Lyhtyjen loistetta

Kuukalenterin ensimmäisen kuun 15. päivänä vietetään kiinalaisen perinteen mukaan lyhtyjuhlaa (lantern festival), joka päättää kiinalaisen uuden vuoden juhlinnan. Ympäri Taiwania järjestettiin useita tapahtumia tähän juhlaan liittyen ja me kävimme katsastamassa niistä muutamia. Varsinaisena lyhtyjuhlan päivänä eli 28.2 meidän kalenterimme mukaan matkustimme pieneen kylään nimeltä Pingxi katsomaan taivaalle lähetettäviä lyhtyjä.

Tapahtuma on erittäin suosittu ja ruuhkat sen mukaisia. Menomatka taittui tunnissa, mutta kotiin mennessä bussimatka kesti yli kaksi tuntia, ilmeisesti presidentin kulkueen aiheuttaman tukoksen takia. Busseihin oli aina kaksi jonoa: yksi istumapaikoille ja toinen seisomapaikoille. Jälkimmäinen jono oli tietysti aina huomattavasti lyhyempi, joten valitsimme sen. Tosin kotimatkalla suurin osa seisojistakin luovutti ja leiriytyi bussin lattialle istumaan.

Tapahtuman ideana on ostaa paikalta suuri paperilyhty, kirjoittaa siihen toiveensa alkaneelle vuodelle ja lähettää se taivaan tuuliin. Lyhty toimii siis kuumailmapallon tavoin. Me emme ostaneet lyhtyä, joten yksityiskohtaisemmin lyhdyn toiminnasta en osaa kertoa. Yleisimpiä toiveita ainakin nuorten keskuudessa näyttivät olevan hyvä koulumenestys, terveyden säilyminen ja poika/tyttöystävän saaminen.

 

 

Tajusin tänään, että voin lisätä blogiin myös videoita, joten tässä videokuvaa lyhdyn lähettämisestä lentoon.



Käsittääkseni luonnonsuojelijat yrittävät vähentää taiwanilaisten innokkuutta lyhtyjen lähettämiseen, mikä onkin täysin ymmärettävää kun miettii sitä roskamäärää mikä tuhansista maahan pudonneista lyhdyistä syntyy. Myös tulipalovaara on aina olemassa. Päivänvalossa lyhdyt eivät olleet kovin kummoissa ja osaan kiinnitetyt rätisevät ilotulitteet lähinnä ärsyttivät, mutta hämärän laskeuduttua sadat taivaalla loistavat lyhdyt olivat hieno näky.

 

 

Ihmiset lähettivät lyhtyjä lentoon joka puolella suurta aluetta ja tämän lisäksi yhdessä ennaltamäärätyssä paikassa suuri joukko ihmisiä lähetti lyhtynsä ilmaan yhtäaikaisesti aina puolen tunnin välein. Erityisesti tämä oli vaikuttava näky.

Viime sunnuntaina olimme katsomassa hyvin erilaisia lyhtyjä. Perinteistä lyhtyperinnettä on aikojen kuluessa muokattu paljon ja nykyään suosittuja ovat erilaiset "lyhtypatsaat", jotka usein kuvastavat alkaneen vuoden horoskooppieläintä, eli tänä vuonna tiikeriä. Lähellä Taipei 101-rakennusta oli suuri aukio täynnä erilaisia patsaita.

Taiwanilaisten käsitys Euroopasta: tulppaaneja, englantilaisia vartiomiehiä ja cowboy (?).

Myös täällä sai kirjoitta ylös toiveitaan, tällä kertaa puun oksille.

Saavuimme sattumalta paikalle juuri valo- ja suihkulähdespektaakkelin alkaessa. Show oli oikeastaan hienompi kuin 101:n ilotulitukset perinteisenä uutena vuotena. Muutenkin on itsestään selvää, että kaupunki käyttää enemmän rahaa kiinalaisen uuden vuoden koristeluihin kuin vaikkapa jouluun.

Loppuun vielä video meidän hoitokissasta ihan vaan sen takia, että meillä on sitä kova ikävä ja me toivotaan koko ajan, että sen omistaja lähtisi uudellen matkustelemaan...

Vietnam

Vietimme kiinalaisen uuden vuoden Vietnamissa vanhempieni kanssa. Matka oli oikein onnistunut, kuvat puhukoon puolestaan.

Saavuimme Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon) lauantaiaamuna ja vietimme viikonlopun siellä. Alkava tiikerin vuosi näkyi katukuvassa värikkäinä koristeluina ja erilaisina patsaina. Vietnamilaisilla on siis oma versionsa kuukalenterin uudesta vuodesta. Tämä juhla, nimeltään Tet, sattuu lähes aina yhtä aikaa kiinalaisen uuden vuoden kanssa. Iltaisin skootterit valtasivat kadut, eikä autoilla ollut juurikaan toivoa päästä ruuhkien läpi. Jalankulkijana oli onneksi vähän helpompaa, vaikka katujen ylittäminen olikin usein aika haasteellista.

 
Sunnuntaina tutustuimme Chinatowniin, joka oli kyllä pienoinen pettymys. Temppelit olivat suunnilleen samanlaisia kuin Taiwanissa, hieman rähjäisempiä tosin. Emmekä edes törmänneet minkäänlaiseen uuden vuoden juhlintaan, kuten olimme toivoneet.

Maanantaiaamuna lensimme Phu Quoc-saarelle, jossa vietimme loppuloman. Saari on vielä suhteellisen tuntematon turisteille, mutta uusia hotelleja rakennetaan jatkuvasti ja paikasta ennustetaankin tulevan Thaimaan veroinen rantakohde vuosien saatossa.

Saarella asuu noin 80 000 ihmistä ja suurin kaupunki on nimeltään Duong Dong. Senkin keskusta on sen verran pieni, että kävellen pääsee helposti paikasta toiseen.

Majoituimme oikein mukavassa hotellissa meren rannalla.

Söin joka päivä mereneläviä - taatusti tuoretta.


Saarella oli sekä hieman tasokkaampia ravintoloita, että pieniä kojuja, joissa paikalliset söivät lounaansa. Kala-nuudelikeitto: 80 senttiä.


Yhtenä päivänä vuokrasimme skootterin ja ajoimme itärannikolle. Vain muutama tie saarella on päällystetty, loput ovat hiekkateitä. Hengityssuojaimet tulivat tarpeeseen punaisen tomun pöllytessä. Liikennettä oli aika vähän, tiellä kuljeskelevia lehmiä lukuunottamatta.

Saaren kuuluisin ranta, Sao Beach.


Paluumatka taittui länsirannikkoa pitkin auringon laskiessa.

Saaren pohjoisosiin tutustuimme autoillen. Kävimme viidakossa kävelyllä, pippuriviljelmillä ja erään pienemmän kylän satamassa.



Paikalliset asukkaat tuntuivat suhtautuvan elämään rennosti, riippukeinuissa makoillen.


Viimeisenä päivänä olimme laivaretkellä, johon kuului mm. snorklausta ja kalastusta. Korallit eivät vetäneet vertoja Filippiineille, mutta pienet rannat olivat kauniita. Matkalla veneelle pysähdyimme helmiviljelmillä.

Mustekalojen puhdistusta.

Lounaalla veneessä tarjottiin merisiiliä. Maku ei ole kummoinen, vaikka näistä kuulemma pyydetään kovia summia muualla maailmassa.

Tällä hetkellä olen takaisin Taipeissa töiden parissa. Enää reilu kuukausi arkista aherrusta jäljellä, sitten kuukausi reissussa ja toukokuussa paluu Suomeen. Viime viikonloppuna kävin lyhtyfestivaaleilla, joista voisin seuraavaksi kertoa blogissa.

Maa järisee

Maanjäristykset ovat kohtuullisen harvinaisia Suomessa, joten ensimmäinen kokemukseni tällä saralla oli viime keväänä täällä Taipeissa. Istuimme Borekin kanssa sohvalla katsomassa televisiota, kun allamme alkoi täristä. Olimme molemmat ensin kovasti sitä mieltä, että toinen meistä heilutti sohvaa, kunnes tarkistimme netistä, että kyseessä tosiaan oli pieni maanjäristys. Järistysten keskukset ovat lähes poikkeuksetta Itä-Taiwanissa, joten ne onneksi tuntuvat yleensä Taipeissa hyvin lievinä.

Toisen kerran maa järisi allani aika mielenkiintoisessa tilanteessa. Menin aerobic-tunnille töiden jälkeen hieman nälkäisenä ja luulin jossain vaiheessa verensokerini tipahtaneen todella alas kun pyörrytti niin paljon, että seinät tuntuivat heiluvan. Pian kuitenkin huomasin myös muiden reagoivan tilanteeseen ja totesin seinien ja lattian oikeasti liikkuvan. Tämäkin järistys oli ohi muutamassa kymmenessä sekunnissa.

Loppusyksystä Taipeissa sattui muutamaan vuoteen suurin järistys. Tällöinkin istuin kotisohvalla, enkä pieniin järistyksiin tottuneena juurikaan hätkähtänyt tärinän alkaessa. Pian täytyi kuitenkin hypätä sohvalta ylös pelastamaan kukkaruukkuja putoamasta pöydältä. Ilmeisesti tämän järistyken aikana muutama ihminen loukkaantui vesisäiliön tullessa jonkin rakennuksen katosta läpi.

Kerran rupesin vasta seuraavana iltana miettimään, että olikohan viime yönä ollut maanjäristys vai näinkö vain unta. Borek kuitenkin vahvisti, että yöllä oli tosiaan hieman maa liikahdellut. Viimeisin järistys oli edellisenä viikonloppuna. Olin yllättäen taas kotisohvalla, niin uppoutuneena Armageddonin jännittäviin käänteisiin, etten edes kuullut kun Borek yritti yläkerrasta huutaa minulle, puhumattakaan siitä että olisin huomannut lattian tärisevän. Maanjäristyksistä on siis tullut arkipäivää. Täytyy vaan olla todella tyytyväinen, että ne ovat niin pieniä voimakkuudeltaan.