Sunnuntaina vuokrasimme pyörät ja pyöräilimme rannalle. Kymmenen kilometrin pituinen pyörätie oli erinomaisessa kunnossa, mutta maisemat eivät olleet kovinkaan riemastuttavat. Pyöräilyreitti kulki nimittäin suuren teollisuusalueen läpi. Pyöräily pitkästä aikaa oli kuitenkin mukavaa ja pääsinpähän näkemään Tyynen valtameren ensimmäistä kertaa elämässäni. Rannalla seurasimme paikallisten sunnuntain viettoa ja söimme grillattua mustekalaa. Ilma oli hyvin tuulinen, muttei onneksi sateinen.
Illallisen söimme Lonely Planetin mukaan "koko Taiwanin" tuntemassa ravintolassa. Kiinalaiset ravintolat eivät juurikaan panosta sisustukseen, joten hyvän ravintolan tunnistaa helpoiten suuresta asiakasmäärästä. Epämääräisestä ulkonäöstä ei yleensä voi päätellä juuri mitään. Ravintoloissa ei yleensä ole juomia tarjolla, teetä lukuunottamatta, joten ostimme herkulliset mehut yötorilla sijaitsevasta kojusta. Asiakkaan valitsemat hedelmät puristetaan mehuksi tilauksen jälkeen, joten tuoreus on taattu.
Nukuimme juna-aseman lähellä sijaitsevassa kelvollisessa hotellissa, jonka henkilökunta oli yltiökohteliasta. Minä en ainakaan ole tottunut kumarteluun joka ikisen lauseen jälkeen. Maanantai-aamuna suuntasimme bussilla Tarokoon reippailemaan. Bussinkuljettan kaasujalka oli raskas, eikä matkaa rotkon reunalla olevalla tiellä voi kuvailla kovin miellyttäväksi. Autotie rakennettiin 1940-luvulla ja rakennusprosessissa kuoli ja haavoittui satoja työntekijöitä. Olimme kuvitelleet että maanantaipäivä olisi turistien kannalta hieman rauhallisempi päivä, mutta toisin kävi. Turistibussien määrä oli täysin käsittämätön, enkä todellakaan haluaisi nähdä paikkaa viikonloppuisin. Jäimme bussista pois ajettuamme 20 kilometriä kanjonin sisään ja tarkoituksena oli kävellä tietä pitkin takaisin kanjonin alkupäähän.
Maisemat tien varrella olivat mielettömät. Rotkon kallioseinämät kohoavat parhaillaan 1000 metrin korkeuteen. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Autotien lisäksi lähiympäristössä on useita patikointireittejä, mutta meillä ei ollut tällä kertaa aikaa tutustua niihin paremmin.
Lisäjännitystä päivään toivat lukuisat pilkkopimeät tunnelit, joiden läpi meidän oli käveltävä. Taskulamppu unohtui kotiin, joten hapuilimme eteenpäin kännyköiden valossa ja toivoimme kovasti, että autoilijat huomaisivat meidät ajoissa.
Rotkon reunoille on rakennettu useita temppeleitä ja näköalapaikkoja. Useimmat turistit tutustuivatkin rotkoon bussissa istuen pysähtyen välillä käymään temppeleissä tai katselemaan maisemia.
Käveltyämme noin 18 kilometriä, kun jalkoja alkoi jo vähän pakottamaan, tila-auto pysähtyi täysin yllättäen viereemme. Kiinalainen mies avasi ikkunan ja kysyi, josko haluaisimme kyydin Hualieniin. Tiedustelimme hintaa matkalle, mutta mies sanoi kieltäytyvänsä ottamasta rahaa vastaan. Hyppäsimme siis iloisina autoon ja säästimme näin sekä jalkojamme, että rahat bussimatkaan. Automatka oli hauska kokemus iäkkäämpien taiwanilaisten tiedustellessa mitä teemme Taipeissa ja emmekö haluaisi jatkaa matkaa heidän kanssaan toiseen itärannikon kaupunkiin. Kieltäydyimme kohteliaasti ja pyysimme heitä viemään meidät Hualienin juna-asemalle. Tarjoaisiko suomalainen koskaan oma-aloitteisesti kyytiä tuntemattomille, selkästi ulkomaalaisille, mahdollisesti samaa kieltä puhumattomille nuorille? Enpä usko.
Maanantai-iltana palasimme Hualienista junalla takaisin Taipeihin väsyneinä, mutta tyytyväisinä reissuun. Tämä viikko on kulunut arkisen aherruksen parissa. Gradunikin edistyy huolestuttavaa tahtia, kesällä pitää varmaan oikeasti valmistua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti