Hualien & Taroko

Viime viikonloppuna lähdimme pitkästä aikaa Taipein ulkopuolelle, Taiwanin itärannikolle. Alunperin tarkoitus oli lähteä matkaan lauantaiaamuna, mutta perjantaina junalippuja varatessa kävikin ilmi, että junat ovat tupaten täynnä. Siirsimme lähdön siis sunnuntaille, mikä myöhemmin osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi sään ja turistien määrän kannalta.Matkakohteemme oli Hualien-niminen kaupunki, jonne Taipeista matkustaa junalla noin kolme tuntia. Hualien on itärannikon suurin kaupunki ja sen lähettyvillä on Taiwanin suosituin turistikohde, Taroko-rotko. Taiwanin itärannikko on huomattavasti alttiimpi maanjäristyksille ja taifuunien tuhoille kuin muu osa saaresta. Muutama viikko sitten minäkin sain tuntea elämäni ensimmäisen maanjäristyksen kotisohvalla. Tämänkin järistyksen keskus sijaitsi Hualienissa, joten Taipeissa se tuntui vain pienen pienenä tärinänä. Itärannikko oli myös vuoriston takia kauan eristyksissä muusta Taiwanista, joten väestöntiheys on siellä muuta maata pienempi. Hualien näytti kuitenkin hyvin tyypilliseltä taiwanilaiskaupungilta lukuisine mainoskyltteineen, skoottereineen ja ketjuravintoloineen.

Sunnuntaina vuokrasimme pyörät ja pyöräilimme rannalle. Kymmenen kilometrin pituinen pyörätie oli erinomaisessa kunnossa, mutta maisemat eivät olleet kovinkaan riemastuttavat. Pyöräilyreitti kulki nimittäin suuren teollisuusalueen läpi. Pyöräily pitkästä aikaa oli kuitenkin mukavaa ja pääsinpähän näkemään Tyynen valtameren ensimmäistä kertaa elämässäni. Rannalla seurasimme paikallisten sunnuntain viettoa ja söimme grillattua mustekalaa. Ilma oli hyvin tuulinen, muttei onneksi sateinen.

Illallisen söimme Lonely Planetin mukaan "koko Taiwanin" tuntemassa ravintolassa. Kiinalaiset ravintolat eivät juurikaan panosta sisustukseen, joten hyvän ravintolan tunnistaa helpoiten suuresta asiakasmäärästä. Epämääräisestä ulkonäöstä ei yleensä voi päätellä juuri mitään. Ravintoloissa ei yleensä ole juomia tarjolla, teetä lukuunottamatta, joten ostimme herkulliset mehut yötorilla sijaitsevasta kojusta. Asiakkaan valitsemat hedelmät puristetaan mehuksi tilauksen jälkeen, joten tuoreus on taattu.

Nukuimme juna-aseman lähellä sijaitsevassa kelvollisessa hotellissa, jonka henkilökunta oli yltiökohteliasta. Minä en ainakaan ole tottunut kumarteluun joka ikisen lauseen jälkeen. Maanantai-aamuna suuntasimme bussilla Tarokoon reippailemaan. Bussinkuljettan kaasujalka oli raskas, eikä matkaa rotkon reunalla olevalla tiellä voi kuvailla kovin miellyttäväksi. Autotie rakennettiin 1940-luvulla ja rakennusprosessissa kuoli ja haavoittui satoja työntekijöitä. Olimme kuvitelleet että maanantaipäivä olisi turistien kannalta hieman rauhallisempi päivä, mutta toisin kävi. Turistibussien määrä oli täysin käsittämätön, enkä todellakaan haluaisi nähdä paikkaa viikonloppuisin. Jäimme bussista pois ajettuamme 20 kilometriä kanjonin sisään ja tarkoituksena oli kävellä tietä pitkin takaisin kanjonin alkupäähän.

Maisemat tien varrella olivat mielettömät. Rotkon kallioseinämät kohoavat parhaillaan 1000 metrin korkeuteen. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Autotien lisäksi lähiympäristössä on useita patikointireittejä, mutta meillä ei ollut tällä kertaa aikaa tutustua niihin paremmin.

Lisäjännitystä päivään toivat lukuisat pilkkopimeät tunnelit, joiden läpi meidän oli käveltävä. Taskulamppu unohtui kotiin, joten hapuilimme eteenpäin kännyköiden valossa ja toivoimme kovasti, että autoilijat huomaisivat meidät ajoissa.

Rotkon reunoille on rakennettu useita temppeleitä ja näköalapaikkoja. Useimmat turistit tutustuivatkin rotkoon bussissa istuen pysähtyen välillä käymään temppeleissä tai katselemaan maisemia.

Käveltyämme noin 18 kilometriä, kun jalkoja alkoi jo vähän pakottamaan, tila-auto pysähtyi täysin yllättäen viereemme. Kiinalainen mies avasi ikkunan ja kysyi, josko haluaisimme kyydin Hualieniin. Tiedustelimme hintaa matkalle, mutta mies sanoi kieltäytyvänsä ottamasta rahaa vastaan. Hyppäsimme siis iloisina autoon ja säästimme näin sekä jalkojamme, että rahat bussimatkaan. Automatka oli hauska kokemus iäkkäämpien taiwanilaisten tiedustellessa mitä teemme Taipeissa ja emmekö haluaisi jatkaa matkaa heidän kanssaan toiseen itärannikon kaupunkiin. Kieltäydyimme kohteliaasti ja pyysimme heitä viemään meidät Hualienin juna-asemalle. Tarjoaisiko suomalainen koskaan oma-aloitteisesti kyytiä tuntemattomille, selkästi ulkomaalaisille, mahdollisesti samaa kieltä puhumattomille nuorille? Enpä usko.

Maanantai-iltana palasimme Hualienista junalla takaisin Taipeihin väsyneinä, mutta tyytyväisinä reissuun. Tämä viikko on kulunut arkisen aherruksen parissa. Gradunikin edistyy huolestuttavaa tahtia, kesällä pitää varmaan oikeasti valmistua...

Värikästä arkea

Mistäköhän sitä tällä kertaa aloittaisi? Valokuvia katsellessa tajuaa, kuinka paljon kahdessa viikossa on taas ehtinyt tehdä. Tämä postaus on siis enemmän tai vähemmän sekava katsaus viime päiviin lähinnä kuvien kautta.

Suomessa lumet ovat jo aikaa sitten sulaneet ja täällä niitä ei koskaan ollutkaan. Halusimme kuitenkin siirtyä hetkeksi talvisiin tunnelmiin ja kävimme luistelemassa Taipein areenalla. Kaukalossa oli meidän lisäksemme taitoluistelua harjoittelevia lapsia ja muutamia, selkeästi ensi kertaa jäällä olevia aikuisia. Kypärää oli pakko käyttää, mikä tuntui lievästi sanottuna typerältä. Luistimet olivat hölmöt muovihökötykset, mutta niihin totuttuani pari tuntia sujui leppoisasti kaukaloa kierrellessä.

Viime viikonloppuna olimme piknikillä Taipein suurimmassa puistossa lukuisten muiden ulkomaalaisten kanssa. Olen jo pitkään harmitellut sitä, ettei asunnossamme ole uunia, joten leipomismahdollisuudet ovat aika mitättömät. Löysin kuitenkin mielenkiintoisen reseptin leivän tekemiseen pannulla ja teinkin näitä pikkuleipäsiä mukaan piknikille. Vastaanotto oli suopea, joten leipää pitää varmaan tehdä uudestaankin. 

Tsekkiläinen ystävämme Filip oli myös mukana piknikillä.

Eilen otin kameran mukaan aamulla yliopistolle lähtiessäni, joten voin nyt esitelle hieman lähiympäristöä. Aivan asuntomme vieressä on viehättävä, pieni ulkoilualue, mihin on hyvä mennä rentoutumaan päivisin gradun kirjoituksen lomassa. Ilman alueelle ohjaavaa kylttiä (Qingxi greens) en varmaan olisi koskaan tajunnut etsiä paikkaa näiden rähjäisten rakennusten lähistöltä.

Alueella vilistää myös hauskoja pikkuliskoja ja lentelee uskomattoman isoja perhosia. Muutama gekko suostui kuvattavaksi, mutta perhosia en saanut ikuistettua kameralla.

Yliopiston kielikeskus sijaitsee suurella mäellä, joten hyötyliikuntaa tulee harrastettua päivittäin ihan kiitettävästi.

Mäkeä ylös ja alas liikennöivät pienet pinkit bussit, mutta olen päättänyt turvautua niihin vain äärimmäisen laiskuuden iskiessä tai sään ollessa hiostavan kuuma. (Lue: käytän bussia useita kertoja viikossa.) Bussimatka maksaa kokonaisen dollarin (3 senttiä).

Näkymät kielikeskuksesta ovat varsinkin kirkkaalla ilmalla todella hienot.

Eilen osallistuin kielikeskuksen järjestämään työpajaan, jossa meille opetettiin kiinalaisen kalligrafian alkeita. Vietin siis pari tuntia maalaamalla paperille eri muotoisia pisteitä ja viivoja. Lopuksi pääsin jopa harjoittelemaan oman kiinalaisen nimeni maalaamista, mikä osoittautui hyvin haastavaksi. Hyvä ryhti, oikea siveltimen pitotapa ja vankka keskittyminen ovat olennaisia tekijöitä maalatessa.

Kiinan ryhmässäni on tällä hetkellä minun lisäkseni kuusi ihmistä. Tässä sveitsiläinen Alex ja saksalainen Maren, sekä vilaus opettajastamme.

Italialais-taiwanilainen Daniela ja saksalainen Waldemar.

Lisäksi ryhmässä on kaksi amerikkalaista miespuolista opiskelijaa. Oppitunnit ovat edelleen hauskoja ja mielenkiintoisia, suurelta osin opettajan loistavan huumorintajun ja piirustustaidon ansiosta. 

Ruisleipää ja pääsiäismunia Taiwanilaisittain

Pääsiäisestä ei ole täällä päin maailmaa tietoakaan, joten tämä viikko on kulunut yhtä kiireisissä merkeissä kuin sitä edeltävät ja luultavasti tulevatkin viikot. Kiinan kurssi on nyt puolessa välissä, joten torstaina opettaja piti meille isohkon kokeen. Pieniä testejä meillä on viikottain, mikä onkin erinomainen motivointitapa varsinkin kirjoittamisen harjoitteluun. Torstain koe sujui omalta osaltani hyvin ainakin kirjallisen osuuden puolesta. Kiinan ääntäminen tuottaa vielä ongelmia, joten suullinen osuus ei varmaankaan mennyt ihan nappiin. Sitä paitsi en ole lainkaan tottunut kielitaidon suulliseen testaamiseen, sitä kun ei Suomen kouluissa juurikaan harrasteta. Kiinan kielen opiskelusta erikoisen tekee se, että suullinen ja kirjallinen osaaminen voivat olla täysin irrallisia toisistaan. On siis mahdollista puhua sujuvasti kiinaa ymmärtämättä merkeistä mitään tai päinvastoin. 

Perjantaina vietin aamupäivän kiertelemällä taidegallerioita slovakialaisen ystäväni kanssa. Vaikka en taiteesta kovin paljoa ymmärräkkään, oli todella mielenkiintoista nähdä taiwanilaista modernia taidetta perinteisen kiinalaisen tyylin sijaan. Iltapäivällä minulla oli tapaaminen Taipein lääketieteellisen yliopiston professorin kanssa. Tarkoituksena oli keskustella työmahdollisuuksista ensi syksylle. Olin siis päättänyt tulla takaisin Taiwaniin kesän jälkeen, kunhan vain löytäisin täältä jotain mielekästä tekemistä. Tapaaminen sujui erittäin hyvin ja näyttääkin vahvasti siltä, että minulle olisi tutkimusassistentin paikka tiedossa ravitsemus- ja terveystieteiden laitokselta. Tutkimusryhmän projektit vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten olen todella innoissani työpaikasta. Asiat voivat kuitenkin vielä muuttua suuntaan tai toiseen, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää oikein hyvältä.

Hyvin sujuneen tapaamisen jälkeen päätin palkita itseni ostoskierroksella Taipein hienoimmassa ostoskeskuksessa, joka tietenkin sijaitsee kaupungin korkeimmassa rakennuksessa, Taipei 101:ssa. Herkullisen jäätelöannoksen ja aivan liian kalliiden vaatteiden katselun jälkeen toteutin jo kauan suunnittelemani kauppareissun paikalliseen Stockmanniin. Saalis olikin kaikkien ennakko-odotuksieni mukainen: irtokarkkeja, pääsiäismunia, englantilaista siideriä, brie-juustoa ja ruisleipää! Kaikki nämä ovat siis tuotteita, joita ei Taipeista kovin helposti löydä. Ruisleipä ei tietenkään ole lähelläkään suomalaista leipää, vaan on pehmeä, hieman ruisjauhoja sisältävä, sämpylä. Pääsiäismunakin paljastui kotona pettymykseksi. Suklaamunan sijaan paketissa olikin muovinen muna täynnä kummallisia makeisia, mutta eipä se onneksi pilannut muuten onnistunutta päivää.

Lauantaina olimme taas liikkellä kaupungilla. Borek oli aiemmin tällä viikolla saanut selville, että joukko lähinnä ruotsalaisia ja suomalaisia miehiä kokoontuu joka lauantai pelaamaan sählyä Taipein keskustaan. Lähdimme siis lauantaiaamuna katsastamaan, josko Borek pääsisi pelaamaan ja minä tapaamaan lisää suomalaisia. Paikalla olikin iloinen ruotsalaisjoukko laittamassa peliä pystyyn. Taiwanissa suurta osaa urheilulajeista harrastetaan tilojen puutteen vuoksi ulkona, joten sählyäkin pelattiin ulkokentällä paahtavassa auringonpaisteessa. Myöhemmin paikalle tuli myös muutama suomalainen ja sain kuulla heidän kokoontuvan kerran kuussa "tosimiesten iltaan". Minä kun olin ensimmäinen suomalainen nainen, johon nämä miehet olivat Taipeissa törmänneet. Saapi nähdä uskaltaudunko joskus mukaan tähän suomalaisten kokoontumiseen.

Sunnuntai on kulunut jo perinteeksi muodostuneen pannukakkuaamiaisen jälkeen gradun kirjoittamisen ja tsekin opiskelun merkeissä. Näin pääsiäisenä lisään Suomesta kaipaamieni asioiden listaan Mignon-munat ja pääsiäislampaan. Kuusi jäljellä olevaa viikkoa hujahtavat kuitenkin varmasti nopeasti, joten taidan keskittyä nauttimaan kaikista Taiwanin hyvistä puolista Suomeen ikävöinnin sijaan.

Ne pienet erot

Blogin edellisestä päivityksestä on päässyt kulumaan ihan liian kauan, sillä kiireitä riittää. Kiinan opiskelut edistyvät hyvin, vaikka uusia asioita opetetaan siihen tahtiin, ettei meinaa perässä pysyä. En edes tiedä kuinka monta merkkiä nyt osaan / monta merkkiä minun pitäisi osata. On kuitenkin mukavan palkitsevaa opiskella välillä jotain, jonka tulokset huomaa käytännössä heti. Tuntuu mielettömältä, kun käteen annetaan paperi täynnä kiinalaista kirjoitusta, josta kuukausi sitten ei olisi ymmärtänyt sanaakaan, ja nyt pystyy lukemaan kaiken vaivatta. Vaikka tietenkin sanavarastoni on vielä hyvin rajoittunut.

Elämä pyörii siis lähinnä opiskelun ympärillä ja viikot tuntuvat kuluvan todella nopeasti. Ajattelinkin siis nyt kirjoittaa pienistä asioista, jotka ovat täällä Taipeissa jotenkin merkille panemisen arvoisia. 

Nimet

Ennen tänne tuloani minun oli hankittava itselleni kiinalainen nimi kielikurssin hakemusta varten. Pyysin kiinan opettajaani kehittämään nimen oikean nimeni perusteella. Kiinalaiset nimet ovat aina muodossa 1-tavuinen sukunimi + 1-2-tavuinen etunimi, ja niillä on usein myös jokin tärkeä merkitys. Mikä tahansa merkki, joka olisi lähellä suomalaista nimeäni, ei siis käynyt päinsä. Kiinalainen nimeni on  馬努蘭, joka lausutaan mǎnǔlán. Sukunimi (ma) tarkoittaa hevosta ja on yleinen kiinalainen sukunimi. Lan tarkoittaa orkideaa ja on sama merkki, kuin sanassa Fenlan, joka tietenkin tarkoittaa Suomea. Oppitunneilla opettaja ja muut opiskelijat käyttävät toisistaan kiinalaisia nimiä, joten yliopistolla olen Nulan, muualla Noora. Aluksi tämä tuntui hieman oudolta, mutta nyt tunnistan itseni yhtä lailla kiinalaisella tai suomalaisella nimellä kutsuttaessa. Myös useimmilla taiwanilaisilla on oikean kiinalaisen nimensä lisäksi englanninkielinen nimi, jolla heidät tunnetaan ulkomaalaisten keskuudessa. Tämän nimen he ovat kuitenkin itse valinneet ja voivat kyllästyessään vaihtaa sen toiseen, trendikkäämpään nimeen.

Liikunta

Käyn yliopiston kuntosalilla ja läheisessä "kuntokeskuksessa" aerobicissa, joogassa ja vatsatanssitunneilla. Ohjatut tunnit ovat tietenkin kiinaksi, joten minä tyydyn ottamaan mallia muista ja toivomaan, ettei mene täysin päin seiniä. Taiwanilaisten pukeutuminen jumppatunneille aiheuttaa välillä kummastusta. Lähes jokaisella tunnilla ainakin yhdellä tytöistä on farkut jalassa. Henkilökohtaisesti en voisi kuvitella mitään epämukavampaa kuin joogaaminen tiukoissa farkuissa. No, jokainen tyylillään. Kuntosalilla pojat kuntoilevat usein pelkät farkut jalassa, ylävartalo paljaana ja katselevat lihaksikasta vartaloaan häpeilemättä salin peileistä. Joskus he jopa tuovat tyttöystävänsä mukanaan ihailemaan ja kannustamaan heidän suorituksiaan. 

Kauppakuitit

Suomessa olen tottunut heittämään ruokakaupasta saamani kuitit samantien roskikseen. Täällä se voi kuitenkin parhaimmillaan tarkoittaa miljoonien dollarien heittämistä hukkaan. Kaikki viralliset kuitit nimittäin osallistuvat valtion järjestämään lottoarvontaan, jonka päävoittona on 2 miljoona dollaria (noin 45 000 euroa). Joka toinen kuukausi kaivamme siis taskujemme pohjista ja lompakoista kaikki mahdolliset kuitit ja jännitämme josko päävoitto, tai edes jokin pienemmistä voitoista, osuisi kohdallemme. Vielä ei ole onni potkaissut. Useat henkilöt ovat kuitenkin todistettavasti voittaneet arvonnasta 200 dollaria (4,5 euroa), joten eiköhän meidänkin onnemme vielä käänny.

Liikennevalot

Aivan, jopa liikennevalot ovat täällä jotain täysin erilaista. Suomessa, ja useimmissa muissakin maissa, liikennevaloissa esiintyvät yksinkertaiset punainen seisova ja vihreä kävelevä hahmo. Taiwanissa punainen hahmo on täysin tavallinen, mutta valon vaihtuessa vihreäksi, liikennevalojen näytössä alkavat juosta sekunnit siihen, kunnes valo vaihtuu taas punaiseksi. Tämän lisäksi vihreä hahmo on animoitu siten, että valojen juuri vaihduttua se kävelee rauhallisesti ruudussa ja ajan kuluessa vähiin se kiihdyttää vauhtiaan juoksuun, ennen kuin punainen, liikkumaton hahmo taas valloittaa näytön. Hämmästyttävää teknologian kehitystä, eikö?

Kauneusihanteet

Yritin muutama päivä sitten ostaa itselleni uutta kasvovoidetta. Tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän hankalaksi. Lähes jokainen tuote mainostaa itseään "ihoa valkaisevana". Taiwanilaisten keskuudessa vallitsevan käsityksen mukaan, mitä vaaleampi iho, sen kauniimpi nainen. Minä taas olen kasvanut länsimaalaisten kauneusihanteiden parissa, enkä todellakaan halua ihoni olevan enää tätä vaaleampi, päinvastoin. Tämä kauneusihanne on myös syy sille, miksi sateenvarjo ei koskaan ole tarpeeton varuste Taiwanissa. Huonolla ilmalla se suojaa sateelta, hyvällä ilmalla auringolta, ettei iho vain pääsisi ruskettumaan.

Vessat

Kuten jo kotiamme esitellessä tuli ilmi, asuntomme wc-pönttö on mallia high-tech. Valitettavasti kodin ulkopuolella tälläisestä luksuksesta on turha haaveilla. Useimmat yleiset vessat ovat nimittäin ns. "kyykkyvessoja". Pöntön korvaa siis lattiatasossa oleva allas, jonka päälle on tarkoitus kyykistyä. Paperia ei myöskään ole useimmiten tarjolla, koska ihmisten oletetaan aina kuljettavan nenäliinoja mukanaan. Käytettyjä papereita ei saa laittaa altaaseen, vaan ne tulee heittää vieressä olevaan roskikseen. Kuten jo varmaan arvasitte, yritän välttää yleisten vessojen käyttöä viimeiseen asti. Ainakaan suomalaisen näkökulmasta tämä ei ole kaikkein hygieenisin tapa käydä vessassa. En halua edes kuvitella miltä jo nyt kohtuullisen inhottavat baarien vessat Suomessa näyttäisivät, jos tyttöjen pitäisi muutaman siiderin juotuaan asioida korkokengät jalassa kyykkyvessassa. (Pahoittelen tämän mielikuvan laittamista lukijoiden päähän.)

Loppuun muutama kuva parin viikon takaiselta retkeltämme Lalashan-vuorelle. Retki tehtiin hyvin taiwanilaiseen tapaan: ensin kolme tuntia bussissa matkustusta ylös vuorelle, sitten välipala ennen tunnin vaeltelua luonnossa ja kolme tuntia bussilla takaisin. Ihan mukava päivä kuitenkin. 

Tällä hetkellä vesimäärä Taipein joissa on todella vähäinen. Sadekauden alkaessa, ja varsinkin taifuunin iskiessä, vesimassat täyttävät joet ja onnistuvat jopa murtamaan suuri patoja, kuten kuvassa näkyy.

Lalashan on tunnettu jopa tuhansia vuosia vanhoista puista.

Takaisintulomatkalla pysähdyimme erinomaiselle illalliselle tämän ison sillan läheisyyteen.

Tupaantuliaiset

Taipein kotimme alkaa näyttämään jo aika mukavalta huonekalujen löydettyä paikkansa ja tehtyämme reissun Ikeaan viime viikonloppuna, joten eilen pidimme tupaantuliaiset ystävillemme. Juhlat sujuivat oikein mukavasti ja tajusin taas asuntomme suuruudeen lähes kahdenkymmenen vieraan mahtuessa vaivatta seurustelemaan keskenään pelkästään asunnon ensimmäisessä kerroksessa. Blogin lukijat saavat nyt tyytyä valokuvien kautta tapahtuvaan esittelyyn. Ensimmäiseksi kuva rakennuksesta, jossa kotimme sijaitsee. Asunto on ylimmäisessä kerroksessa keskellä.

Alakerrassa, yhdessä avonaisessa tilassa, ovat keittiö ja olohuone. Keittiössä sijaitsee myös pyykinpesukone. Uunia ei ole ja keittolevyjäkin on vain yksi, joten ruoanlaittomahdollisuudet ovat hieman rajalliset. Astiankuivauskaappi on asteen verran suomalaista vastinettaan kehittyneempi. Se on umpinainen kaappi, joka täytyy sulkea tiskauksen jälkeen ja laittaa päälle, jotta tiskit kuivuvat. Minulle ei ole vielä selvinnyt mihin vesi kaapista menee ja luulenpa, että perinteiset suomalaiset astiankuivauskaapit ovat jopa tehokkaampia kuin tämä elektroninen sovellus. Myös vedenkeitin on perinteistä versiota edistyneempi. Sinne mahtuu yli kaksi litraa vettä ja keitin pitää veden jatkuvasti kuumana. Teetä tehdessä säästää siis arvokkaat kaksi minuuttia(!), kun veden kiehumista ei tarvitse odottaa. 

Lähes kaikki huonekalut olivat asunnossa valmiina, ja puuttuvatkin asiat (mm. ruokapöytä, mikro, kokovartalopeili) saimme vihjaisemalla niistä ihanalle vuokraemännällemme. Sohvan saa levitettyä sängyksi ja meillä on myös kaksi ylimääräistä patjaa, joten voisimme teoriassa majoittaa itsemme lisäksi ainakin neljä ihmistä. Tervetuloa kylään! Kuvan taustalla näkyy iso ja erittäin hyödyllinen parvekkeemme. Parvekkeelta on hieno näkymä viereisille vuorille.

Kylpyhuoneessa on tupareissa suurta hilpeyttä aiheuttanut high-tech-vessanpönttö. Itse en ole edes uskaltanut kokeilla kaikkia sen nappuloita, koska uskon pärjääväni mainioisti pöntön perustoiminnoilla. Suihkusta ei tule lämmintä vettä kovin kauaa kerrallaan, mutta pitkien suihkujen välttäminenhän on vain ekologista. Ekologisuudesta tosin on turha puhua asunnossa, jossa kaikki mahdollinen toimii sähköllä. Kylpyhuoneen peilinkin voi näppärästi lämmittää kytkemällä kuvassa näkyvän johdon seinään, jotta se ei ole huurussa suihkun jälkeen. Tämä on ehdottomasti sarjassa asioita, joita en tiennyt tarvitsevani, mutta jotka oikeastaan tekevät elämästä hieman vaivattomampaa.

Toisessa kerroksessa on työtila ja paljon säilytystilaa vaatteille ja muille tavaroille. Ensimmäinen kuva on otettu nukkumaparvelta, joka näkyy seuraavassa kuvassa. Portaat kulkevat asunnon yhdellä sivulla. Asunnon katto on vino, joten sivusta katsottuna asunto olisi suorakulmaisen kolmion muotoinen. 

Tilaa on siis kahdelle ihmiselle enemmän kuin tarpeeksi. Asunnon pohjaratkaisu on mielestäni todella onnistunut ja monet hauskat yksityiskohdat tekevät siitä vielä paremman. Olenkin todella iloinen, että Borek löysi sen meille syksyllä pitkähkön etsimisen jälkeen. Ainoa asia joka harmittaa, on taulujen puute, sillä täällä olisi paljon todella hyviä paikkoja isoillekin tauluille. Asumisen väliaikaisuuden ja opiskelijabudjetin takia en kuitenkaan usko meidän ryhtyvän ripustamaan tauluja seinille. Lopuksi vielä muutama kuva tupareista. Vieraamme toivat tuliaisinaan paljon syötävää, kohokohtina mm. kaksi ankanpäätä ja brie-juustoa. Juusto on ruisleivän ohella ruoka, jota eniten kaipaan Suomesta. Lähikaupoissa juustoa ei ole lainkaan ja suuremmissakin kaupoissa se on kallista muuhun hintatasoon verrattuna. 

Illan isäntäpari

Pöydän antimia.

Koko kansainvälinen vierasjoukkomme. Kansallisuuksista edustettuina olivat ainakin Taiwan, Chile, Kanada, Tsekki, Slovakia, Saksa, Suomi ja Iso Britannia. Kiinalaisilla on yleensä pakonomainen tarve näyttää v-merkkiä käsillään valokuvissa. Tosin tässä kuvassa näyttää siltä, että me länsimaalaiset olemme omaksuneet tavan jopa paikallisia paremmin.

Lyhyt tilannekatsaus

Taiwanissa vietetty aika: 2 kuukautta

Jäljellä oleva aika: 2 kuukautta ja 3 viikkoa

Osaamieni kiinalaisten merkkien määrä ennen kiinan kurssin alkua: 21

Osaamieni merkkien määrä kurssin ensimmäisen viikon jälkeen: 50-60

Sateisten päivien määrä ennen tämän viikon maanantaita: 0

Sateettomien päivien (tuntien?) määrä maanantain jälkeen: 0

Taiwanissa tapaamieni suomalaisten määrä: 2

Tapaamieni tsekkiläisten määrä: yli 12

Graduun kirjoitettujen sivujen määrä ennen tänne tuloa: 22

Sivujen määrä nyt: 26 (hitaasti, mutta varmasti)

Juomieni siiderien määrä: 0

Juomieni kiinalaisten oluiden määrä: liian monta

Syömieni perunoiden määrä: mitätön

Syömäni riisin määrä: ääretön

Ensimmäinen koulupäivä

Kiinan kurssini alkoi tänään. Tuntini ovat joka päivä 15-18, joten päivisin on aikaa tehdä kotitehtäviä ja kirjoittaa gradua. Aamupäivällä kielikeskuksessa oli tervetuliasjuhlat, jossa tutustuin muutamiin muihin vaihto-opiskelijoihin ja tapasin tietääkseni ainoan toisen suomalaisen, joka opiskelee tällä hetkellä samassa kielikeskuksessa. Lisäksi ennen tuntia kävin tutustumassa paikalliseen kuntokeskukseen ja yritin selvittää minkälaisia ohjattuja tunteja heillä on. Turhauduin taas kiinan kielen osaamattomuuteeni Borekin hoitaessa lähes kaiken kommunikoinnin ohjaajien kanssa. Mielialani ensimmäiselle oppitunnille kävellessäni ei siis ollut paras mahdollinen yrittäessäni muistella mitä hittoa teen tässä maassa, missä en ymmärrä mistään mitään.

Tunnelmani muuttui kuitenkin pian oppitunnin alkaessa. Kielikeskuksessa opiskelee yhtäaikaa useita satoja opiskelijoita eritasoisissa ryhmissä. Minun ryhmässäni on lisäkseni kuusi muuta opiskelijaa, 3 saksalaista, 2 amerikkalaista ja yksi japanilainen opiskelija. Ryhmän kokoonpano voi kuitenkin vielä muuttua ihmisten etsiessä itselleen sopivaa tasoa. Opettajamme on kielikeskuksen ainoa miesopettaja, 62-vuotias alunperin pekingiläinen mies, joka ensimmäisen tunnin perusteella vaikutti erinomaiselta opettajalta. Englantia tunnilla ei juuri puhuttu ja ilmeisesti minua ei laitettukaan ihan aloittelijoiden ryhmään, sillä opettaja tuntui olettavan meidän osaavan ainakin kiinan kielen perusasiat ääntämisestä ym. tärkeistä asioista. Tosin taso meidän opiskelijoden kesken oli aika vaihteleva, itse kuitenkin uskon ryhmän olevan juuri oikea minulle. Huomasin onnekseni muistavani yllättävän paljon syksyiseltä kiinan kurssiltani Suomessa ja jopa ymmärsin suurimman osan opettajan puheesta. Kolme tuntia kiinaa joka päivä on kuitenkin todella paljon, joten luulenpa, että jossain vaiheessa täytyy ponnistella pitääkseen motivaatiota yllä. 

Tunnin loputtua kohtasin ulkona ensimmäisen kunnon rankkasateen sen jälkeen kun tänne tulin. Kielikeskuskesta on kotiin 15 minuutin kävelymatka, joten valmistauduin henkisesti olemaan litimärkä, nälkäinen ja väsynyt päästessäni kotiin. Borek oli kuitenkin askeleen ajatuksiani edellä ja lähetti samalla hetkellä minulle viestin lähimmän sateenvarjokaupan sijainnista ja kertoi ruoan olevan valmista kotona. Yksinasumisessakin on puolensa, mutta taidanpa silti olla aika tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Kotiin päästyäni ehdin vaihtaa kuulumisia Borekin kanssa viiden minuutin ajan ennen kuin hän lähti judoon. Rauhalliset koti-illat taitavat todellakin olla menneisyyttä opiskeluiden ja harrastusten myötä. Arki on arkea Taipeissakin. Taidanpa siis lähteä tästä ripustamaan pyykkejä parvekkeelle.