Linja-autossa on tunnelmaa

Seuraa pieni kertomus bussimatkasta El Nidosta Puerto Princesaan.

Tarkotuksenamme oli lahtea El Nidosta perjantaina, joten keskiviikkona menimme paikallisesta "toimistosta" (pieni kioski kadun laidassa) kyselemaan bussilippuja. Lippujen varaus kuulemma onnistuu seitsemalta aamulla lahtevaan bussiin. Varasimme siis liput. Seuraavana paivana paatimme viela kayda varmistamassa asian. Toimiston nainen ilmoittikin yllattaen ettei perjantaina mene bussia seitsemalta, koska "tanaan ei tullutkaan bussia". Syyta talle ei ollut tiedossa. En oikeastaan ihmettele yhtaan, jos bussikuskia ei jonain paivana yksinkertaisesti huvittanutkaan lahtea ajelemaan bussiaan, sen verran pitka ja rasittava matka on.

Paatimme siis lahtea tiedustelemaan toisen bussiyhtion busseja. Loysimme mieshenkilon seisoskelemassa bussin vieresta parkkipaikalta ja han ohjasi meidat toiseen toimistoon. Tama rakennus palveli ilmeisesti myos kuntosalina, silla vieressamme hikoili muutama mies painoja nostellen. Ostimme liput, kirjoitimme nimemme paperilappuun ja yritimme saada selville lahteeko bussi klo 6.00 vai 6.30. Olemme matkan aikana oppineet, etta asioita kannattaa tiedustella useaan otteeseen, mahdollisesti eri lahteista, jos oikeasti haluaa tietaa varmasti jotain. Usein kyselyihin vain vastataaan myontavasti, vaikka asiasta ei juuri mitaan tiedettaisikaan. Olimme kuitenkin ymmartavinamme, etta bussi lahtee klo 6.00.

Perjantaina nousimme siis kerrankin oikeasti ylos kukonlaulun aikaan. Kavelimme parkkipaikalle, jossa bussi oli edellisena paivana ollut. Ei bussia. Kavi ilmi, etta bussi lahteekin bussiterminaalista, vaikka mielestamme meita oli pyydetty tulemaan nimenomaan parkkipaikalle. Kello lahestyi uhkaavasti kuutta, joten pinkaisimme juoksuun rinkkoinemme ja ehdimmekin terminaaliin kuudeksi. Istuimme bussiin odottelemaan lahtoa. Pikkuhiljaa kavi kuitenkin selvaksi, ettei bussi ollut lahdossa viela yhtaan minnekaan. Odottelimme siis, kun matkustajat valuivat paikalle ja seitseman aikoihin bussi viimein starttasi.

Bussissa ei ollut ilmastointia, eika ikkunoita voinut pitaa auki tien polyisyyden vuoksi. Oli siis kohtuullisen lamminta. Matkan aikana bussi tuli todella tayteen ja matkustajilla oli mukanaan mm. sangollinen mustekaloja, joten aromit bussissa olivat sen mukaiset. Kukaan matkustajista ei kuitenkaan joutunut katolle matkustamaan, kuten useissa vastaantulevissa busseissa. Tien epatasaisuuden vuoksi kirjan lukeminen tai mikaan muu toiminta bussissa oli aika lailla mahdotonta, joten matkan aikana ihailin lahinna ohimenevia maisemia. Kun vanhasta bussista lahteva korviahuumaava meteli ajoittain hiljeni, saimme iloksemme kuunnella edessamme istuvan pojan lauleskelua hanen kuunnellessaan musiikkia kannykastaan. Filippiinolaiset tuntuvat pitavan laulamisesta todella paljon ja saattavat puhjeta lauluun missa tilaisuudessa hyvansa. Laulutaidot ovat hyvin vaihtelevia, mutta se ei tunnu ketaan haittaavan.

Kokonaisuudessaan bussimatka oli yllattavan sidettava. Ehka olin vain varautunut pahimaan, silla seitseman tunnin ajelun jalkeen saapuessamme Puerto Princesaan, olin viela kohtuullisen hyvalla mielella. Odotin innolla ensimmaista lamminta suihkua viikkoon, joten en ollut erityisen innostunut, kun hostellimme ilmoitti etta meille on kylla huone varattuna, mutta valitettavasti juuri tassa huoneessa on vain kylma suihku. Pienen neuvottelun jalkeen saimme kuitenkin hienomman huoneen samaan hintaan, joten paasin vihdoin odottamaani suihkuun.

Nyt olemme siis takaisin Palawanin paakaupungissa Puerto Princesassa nauttimassa isomman kaupungin palveluista. El Nidossa sahkoa tosiaan periaattessa piti olla saatavilla valilla 18.00-6.00, mutta kaytannossa saimme joka ilta mokillemme kavellessa arvailla menisivatko valot tanaan paalle vai eivat. Viikon aikana tahankin kuitenkin tottui ja illat kuistillamme kynttilanvalossa meren aania kuunnellessa olivatkin oikein tunnelmallisia. El Nidon rantoja ja maisemia on vaikea kuvailla, joten laitan blogiin kuvia takaisin Taiwaniin paastyani. Vesi oli turkoosia, hiekka valkoista ja snorklailu kirkkaassa vedessa korallien keskella todella ennnenkokematonta. Eraassa laguunissa kuvattiin parhaillaan Ruotsin Selviytyjia, Robinsonia, joten paasimme paikan paalle ihmettelemaan kuvauspaikkaa. Viimeisena paivana vuokrasimme kajakin ja meloimme pienelle autiolle rannalle ottamaan aurinkoa. Muutaman tunnin rauhan jalkeen paikalle saapui kuitenkin valitettavasti selkeasti rikas pariskunta veneineen. Kolme filippiinilaismiesta kantoivat heti heille aurinkotuolit rannalle ja ryhtyivat valmistamaan lounasta. Uskon kuitenkin nauttineeni melomisesta ja mukaamme pakkaamastamme lounaasta hiekalla istuen vahintaan yhta paljon kuin tama pariskunta, vaikka he saivatkin syoda ruokansa rannalle kannetulta poydalta oikeilta lautasilta.

Ihmiset kylassa olivat todella ystavallisia, vastaantulijat tervehtivat aina ja varsinkin lapset olivat ihania, moikkailivat meille jatkuvasti ja kehuivat vaaleita hiuksiani.
Ruokaakin voisin hehkuttaa loputtomiin, harvoin tarjolla on niin paljon erilaisia tuoreita merenelavia kuin El Nidon pienissa ravintoloissa. Koukutimme itsemme kylan leipomon banaanikakkuun ja yritammekin nyt kovasti etsia sita Puertosta. Lisaksi hammastelimme iltaisin kylan harvojen televisioiden aareen keraantyneita nuorisojoukkoja ja bussien katolla matkustavia sikoja. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Olisi mielenkiintoista nahda miten kyla kehittyy vuosien aikana. Jo nyt useat ravintolat tuntuivat olevan ulkomaalaisten omistuksessa ja uusia rakennuksia pystytettiin kovaa vauhtia. Viela talla hetkella syrjainen sijainti varmaan rajoittaa turistien maaraa, vaikka paikalle paasee lentamallakin, mutta uskoisin turistimaaran vain kasvavan jatkossa.