lauantai 4. huhtikuuta 2009

Ne pienet erot

Blogin edellisestä päivityksestä on päässyt kulumaan ihan liian kauan, sillä kiireitä riittää. Kiinan opiskelut edistyvät hyvin, vaikka uusia asioita opetetaan siihen tahtiin, ettei meinaa perässä pysyä. En edes tiedä kuinka monta merkkiä nyt osaan / monta merkkiä minun pitäisi osata. On kuitenkin mukavan palkitsevaa opiskella välillä jotain, jonka tulokset huomaa käytännössä heti. Tuntuu mielettömältä, kun käteen annetaan paperi täynnä kiinalaista kirjoitusta, josta kuukausi sitten ei olisi ymmärtänyt sanaakaan, ja nyt pystyy lukemaan kaiken vaivatta. Vaikka tietenkin sanavarastoni on vielä hyvin rajoittunut.

Elämä pyörii siis lähinnä opiskelun ympärillä ja viikot tuntuvat kuluvan todella nopeasti. Ajattelinkin siis nyt kirjoittaa pienistä asioista, jotka ovat täällä Taipeissa jotenkin merkille panemisen arvoisia. 

Nimet

Ennen tänne tuloani minun oli hankittava itselleni kiinalainen nimi kielikurssin hakemusta varten. Pyysin kiinan opettajaani kehittämään nimen oikean nimeni perusteella. Kiinalaiset nimet ovat aina muodossa 1-tavuinen sukunimi + 1-2-tavuinen etunimi, ja niillä on usein myös jokin tärkeä merkitys. Mikä tahansa merkki, joka olisi lähellä suomalaista nimeäni, ei siis käynyt päinsä. Kiinalainen nimeni on  馬努蘭, joka lausutaan mǎnǔlán. Sukunimi (ma) tarkoittaa hevosta ja on yleinen kiinalainen sukunimi. Lan tarkoittaa orkideaa ja on sama merkki, kuin sanassa Fenlan, joka tietenkin tarkoittaa Suomea. Oppitunneilla opettaja ja muut opiskelijat käyttävät toisistaan kiinalaisia nimiä, joten yliopistolla olen Nulan, muualla Noora. Aluksi tämä tuntui hieman oudolta, mutta nyt tunnistan itseni yhtä lailla kiinalaisella tai suomalaisella nimellä kutsuttaessa. Myös useimmilla taiwanilaisilla on oikean kiinalaisen nimensä lisäksi englanninkielinen nimi, jolla heidät tunnetaan ulkomaalaisten keskuudessa. Tämän nimen he ovat kuitenkin itse valinneet ja voivat kyllästyessään vaihtaa sen toiseen, trendikkäämpään nimeen.

Liikunta

Käyn yliopiston kuntosalilla ja läheisessä "kuntokeskuksessa" aerobicissa, joogassa ja vatsatanssitunneilla. Ohjatut tunnit ovat tietenkin kiinaksi, joten minä tyydyn ottamaan mallia muista ja toivomaan, ettei mene täysin päin seiniä. Taiwanilaisten pukeutuminen jumppatunneille aiheuttaa välillä kummastusta. Lähes jokaisella tunnilla ainakin yhdellä tytöistä on farkut jalassa. Henkilökohtaisesti en voisi kuvitella mitään epämukavampaa kuin joogaaminen tiukoissa farkuissa. No, jokainen tyylillään. Kuntosalilla pojat kuntoilevat usein pelkät farkut jalassa, ylävartalo paljaana ja katselevat lihaksikasta vartaloaan häpeilemättä salin peileistä. Joskus he jopa tuovat tyttöystävänsä mukanaan ihailemaan ja kannustamaan heidän suorituksiaan. 

Kauppakuitit

Suomessa olen tottunut heittämään ruokakaupasta saamani kuitit samantien roskikseen. Täällä se voi kuitenkin parhaimmillaan tarkoittaa miljoonien dollarien heittämistä hukkaan. Kaikki viralliset kuitit nimittäin osallistuvat valtion järjestämään lottoarvontaan, jonka päävoittona on 2 miljoona dollaria (noin 45 000 euroa). Joka toinen kuukausi kaivamme siis taskujemme pohjista ja lompakoista kaikki mahdolliset kuitit ja jännitämme josko päävoitto, tai edes jokin pienemmistä voitoista, osuisi kohdallemme. Vielä ei ole onni potkaissut. Useat henkilöt ovat kuitenkin todistettavasti voittaneet arvonnasta 200 dollaria (4,5 euroa), joten eiköhän meidänkin onnemme vielä käänny.

Liikennevalot

Aivan, jopa liikennevalot ovat täällä jotain täysin erilaista. Suomessa, ja useimmissa muissakin maissa, liikennevaloissa esiintyvät yksinkertaiset punainen seisova ja vihreä kävelevä hahmo. Taiwanissa punainen hahmo on täysin tavallinen, mutta valon vaihtuessa vihreäksi, liikennevalojen näytössä alkavat juosta sekunnit siihen, kunnes valo vaihtuu taas punaiseksi. Tämän lisäksi vihreä hahmo on animoitu siten, että valojen juuri vaihduttua se kävelee rauhallisesti ruudussa ja ajan kuluessa vähiin se kiihdyttää vauhtiaan juoksuun, ennen kuin punainen, liikkumaton hahmo taas valloittaa näytön. Hämmästyttävää teknologian kehitystä, eikö?

Kauneusihanteet

Yritin muutama päivä sitten ostaa itselleni uutta kasvovoidetta. Tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän hankalaksi. Lähes jokainen tuote mainostaa itseään "ihoa valkaisevana". Taiwanilaisten keskuudessa vallitsevan käsityksen mukaan, mitä vaaleampi iho, sen kauniimpi nainen. Minä taas olen kasvanut länsimaalaisten kauneusihanteiden parissa, enkä todellakaan halua ihoni olevan enää tätä vaaleampi, päinvastoin. Tämä kauneusihanne on myös syy sille, miksi sateenvarjo ei koskaan ole tarpeeton varuste Taiwanissa. Huonolla ilmalla se suojaa sateelta, hyvällä ilmalla auringolta, ettei iho vain pääsisi ruskettumaan.

Vessat

Kuten jo kotiamme esitellessä tuli ilmi, asuntomme wc-pönttö on mallia high-tech. Valitettavasti kodin ulkopuolella tälläisestä luksuksesta on turha haaveilla. Useimmat yleiset vessat ovat nimittäin ns. "kyykkyvessoja". Pöntön korvaa siis lattiatasossa oleva allas, jonka päälle on tarkoitus kyykistyä. Paperia ei myöskään ole useimmiten tarjolla, koska ihmisten oletetaan aina kuljettavan nenäliinoja mukanaan. Käytettyjä papereita ei saa laittaa altaaseen, vaan ne tulee heittää vieressä olevaan roskikseen. Kuten jo varmaan arvasitte, yritän välttää yleisten vessojen käyttöä viimeiseen asti. Ainakaan suomalaisen näkökulmasta tämä ei ole kaikkein hygieenisin tapa käydä vessassa. En halua edes kuvitella miltä jo nyt kohtuullisen inhottavat baarien vessat Suomessa näyttäisivät, jos tyttöjen pitäisi muutaman siiderin juotuaan asioida korkokengät jalassa kyykkyvessassa. (Pahoittelen tämän mielikuvan laittamista lukijoiden päähän.)

Loppuun muutama kuva parin viikon takaiselta retkeltämme Lalashan-vuorelle. Retki tehtiin hyvin taiwanilaiseen tapaan: ensin kolme tuntia bussissa matkustusta ylös vuorelle, sitten välipala ennen tunnin vaeltelua luonnossa ja kolme tuntia bussilla takaisin. Ihan mukava päivä kuitenkin. 

Tällä hetkellä vesimäärä Taipein joissa on todella vähäinen. Sadekauden alkaessa, ja varsinkin taifuunin iskiessä, vesimassat täyttävät joet ja onnistuvat jopa murtamaan suuri patoja, kuten kuvassa näkyy.

Lalashan on tunnettu jopa tuhansia vuosia vanhoista puista.

Takaisintulomatkalla pysähdyimme erinomaiselle illalliselle tämän ison sillan läheisyyteen.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Tupaantuliaiset

Taipein kotimme alkaa näyttämään jo aika mukavalta huonekalujen löydettyä paikkansa ja tehtyämme reissun Ikeaan viime viikonloppuna, joten eilen pidimme tupaantuliaiset ystävillemme. Juhlat sujuivat oikein mukavasti ja tajusin taas asuntomme suuruudeen lähes kahdenkymmenen vieraan mahtuessa vaivatta seurustelemaan keskenään pelkästään asunnon ensimmäisessä kerroksessa. Blogin lukijat saavat nyt tyytyä valokuvien kautta tapahtuvaan esittelyyn. Ensimmäiseksi kuva rakennuksesta, jossa kotimme sijaitsee. Asunto on ylimmäisessä kerroksessa keskellä.

Alakerrassa, yhdessä avonaisessa tilassa, ovat keittiö ja olohuone. Keittiössä sijaitsee myös pyykinpesukone. Uunia ei ole ja keittolevyjäkin on vain yksi, joten ruoanlaittomahdollisuudet ovat hieman rajalliset. Astiankuivauskaappi on asteen verran suomalaista vastinettaan kehittyneempi. Se on umpinainen kaappi, joka täytyy sulkea tiskauksen jälkeen ja laittaa päälle, jotta tiskit kuivuvat. Minulle ei ole vielä selvinnyt mihin vesi kaapista menee ja luulenpa, että perinteiset suomalaiset astiankuivauskaapit ovat jopa tehokkaampia kuin tämä elektroninen sovellus. Myös vedenkeitin on perinteistä versiota edistyneempi. Sinne mahtuu yli kaksi litraa vettä ja keitin pitää veden jatkuvasti kuumana. Teetä tehdessä säästää siis arvokkaat kaksi minuuttia(!), kun veden kiehumista ei tarvitse odottaa. 

Lähes kaikki huonekalut olivat asunnossa valmiina, ja puuttuvatkin asiat (mm. ruokapöytä, mikro, kokovartalopeili) saimme vihjaisemalla niistä ihanalle vuokraemännällemme. Sohvan saa levitettyä sängyksi ja meillä on myös kaksi ylimääräistä patjaa, joten voisimme teoriassa majoittaa itsemme lisäksi ainakin neljä ihmistä. Tervetuloa kylään! Kuvan taustalla näkyy iso ja erittäin hyödyllinen parvekkeemme. Parvekkeelta on hieno näkymä viereisille vuorille.

Kylpyhuoneessa on tupareissa suurta hilpeyttä aiheuttanut high-tech-vessanpönttö. Itse en ole edes uskaltanut kokeilla kaikkia sen nappuloita, koska uskon pärjääväni mainioisti pöntön perustoiminnoilla. Suihkusta ei tule lämmintä vettä kovin kauaa kerrallaan, mutta pitkien suihkujen välttäminenhän on vain ekologista. Ekologisuudesta tosin on turha puhua asunnossa, jossa kaikki mahdollinen toimii sähköllä. Kylpyhuoneen peilinkin voi näppärästi lämmittää kytkemällä kuvassa näkyvän johdon seinään, jotta se ei ole huurussa suihkun jälkeen. Tämä on ehdottomasti sarjassa asioita, joita en tiennyt tarvitsevani, mutta jotka oikeastaan tekevät elämästä hieman vaivattomampaa.

Toisessa kerroksessa on työtila ja paljon säilytystilaa vaatteille ja muille tavaroille. Ensimmäinen kuva on otettu nukkumaparvelta, joka näkyy seuraavassa kuvassa. Portaat kulkevat asunnon yhdellä sivulla. Asunnon katto on vino, joten sivusta katsottuna asunto olisi suorakulmaisen kolmion muotoinen. 

Tilaa on siis kahdelle ihmiselle enemmän kuin tarpeeksi. Asunnon pohjaratkaisu on mielestäni todella onnistunut ja monet hauskat yksityiskohdat tekevät siitä vielä paremman. Olenkin todella iloinen, että Borek löysi sen meille syksyllä pitkähkön etsimisen jälkeen. Ainoa asia joka harmittaa, on taulujen puute, sillä täällä olisi paljon todella hyviä paikkoja isoillekin tauluille. Asumisen väliaikaisuuden ja opiskelijabudjetin takia en kuitenkaan usko meidän ryhtyvän ripustamaan tauluja seinille. Lopuksi vielä muutama kuva tupareista. Vieraamme toivat tuliaisinaan paljon syötävää, kohokohtina mm. kaksi ankanpäätä ja brie-juustoa. Juusto on ruisleivän ohella ruoka, jota eniten kaipaan Suomesta. Lähikaupoissa juustoa ei ole lainkaan ja suuremmissakin kaupoissa se on kallista muuhun hintatasoon verrattuna. 

Illan isäntäpari

Pöydän antimia.

Koko kansainvälinen vierasjoukkomme. Kansallisuuksista edustettuina olivat ainakin Taiwan, Chile, Kanada, Tsekki, Slovakia, Saksa, Suomi ja Iso Britannia. Kiinalaisilla on yleensä pakonomainen tarve näyttää v-merkkiä käsillään valokuvissa. Tosin tässä kuvassa näyttää siltä, että me länsimaalaiset olemme omaksuneet tavan jopa paikallisia paremmin.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Lyhyt tilannekatsaus

Taiwanissa vietetty aika: 2 kuukautta

Jäljellä oleva aika: 2 kuukautta ja 3 viikkoa

Osaamieni kiinalaisten merkkien määrä ennen kiinan kurssin alkua: 21

Osaamieni merkkien määrä kurssin ensimmäisen viikon jälkeen: 50-60

Sateisten päivien määrä ennen tämän viikon maanantaita: 0

Sateettomien päivien (tuntien?) määrä maanantain jälkeen: 0

Taiwanissa tapaamieni suomalaisten määrä: 2

Tapaamieni tsekkiläisten määrä: yli 12

Graduun kirjoitettujen sivujen määrä ennen tänne tuloa: 22

Sivujen määrä nyt: 26 (hitaasti, mutta varmasti)

Juomieni siiderien määrä: 0

Juomieni kiinalaisten oluiden määrä: liian monta

Syömieni perunoiden määrä: mitätön

Syömäni riisin määrä: ääretön

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen koulupäivä

Kiinan kurssini alkoi tänään. Tuntini ovat joka päivä 15-18, joten päivisin on aikaa tehdä kotitehtäviä ja kirjoittaa gradua. Aamupäivällä kielikeskuksessa oli tervetuliasjuhlat, jossa tutustuin muutamiin muihin vaihto-opiskelijoihin ja tapasin tietääkseni ainoan toisen suomalaisen, joka opiskelee tällä hetkellä samassa kielikeskuksessa. Lisäksi ennen tuntia kävin tutustumassa paikalliseen kuntokeskukseen ja yritin selvittää minkälaisia ohjattuja tunteja heillä on. Turhauduin taas kiinan kielen osaamattomuuteeni Borekin hoitaessa lähes kaiken kommunikoinnin ohjaajien kanssa. Mielialani ensimmäiselle oppitunnille kävellessäni ei siis ollut paras mahdollinen yrittäessäni muistella mitä hittoa teen tässä maassa, missä en ymmärrä mistään mitään.

Tunnelmani muuttui kuitenkin pian oppitunnin alkaessa. Kielikeskuksessa opiskelee yhtäaikaa useita satoja opiskelijoita eritasoisissa ryhmissä. Minun ryhmässäni on lisäkseni kuusi muuta opiskelijaa, 3 saksalaista, 2 amerikkalaista ja yksi japanilainen opiskelija. Ryhmän kokoonpano voi kuitenkin vielä muuttua ihmisten etsiessä itselleen sopivaa tasoa. Opettajamme on kielikeskuksen ainoa miesopettaja, 62-vuotias alunperin pekingiläinen mies, joka ensimmäisen tunnin perusteella vaikutti erinomaiselta opettajalta. Englantia tunnilla ei juuri puhuttu ja ilmeisesti minua ei laitettukaan ihan aloittelijoiden ryhmään, sillä opettaja tuntui olettavan meidän osaavan ainakin kiinan kielen perusasiat ääntämisestä ym. tärkeistä asioista. Tosin taso meidän opiskelijoden kesken oli aika vaihteleva, itse kuitenkin uskon ryhmän olevan juuri oikea minulle. Huomasin onnekseni muistavani yllättävän paljon syksyiseltä kiinan kurssiltani Suomessa ja jopa ymmärsin suurimman osan opettajan puheesta. Kolme tuntia kiinaa joka päivä on kuitenkin todella paljon, joten luulenpa, että jossain vaiheessa täytyy ponnistella pitääkseen motivaatiota yllä. 

Tunnin loputtua kohtasin ulkona ensimmäisen kunnon rankkasateen sen jälkeen kun tänne tulin. Kielikeskuskesta on kotiin 15 minuutin kävelymatka, joten valmistauduin henkisesti olemaan litimärkä, nälkäinen ja väsynyt päästessäni kotiin. Borek oli kuitenkin askeleen ajatuksiani edellä ja lähetti samalla hetkellä minulle viestin lähimmän sateenvarjokaupan sijainnista ja kertoi ruoan olevan valmista kotona. Yksinasumisessakin on puolensa, mutta taidanpa silti olla aika tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Kotiin päästyäni ehdin vaihtaa kuulumisia Borekin kanssa viiden minuutin ajan ennen kuin hän lähti judoon. Rauhalliset koti-illat taitavat todellakin olla menneisyyttä opiskeluiden ja harrastusten myötä. Arki on arkea Taipeissakin. Taidanpa siis lähteä tästä ripustamaan pyykkejä parvekkeelle.

tiistai 24. helmikuuta 2009

Loman loppu

Matkustelut ovat nyt takana päin ja arki Taipeissa voi alkaa. Kiinan kurssin tasokokeeni oli eilen ja itse kurssi alkaa ensi viikolla. En ymmärtänyt kokeessa yhtään mitään, joten on aika selvää, että minut laitetaan alkeisryhmään. Vaikka suoritinkin Turussa yhden kurssin kiinaa, luulen että etenemisvauhti on täällä sen verran kova, ettei haittaa jos muutama ensimmäinen tunti olisikin kertausta. Kurssin aikataulun mukaan kiinaa on kolme tuntia joka päivä ja kotiläksyt vievät kuulemma myös reilusti aikaa. Kun tähän lisätään gradun kirjoitusta ja vähän liikuntaakin, niin en usko että joudun kärsimään tekemisen puutteesta.

Ennen töihin ryhtymistä voin kuitenkin vielä muistella Taiwanin kiertoreissuamme, joka lopulta kesti vajaan viikon ja keskittyi lähinnä Taiwanin länsirannikolle. Suuntasimme ensin Taipeista kaupunkiin nimeltä Kaohsiung, joka on Taiwanin toiseksi suurin kaupunki. Sieltä jatkoimme matkaa Tainaniin, Taiwanin vanhimpaan kaupunkiin, ja viimeiseksi maan keskiosassa sijaitsevaan pieneen Fenqihun kylään. Kartalla Fencihuta lähinnä oleva kaupunki on Chiai.

Matkustimme Etelä-Taiwaniin bussilla, joka oli täysin eri luokkaa kuin edellinen pitkän matkan bussimme El Nidossa. Bussin istuimia ei voi kutsua penkeiksi, ne olivat nojatuoleja. Jokaisella matkustajalla oli omat televisioruutunsa ja kohtelias henkilökunta kävi tasaisin väliajoin kysymässä onko kaikki hyvin, ja haluaisimmeko kenties lisää teetä tai keksejä. Perille päästyämme Kaohsiung ei tuntunut juurikaan erilaiselta kaupungilta kuin Taipei. Kävimme kaupungin korkeimmassa rakennuksessa ihailemassa maisemia ja "Rakkauden joella" (Love River) katsomassa ilotulituksia.

Söimme illallisen yötorilla, mikä osoittautuikin oikein hyväksi ideaksi. Ainoastaan juomapuoli ei ollut onnistunut, bambumehu ja aivan liian makea ananasmehu eivät olleet kovin hyviä ruokajuomia. Alla olevassa kuvassa on Dim sum-koju, josta maistelimme monenlaisia pikkusyötäviä. Dim sum on ilmeisesti Kantonilainen ruokalaji, joka voi periaatteessa tarkoittaa mitä tahansa pikkuruokaa, tässä tapauksessa pieniä nyyttejä erilaisilla sisällöillä.

Lisäksi torilla myytiin uutta lempiherkkuani, osterimunakasta. Tässä versiossa tosin on ostereiden lisäksi mustekalaa ja katkarapuja. Annos ei ehkä näytä kovin houkuttelevalta, mutta on todellisuudessa todella maukasta ja aika kaukana munakkaista, joihin olen Suomessa tottunut.

Toisena päivänämme Kaohsiungissa kiertelimme Lotus-lammella, jota ympäröivät monet kiinalaiselle kulttuurille tyypilliset rakennelmat. Kuvassa pagodi, jonka sisälle kuljettiin suuren lohikäärmepatsaan suun kautta. Hyvän onnen saavuttamiseksi oli tärkeää, että sisään mentiin lohikäärmeen suun kautta ja ulos tultiin viereisestä pagodista tiikerin suusta. Wikipedian määritelmän mukaan pogodi on "on Itä-Aasiassa, Intiassa ja erityisesti Japanissa ja Kiinassa yleinen buddhalaisten temppelien tornimainen erillisrakennus".

Erilaisten pagodien ja temppelien lisäksi lammella oli mm. tämä jättimäinen kiinalaisen jumalan patsas, jonka sisällä on temppeli.

Seuraavana matkakohteena oli siis Tainan, joka opaskirjan mukaan tarjoaa harvinaislaatuisen tunnelman ja useita toinen toistaan mielenkiintoisempia temppeleitä. Lähdimme siis innokkain mielin temppelikierrokselle. Temppeleitä tosiaan riitti, mutta rehellisesti sanottuna välillä tuntuu, että nähtyään viisi kiinalaista temppeliä, on nähnyt ne kaikki. Varsinkin kun pieniä yksityiskohtia ei kulttuuria tuntemattomana osaa arvostaa niin paljon kun olisi mahdollista. Temppeleiden koristeluissa näkyi vielä voimakkaasti hiljattain vaihtunut kiinalainen uusi vuosi. Tämä vuosi on härän vuosi, ja koska minä olen syntynyt härän vuonna, täytyi minun luonnollisesti poseerata lukuisten härkäpatsaiden kanssa. Kuuma ilma ja temppeleiden lukumäärä uuvuttivat meidät muutaman tunnin jälkeen ja siirryimme suosiolla lepäilemään ja viettämään ystävänpäivää jäätelön ja muiden herkkujen pariin.

Tainanista matkustimme ensin bussilla Chiain kaupunkiin, josta matkamme jatkui pienellä vuoristojunalla. Juna on yksi maailman ainoita jäljellä olevia vuoristojunia ja se nousee 30 metristä aina 2200 metriin vuorille. Me jäimme kyydistä pois noin puolessavälissä matkaa Fencihun kylässä. Kylä on ilmeisesti suosittu matkailukohde viikonloppuisin, mutta saapuessamme sinne maanantai-iltana, paikka oli todella hiljainen. Majoituimme sveitsiläisen nunnan ja puolalaisen lähetystyöntekijän pitämään katolilaiseen hostelliin, joka tarjosi mielenkiintoista vaihtelua normaaleihin majoituspaikkoihimme. Olimme aluksi jopa hieman huolissamme päästettäisiinkö meitä lainkaan nukkumaan samaan huoneeseen ilman sormuksia.

Seuraavan päivän vaelsimme pitkin metsiin ja vuorille tehtyjä reittejä ja nautimme raittiista vuoristoilmasta. Ajatuksenamme oli alunperin jatkaa matkaa vielä muualle Taiwanin keskiosiin, mutta päätimmekin palata jo takaisin Taipeihin latailemaan akkuja tulevia opiskeluja varten.

Taipeissa homeongelma taisi onneksi ratketa lopulta hyvinkin yksinkertaisella keinolla. Vuokraemäntämme opetti meidät tyhjentämään laitteen, joka kerää ilmankosteutta ja oli tietenkin Filippiinien matkamme aikana tullut täyteen. Seuraavana ongelmana oli vuotava lämminvesisäiliö, jonka ansiosta vietimme sunnuntaiaamun kuivailemalla lattioita pannukakkujen syömisen sijaan. Korjausmies saatiin kuitenkin onneksi pian paikalle ja laite tuntuu olevan nyt kunnossa. Seuraavaa ongelmaa odotellessa siis. =)

torstai 12. helmikuuta 2009

Filippiinien matka kuvitettuna

Olen takaisin Taipeissa ja muutaman päivän toipumisen jälkeen nyt onkin hyvä aika kertoa reissusta kuvien kautta. Kartalla näkyvistä paikoista kävimme siis Manilassa, Puerto Princesassa ja Legaspissa. 

Manilan rantabulevardi näyttää tässä kuvassa todellista paremmalta, sillä kuvaan ei ole sattunut yhtään nukkuvaa koditonta eivätkä paikan meluisuus ja hajut välity kuvan kautta. Lisäksi kuvan oikealla puolella oleva likainen meri ja vasemmalla oleva suuri tie tekevät paikasta aika ankean. Auringonlasku oli täällä kuitenkin aika hienon punainen, sekin ilmeisesti johtuen kaupungin suuresta saastemäärästä. 

Jeepneyt ja kolmipyörät yhdessä muiden kulkuneuvojen kanssa tekevät Manilasta ajoittain hyvin ruuhkaisen, tässä kuvassa liikenne tosin on kohtuullisen rauhallista.

Tyypillinen kadunpätkä Manilassa.

Kyllästyttyämme Manilaan kävimme ihailemassa Taal-tulivuorta, jonka yksi kraateri näkyy kuvassa.

Suurin osa kuvista on reissun kauneimmasta paikasta El Nidosta Palawanin pohjoisosassa ja sen lähisaarilta. Tässä kuvassa on näkymä asuinpaikkamme rannalta, keskellä Cadlao-saari jonne meloimme kajakilla.

El Nidon pieni keskusta sijaitsee meren lahdessa jyrkkien kallioiden ympäröimänä. Satama on täynnä veneitä, joilla turisteja viedään päivittäin ihailemaan lähisaaria ja laguuneja.

Keskusta koostui muutamasta lyhyehköstä kadusta, jotka olivat täynnä ravintoloita, pieniä kauppoja ja saarikierroksia tarjoavia yrityksiä.

Saarikierroksellamme kävimme useammassa laguunissa, joista osaan pääsi sisään vain uimalla. Tämä laguuni tarjosi hyvän mahdollisuuden harjoitella snorklailua, joten en ole ennen juurikaan harrastanut.

Isoimmassa laguunista löytyivät hienoimmat korallit sekä yksi Ruotsin Robinsonin kuvauspaikoista, kuvan keskellä.

Saarikierrospäivä oli ehdottomasti yksi matkan parhaista, tälläisia maisemia ei monesta paikasta löydy.

Pieni asuinsijamme El Nidossa.

Borekilla oli matkalukemisena mukanaan suomen oppikirja, jota hän tunnollisesti kantoi rannoillakin mukanaan. Minullakin oli matkalla mukana kiinan kirjani, mutta jostain syystä tartuin huomattavasti useammin toiseen mukana olleeseen opukseen, Sinuhe egyptiläiseen.

Hellyyttävät veljekset, jotka kohtasimme kävelyllämme keskustan ulkopuolella.

Tyypillistä asutusta rannalla.

Kuvassa ranta, jonne meloimme ja jonka hetken aikaa kuvittelimme olevan yksityisessä käytössämme. Pian kävi kuitenkin ilmi, että saaren sisäosissa oli jonkinlaista asutusta. Asukkaat olivat kuitenkin ystävällisiä eivätkä onneksi häätäneet meitä pois. Melominen ei ollut kovinkaan kevyttä puuhaa paahtavassa auringonpaisteessa kahdelle suht kokemattomalle melojalle, joten toisen rannan löytäminen olisi varmasti ollut suurien ponnistelujen takana.

Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani bussi, jolla matkustimme El Nidosta Puerto Princesaan.

Matkan varrella kohtaamamme jeepney oli mahdollisesti vielä epämukavampi kulkuneuvo matkan suorittamiseen. Vaikka mistä sitä tietää, kuinka hauskaa katolla on istua.

Kolmipyörät ovat erittäin suosittu menopeli Filippiineillä ja yleensä meitä kehotettiinkin kulkemaan sillä kävelemisen sijaan, vaikka matka ei olisikaan ollut kovin pitkä. Manilassa osa kolmipyöräkuskeista oli kiinnittänyt kärryynsä polkupyörän, mutta yleisemmin ne kulkivat moottoripyörän voimin.

El Nidon jälkeen suuntasimme siis takaisin Puerto Princesaan, josta teimme päiväretken Sabangin maanalaiselle joelle. Joki on yli 8 kilometriä pitkä ja näinollen maailman pisin maanalainen joki. Se on ensimmäisenä äänestyksessä maailman seitsemästä uudesta ihmeestä, ilmeisesti suurelta osin Filippiiniläisten kovan äänestysinnokkuuden ja lukuisten mainosten vuoksi. Jokea pitkin kuljettiin pienellä veneellä vain reilun kilometrin verran, sillä pidemmälle meneminen olisi vaatinut erikoisluvan. Tippukivimuodostelmat luolassa olivat hienoja ja korkeimmissa kohdissa luolan katto yltää 60 metriin. Kuvien ottaminen ei pimeydestä johtuen onnistunut, joten ainoat hyvät kuvat ovat joen sisäänkäynniltä. Hieno paikka suuresta turistimäärästä huolimatta. Ympäröivässä viidakossa näimme myös pieniä apinoita ja vähän suurempia varaaneja.

Puerto Princesasta lensimme takaisin Manilaan ja sieltä seuraavana päivänä samalla Luzonin saarella olevaan Legaspin kaupunkiin. Kaupunki itsessään ei tarjonnut mitään kovin ihmeellistä, mutta sen sijainti Filippiinien suurimman tulivuoren juurella teki siitä kiinnostavan kohteen. Tulivuoro Mayon on Filippiinien aktiivisin tulivuori. Kävimme katsastamassa rauniot kirkosta, joka oli hautautunut laavan alle tulivuoren purkauksen aikana. Vain kirkon torni on jäänyt näkyviin.

Valitettavasti säät eivät suosineet tulivuoren ihailua ensimmäistä Legaspissa viettämäämme päivää lukuunottamatta, joten kaikissa ottamissamme kuvissa vuori on pilviverhon ympäröimä. Alempana Googlesta löydetty kuva vuoresta kirkkaalla ilmalla. Vuorta kutsutaan yhdeksi maailman kauneimmista tulivuorista sen symmetrisen muodon takia.

Epävakaiden säiden takia vietimme paljon aikaa biljardia pelaten ja ostoskeskuksissa kierrellen. Kuvassa meneillään perinteisen Filippiiniläisen jälkiruoan Halu-halon maistelu.

Legaspin lähellä sijaitseva pieni kalastajakylä Donsol piti kuitenkin huolen siitä, ettemma matkustaneet Luzonin eteläosaan turhaan. Donsol on nykyään tunnettu valashaista, jotka viihtyvät tällä seudulla erityisesti helmikuusta huhtikuuhun. Valashai on maailman suurin kala, joka on luonteeltaan rauhallinen ja syö ainoastaan planktonia. Ominaisuuksiena vuoksi ihminen voi siis rauhassa sukellella hyvinkin lähellä näitä kaloja. Matkustimme siis Donsoliin ja vuokrasimme turistikeskusesta veneen, oppaan ja snorklausvälineet. Haiden näkeminen on arpapeliä ja varsinkin niiden kanssa vedessä vietetty aika voi vaihdella suurestikin. Oppaat bongaavat valashain vedestä ja kehottavat matkustajia valmistautumaan veteen hyppäämiseen. Ensimmäisellä uintireissullamme näin vain häivähdyksen suuresta täplikkäästä olennosta ja tajusin olevani aivan liian lähelle sen pyrstöä. Hai kuitenkin katosi pian kokonaan näkyvistämme. Toisella kerralla meillä oli parempi tuuri. Kohdallemme sattui erityisen rauhallinen yksilö, joka antoi meidän uiskennella vieressään yli tunnin ajan. Kokemus oli todella ainutlaatuinen, en ole koskaan ollut niin lähellä niin suurta eläintä varsinkaan sen luonnollisessa elinympäristössä. Tämä yksilö oli aika suurikokoinen, kymmenkunta metriä pitkä. Mahtava oppaamme piti huolen siitä, että sain kokemuksesta kaiken irti ja antoi minun mm. koskettaa valashaita, vaikka se oli säännöissä ankarasti kielletty. Jaoimme veneemme australialaisen matkailijan kanssa, joka lupasi lähettää vedenalaisella kamerallaan ottamiaan kuviaan meille. Niitä odotellessa, tässä Googlesta löydetty kuva valashaista. El Nidon ohella haiden kanssa uiminen oli ehdottomasti matkan kohokohta.

Matkan viimeisen päivän vietimme Manilassa maailman kolmanneksi suurimmassa ostoskeskuksessa. Taipein kotiin saapuessamme havaitsimme riemuksemme jonkinlaisen homekasvuston vallanneen osan huonekaluistamme ja vaatteistamme. Toimenpiteisiin on ryhdytty, mutta ehdin kyllä taas muutamaan otteeseen kiroamaan Taiwanin kostean ilmaston. Lisäksi jouduin tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltosysteemiin, joka toimikin hämmästyttävän hyvin. Lääkäri puhui kohtuullista englantia ja määräsi minulle vain yhdenlaiset lääkket, vaikka olin varma että saan mukaani useamman reseptin taysin tarpeettomille epämääräisille lääkkeille. Pelkään myös, että tietokoneeni vetelee viimeisiään, joten olen alkanut selvittämään täällä myytävien kannettavien hintoja. Huomenna matkustelumme jatkuu, kun suuntaamme Taiwanin eteläosiin vajaaksi viikoksi. Sen jälkeen onkin aika taas syventyä opiskeluihin.