. Viimeisena paivana vuokrasimme kajakin ja meloimme pienelle autiolle rannalle ottamaan aurinkoa. Muutaman tunnin rauhan jalkeen paikalle saapui kuitenkin valitettavasti selkeasti rikas pariskunta veneineen. Kolme filippiinilaismiesta kantoivat heti heille aurinkotuolit rannalle ja ryhtyivat valmistamaan lounasta. Uskon kuitenkin nauttineeni melomisesta ja mukaamme pakkaamastamme lounaasta hiekalla istuen vahintaan yhta paljon kuin tama pariskunta, vaikka he saivatkin syoda ruokansa rannalle kannetulta poydalta oikeilta lautasilta.

Ihmiset kylassa olivat todella ystavallisia, vastaantulijat tervehtivat aina ja varsinkin lapset olivat ihania, moikkailivat meille jatkuvasti ja kehuivat vaaleita hiuksiani.
Ruokaakin voisin hehkuttaa loputtomiin, harvoin tarjolla on niin paljon erilaisia tuoreita merenelavia kuin El Nidon pienissa ravintoloissa. Koukutimme itsemme kylan leipomon banaanikakkuun ja yritammekin nyt kovasti etsia sita Puertosta. Lisaksi hammastelimme iltaisin kylan harvojen televisioiden aareen keraantyneita nuorisojoukkoja ja bussien katolla matkustavia sikoja. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Olisi mielenkiintoista nahda miten kyla kehittyy vuosien aikana. Jo nyt useat ravintolat tuntuivat olevan ulkomaalaisten omistuksessa ja uusia rakennuksia pystytettiin kovaa vauhtia. Viela talla hetkella syrjainen sijainti varmaan rajoittaa turistien maaraa, vaikka paikalle paasee lentamallakin, mutta uskoisin turistimaaran vain kasvavan jatkossa.

Kaaosta Manilassa ja rentoutumista El Nidossa

Viikko on vierahtanyt Filippiineilla ja vastaan on tullut hyvin erilaisia maisemia. Filippiinien paakupunki Manila oli mielenkiintoinen, mutta ei kovin miellyttava kokemus. Kaupungissa asuu noin 13 miljoonaa asukasta ja ainakin liikenneruuhkat olivat senmukaiset. Vietimme Manilassa kolme paivaa, mika oli enemman kuin tarpeeksi. Paallimmaisena mieleen jaivat kuumuus, likaisuus ja koyhyys. Hulppeat ostoskeskukset aseistettuine vartioijeen loivat kummallisen kontrastin muuhun kaupunkiin. Ostoskeskusten ulkopuolella kaupustelijat huutelivat peraamme jatkusvasti ("Hello sir, hello ma'am") ja lapset olivat heti kasi ojossa kerjaamassa, kun bongasivat ulkomaalaisen vakijoukosta. Edellisessa postauksessa mainitsemani Taiwanilaisten huvittava uteliaisuus ulkomaalaisia kohtaan tuntuu varmaan Manilan jalkeen jopa miellyttavalta. Manilassa vaalea nainen on arvatenkin harvinaisuus, joten jossain vaiheessa ihmisten katseet alkoivat hieman kyllastyttaa. Filippiinit ovat myos erittain suosittu seksiturismikohde, mika nakyi yllattavankin selkeasti katukuvassa. Liikenteessa ei tuntunut olevan minkaanlaisia saantoja ja julkinen liikenne oli varmasti sekavin, mita olen koskaan nahnyt. Toisaalta, kun opimme hyppaamaan liikkuvaan pikkubussiin ('jeepney') ja jopa arvaamaan paamaaraan oikein, matka olikin hauska elamys paikallisten joukossa. Kolmen paivan jalkeen eniten arsytti luultavasti jatkuva meteli, joka syntyi liikenteen lisaksi joka paikassa pauhaavasta musiikista ja tietenkin joka-aamuisesta kukon kiekunasta hostellin ulkopuolella. Taman kokemuksen jalkeen Taipei tuntuu varmasti ihanan jarjestaytyneelta ja rauhalliselta kaupungilta.

Neljantena paivana, torstaina, pakenimme Manilasta paivaretkelle Tagatay-nimiseen kaupunkiin ja sielta laheiseen kylaan, joka on tunnettu Taal-tulivuorestaan ja sita ymparoivasta jarvesta. Meteli ei ollut siella yhta paata huimaava kuin Manilassa, mutta kolmipyorakuskit sitakin innokkaampia ja rasittavampia. Paadyimme kuitenkin lopulta jarven rannalle rauhalliseen ravintolaan, jossa meille tarjottiin herkullinen kala-ateria.

Perjantaina lensimme Manilasta Palawan-saaren paakaupunkiin Puerto Princesaan. Loysimme todella mukavan hostellin ja juhlistimme poikaystavani syntymapaivaa syomalla matkan tahan mennessa parhaan illallisen. Illallinen koostui kookospahkinan sisalle tehdysta kanakeitosta ja merenelavista maapahkinakastikkeessa. Kanakeitto oli sekin todella hyvaa, mutta puolikas rapu ja simpukat pahkinakastikkeella oli aivan mieletonta. Hintataso on taalla todella alhainen Suomeen verrattuna ja illallinen kahdelle maksaa yleensa 4-10 euroa juomineen. Yo hostellissa kustantaa 6-8 euroa per henkilo. Hintatasolle tulee kuitenkin helposti tavallaan 'sokeaksi'. Pohdimmme esimerkiksi pitkaan menemmeko saaren pohjoisosaan bussilla (n. 5,60 euroa) vai huomattavasti mukavammalla ja nopeammalla tilataksilla (8 euroa). Suomessa tuskin miettisin kahden euron eroa kovin kauaa. Paadyimme lopulta kuitenkin onneksi tilataksiin.

Eilen, lauantaina, saavuimme El Nidoon, pieneen kylaan Palawanin pohjoisosassa. Matka tilataksilla kesti noin kuusi tuntia ja tien kunnosta johtuin matkaa ei todellakaan voi luonnehtia tasaiseksi. Saavuttuamme paikalle satoi kaatamalla, joten jouduimme odottelemaan paikallisessa kahvilassa sateen loppumista. Majoituksen loytaminenkaan ei ollut ihan helppoa, silla paikka on taynna turisteja. Lopulta saimme kuitenkin oman pienen mokkimme meren rannalta. Sahkoa on vain iltakuudesta aamukuuteen ja vetta tulee satunnaisesti, mutta maisemat ovat mielettomat ja ymparillamme on ainoastaan viidakkoa ja pienia maatiloja. Tasta johtuen joudumme/saamme taallakin aamuisin herata kukon kiekumiseen. Majoituksemme luo ei paase lainkaan autolla ja nousuveden aikaan rantaakin pitkin on aika hankala paasta perille, joten taalla ei ole kovin vaikea tuntea olevansa eristyksissa muusta maailmasta. Turistien maarasta huolimatta kylassa ei ole yhtakaan rasittavaa kaupustelijaa ja paikalliset ovat todella ystavallisia. Huomiseksi lahdemme veneella kiertelemaan lahisaarien laguuneja snorklailun ja auringonoton merkeissa. Pienista vioistaan huolimatta, El Nido on aika lailla sita mita odotinkin: vehrea paratiisi taynna hiekkarantoja ja rentoa tunnelmaa.

Temppeleitä, tofua ja tarpomista vuorilla

Paljon on ehtinyt tapahtua taas viime postauksen jälkeen. Tällä viikolla olen käynyt katselemassa muutamia nähtävyyksiä, tavannut uusia ihmisiä, ulkoillut ja suunnitellut Filippiinien matkaa. Tiistaina kävin Chiang Kai-shek-muistomerkillä, joka sijaitsee isolla aukiolla, jonka ympärillä ovat myös Taiwanin kansallisteatteri ja konserttisali. Hienoja rakennuksia kaikki.

Konserttihalli.

Chiang Kai-shek-muistomerkki.

Keskiviikkona vierailimme kahdessa temppelissä (Confucius Temple ja BaoAn Temple). Taiwanilaiset käyvät temppeleissä rukoilemassa ja jättämässä lahjoja jumalille.

Confucius Temple

Noora & Borek.

Temppelikierroksen jälkeen menimme Shilin-yötorille, joka on yksi suurimmista ja tunnetuimmista yötoreista Taipeissa. Torit ovat täynnä ruokakojuja, joissa myydään Taiwanille tyypillisiä ruokia, kuten erilaisia nuudeleita, munakkaita, makkaroita ja makeita syötäviä. Tunnetuin yötorien pikkusyötävistä on kuitenkin ehdottomasti ’stinky tofu’ eli haiseva tofu. Nimi on kuvaava, sillä tofu todellakin haisee voimakkaasti ja pitkän matkan päähän. Hajua on vaikea kuvailla, mutta miellyttävä se ei todellakaan ole, lähinnä mieleen tulee mädäntyneiden roskien löyhkä. Tofu on valmistettu marinoimalla se jopa useiden kuukausien ajan käyneestä maidosta, vihanneksista ja lihasta tehdyssä suolaliemessä. Uskaltauduin kuitenkin maistamaan tätä paikallista herkkua ja totesin, ettei sen maku juurikaan vastaa kammottavaa hajua. Tofu nimittäin maistuu yllättävän miedolta ja makua enemmän minua häiritsi sen kumimainen koostumus. Tofun lisäksi söin osterimunakasta, nuudeleita ja karamellisoituja mansikoituja, jotka kaikki veivät kielen mennessään. Hauska yksityiskohta yötoreilla on se, kuinka poliisin lähestyessä aluetta kaikki laittomat pikkukojut pakkaavat tavaransa ja työntävät kärrynsä katujen uumeniin uskomattoman nopeasti. Ja ymmärtääkseni tätä tapahtuu useita kertoja illassa väärät hälytykset mukaan lukien.

Lauantaina teimme pienen vaellusretken Taipein ulkopuolella olevaan pienen kylän vuorille. Sää oli mahtava ja näkymät vuorilta vielä upeammat. Reitin aluksi nousimme vuorille portaita, jotka eivät tuntuneet koskaan loppuvan. Varmasti yli tuhannen rappusen jälkeen reitti muuttui kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisemmaksi tiheän viidakon sekä kallioihin kiinnitettyjen kiipeilytikkaiden ja -köysien ansiosta.

Reitin varrella tapasimme lapsijoukon, joka oli uskomattoman innoissaan törmättyään yllättäen kahteen ulkomaalaiseen. Hetken ujosteltuaan lapset tulivat juttelemaan meille, englanniksi tietenkin. Täkäläiset lapset harjoittelevat mielellään englannin taitojaan ulkomaalaisten kanssa, joten kadulla saa usein vastata heidän "Hello!"-huutoihinsa. Nämä lapset olivat kuitenkin erityisen iloisia poikaystäväni jutellessa heille kiinaksi ja hurrasivat riemukkaasti kuullessaan minun olevan hänen tyttöystävänsä. Seuraavaksi saimmekin vastailla kysymyksiin siitä, koska menemme naimisiin ja voivatko he kenties tulla häihimme. Paikallisten ihmisten mielenkiinnon ulkomaalaisia kohtaan huomasi erityisen voimakkaasti tässä pienehkössä kylässä, jossa jokainen ohikulkija tuijotti meitä. Ihmiset ovat kuitenkin ystävällisiä, joten ainakaan vielä katseet eivät ole suuremmin häirinneet. Joten, jos huomion keskipisteessä oleminen on sinun juttusi, matka Aasiaan on oikea ratkaisu. Minulla on vielä hieman totuttelemista siihen.

Tämän maisemakuvan horisontissa näkyy hyvin pienenä Taipei 101, toistaiseksi maailman korkein rakennus, jossa aion myös vierailla jossain vaiheessa.

En ole ennen asunut ulkomailla, joten kaikki arjen pikkuasiat, jotka toimivat hieman eri tavalla kuin Suomessa huvittavat minua suunnattomasti. Taipeissa roskienvienti on järjestetty aika poikkeavalla tavalla. Lähes joka ilta roskisauto kiertää ympäri katuja pysähtyen tietyissä ennalta sovituissa paikoissa. Pysähtyessään auto soittaa tunnussävelmän (vrt. jäätelöauto), jolloin asukkaat tietävät tulla ulos viemään roskiaan. Erityyppisille roskille on omat lokeronsa autossa, joten esimerkiksi biojätteet tyhjennetään omaan pönttöönsä ja paperit omaansa. Jätteiden kierrätys tuntuu toimivan yllättävän hyvin. Kaduilla ei siis ole lainkaan säiliöitä roskille eli kotona on paras olla kun roskisauto tulee. Meidänkin yleensä hyvin rauhallinen kotikatumme täyttyy ihmisistä hieman ennen roskisauton saapumista ja ihmisten kuhinan katselu parvekkeelta on jostain syystä mielestäni todella kiehtovaa. Luonnollisesti ensimmäisellä roskiskeikallani jännitystä aiheutti se, etten ollut ihan varma mihin pönttöön mitäkin tulisi laittaa. Suoriuduin kuitenkin kunnialla ja olen toistaiseksi vain tyytyväinen, että näinkin arkipäiväinen asia voi olla erikoista ja eksoottista. 

Lähden huomenna kolmeksi viikoksi Filippiineille, joten seuraava blogin päivitys riippuu nettiyhteyden tavoitettavuudesta saarilla.

Huomioita uudesta kotikaupungista

Päivät Taipeissa tuntuvat kuluvan nopeasti, sillä tekemistä riittää. Tuntuu, että olen ollut täällä jo paljon kauemmin kuin viisi päivää. Olen käynyt kiertelemässä ympäri kaupunkia ja yrittänyt hahmottaa paikkoja sekä bussi- ja metrolinjoja. Taipeissa asuu 2,6 miljoonaa ihmistä ja väestötiheys on 9 650 as/km. (Vertaa Helsinki: 570 000 asukasta, väestötiheys 3 083 as/km.) Länsimaalaisia täällä on aika vähän, minkä huomaa kaupungilla kävellessä ihmisten katseista ja siitä, että jostain syystä kaikkien ulkomaalaisten oletetaan olevan amerikkalaisia.  

Sää on ollut jokseenkin vaihteleva. Eilen oli todella kaunis päivä, auringossa varmasti yli 20 astetta. Tänään on taas satanut ja ulkona tuskin on kymmentä astetta lämpimämpää. Ilman kosteus saa vaatteet tuntumaan kylmän nihkeiltä ja kirjojen lehdet käpristymään. Asunnossa sisällä on viileämpää, kuin mihin olen Suomessa tottunut. Paikallisten mukaan nyt on todella kylmä ja toppatakkeja näkyykin usein katukuvassa. Itse uskon pärjäävääni syystakillani helposti talven yli.

Kiinan kielen osaamattomuuteni on alkanut aiheuttaa hienoista turhautumista. En osaa vielä kirjoittaa edes omaa kiinalaista nimeäni, osoitteesta puhumattakaan. Ilman poikaystäväni apua olisin varmasti menettänyt hermoni jo monta kertaa. Varsinainen kiinan kurssini yliopistolla alkaa vasta maaliskuussa, joten itseopiskelu sitä ennen olisi varmasti hyödyllistä. Luin Turun yliopistolla yhden kiinan kurssin ennen tänne tuloa, joten ihan nollasta ei onneksi tarvitse aloittaa.

Lauantaina tutustuimme kansainvälisten opiskelijoiden suosimaan tapaan hankkia lisäansioita. Länsimaalaisen näköisiä ihmisiä pyydetään täällä usein esiintymään erilaisiin tv-mainoksiin, joista maksetaan pieni palkkio ajankäytön mukaan. Poikaystäväni esiintyi siis vakuuttavasti lääkärinä (labratakki + solmio + kauluspaita = lääkäri) ja kertoi kameralle sujuvasti kuinka tämä tietty kosteusvoide ei aiheuta minkäänlaisia haittavaikutuksia ja kuinka sen luonnolliset molekyylit parantavat haavoja ja estävät arpien muodostumista. Nuorena tutkijanalkuna en ole täysin vakuuttunut mainoksen paikkansapitävyydestä tai eettisyydestä, mutta jätinpä minäkin yhteystietoni mainostoimistolle. Kuka ties mitä aromipesää tai kuntoiluvälinettä pääsen tulevaisuudessa mainostamaan. 

Perillä

Saavuin Taipeihin eilen illalla viideltä paikallista aikaa. Lentomatka kulki Lontoon ja Hong Kongin kautta ja kokonaismatka-ajaksi tuli lähes vuorokausi, joten olin aika poikki Taipeihin laskeutuessani. Lisäksi minun piti jännittää pääsenkö ylipäänsä maahan, koska minulla ei ole viisumia. Suomalaiset saavat olla Taiwanissa 30 vuorokautta ilman viisumia ja tämä onneksi olikin lentokentän virkailijoille päivänselvä asia, joten mitään ongelmia ei ilmaantunut. Aion hankkia itselleni pidempiaikaisen viisumin lomamatkalta Filippiineiltä.

Matkaväsymys hävisi kuitenkin ainakin hetkellisesti uutta maata ja asuntoa ihmetellessä. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että poikaystäväni oli hankkinut meille asunnon valmiiksi. Asunto sijaitsee Etelä-Taipeissa ihan kaupungin laitamilla, joten täällä on mukavan rauhallista. Meillä on iso parveke, josta on hieno näkymä viereisille vuorille. Asunto on kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja siinä on kolme kerrosta. Ylin kerros tosin on vain pienehkö nukkumaparvi, mutta tämä on silti hienoin ja isoin asunto, missä olen kotoa muutettuani asunut. Eikä asuinkumppanistakaan ole vielä löytynyt valitettavaa. =)

Tänään kiertelin lähialueita ja kävin katsastamassa yliopiston kampusaluetta. National Chengchi University sijaitsee kymmenen minuutin kävelymatkan päässä asunnolta ja siellä siis suoritan kolmen kuukauden kiinan kurssin maaliskuusta alkaen. Tällä hetkellä en vielä ymmärrä paikallisten puheesta mitään muutamia yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta. Myös puikoilla syöminen ja kosteaan ilmastoon tottuminen vievät varmaan aikansa. Joka tapauksessa, alku on ollut lupaava, eikä Taipei vaikuta ihan niin eksoottiselta kun olin kuvitellut. Onnistuin kadottamaan kamerani lentomatkan aikana, mutta blogiin on kyllä luvassa kuviakin jossain vaiheessa.