keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Viime aikoina olen...

...juhlinut Borekin synttäreitä intiaanihenkisessä dinosauruksilla sisustetussa ravintolassa.
...lukenut Muumi-kirjoja kiinaksi.
...osallistunut työpaikan juhliin, jossa laitoksen johtajat haastavat yksitellen työntekijät juomaan viiniä kilpaa kanssaan "ykkösellä alas"-tyylillä. Oli lievästi sanottuna ulkopuolinen olo näissä bileissä, kun ei ollut mitään käsitystä mistä on kyse. Tämä on ilmeisesti myös ainoa kerta vuodessa kun nämä taiwanilaistytöt juovat alkoholia, joten muutama viinilasillinen yhdellä huikalla juotuna johti kohtuullisen humalaiseen lopputulokseen. Tunnelma vastasi lähinnä suomalaisia pikkujouluja, paitsi että tilaisuus järjestettiin kesken työpäivän ja se kesti noin kolme tuntia.
...syönyt saksalaisessa ravintolassa työkavereiden kanssa.
...pitänyt huolta eräästä ihanasta, puheliaasta kissasta nimeltä Xiong xiong.
...käynyt Taipein kansainvälisillä kirjamessuilla.
Suomellakin oli oma osastonsa.
...esittänyt opiskelijaa ja potilasta kuvauksissa erilaisia esitteitä varten.
...käynyt vihdoin aidossa Hot pot-ravintolassa.
Ensin valitaan itselle mieluiset syötävät.
Sitten laitetaan ne pataan kypsymään.
Lopuksi herkutellaan.
Me lisäsimme loppuun vielä sairaalareissun, jonka aikana Borekilta katosi umpilisäke, mutta luulen että sen voi jättää väliinkin.

Tutustuttuani lähiaikoina Taipein sairaaloihin useammastakin syystä olen sitä mieltä, että täällä toimii julkinen terveydenhuolto oikein hyvin. Potilaalle ja läheisille selitetään kaikki juurta jaksaen (välillä jopa englanniksi), tilat ovat hyvässä kunnossa ja hoito edullista. Kääntöpuolena tällä on kuulemma se, että taiwanilaisten kynnys lähteä sairaalaan on hyvin alhainen. Kuulin, että paikalliset käyvät sairaalassa keskimäärin 15 kertaa vuodessa, minkä on pakko sisältää turhiakin käyntejä. Täällä ei siis ole ns. terveyskeskuksia vaan lähes aina on mentävä oikeaan sairaalaan vastaanotolle. Menetin viime keväänä luottamuksen täkäläisiin lääkäreihin heidän diagnosoidessa poskiontelotulehdukseni jatkuvasti pieleen, mutta tuoreempien kokemuksien perusteella minulla ei ole mitään valitettavaa.


Tällä hetkellä siis hoivailen kotona sekä kissaa että leikkauspotilasta. Eikä muuten harmita tippaakaan olla töistä poissa.


1 kommentti:

  1. Loppu hyvin kaikki hyvin - kuvista päätellen kissakin on ryhtynyt luottavaiseksi.
    Pikaista paranemista matkakuntoon Borek!
    Terveisin Raija

    VastaaPoista