On aika pistää Japanin matka pakettiin. Maanantaina, eli reissumme kolmantena päivänä, suuntasimme Hiroshimaan, jossa oli tarkoitus viettää myös yksi yö. Japanin matkamme sattui siinä mielessä huonoon aikaan, että maassa oli meneillään jokin kansallinen pyhä, eli ihmiset olivat lomilla. Tämä tietenkin tarkoitti entistä enemmän turisteja ja täyteenvarattuja junia, busseja ym. Halusimme matkustaa Hiroshimaan Kobesta nopealla Shinkansen-junalla, joten varasimme sunnuntana liput ainoaan aamujunaan, jossa oli istumapaikkoja jäljellä.
Maanantaiaamuna kaikki ei mennytkään ihan putkeen ja matka junalle olikin yksi koko reissun jännittävimmistä episodeista. Lähdimme Kobesta, Ryon kotoa, bussilla kohti juna-asemaa. Matkalla oli yllättävän paljon ruuhkaa, mutta koska Ryo vaikutti hyvin rauhalliselta ajattelin, että ehdimme kyllä junaan hyvin. Myöhemmin tajusin, että japanilaisten yksi luonteenpiirre on olla näyttämättä tunteitaan tiukoissa paikoissa. Saapuessamme lopulta juna-asemalle Ryo ilmoitti, että junaan lähtöön on muuten kolme minuuttia. Juoksuun siis. Pojat juoksivat luonnollisesti minua kovempaa ja hetken jo luulin kadottaneeni heidät ihmisjoukkoon. Olin muutenkin jo aika lailla vakuuttunut siitä, ettemme junaan ehtisi. Junat ovat Japanissa myöhässä äärimmmäisen harvoin, joten sitäkään oli turha toivoa. Näin poikien juoksevan portaita ylös asemalaiturille ja pingoin henkeni edestä heidän perässään. Portaat ylös päästyäni näin ihmeekseni junan olevan vielä laiturilla ja poikien odottavan minua junan ovella. Mutta, mutta, jalkani eivät enää toimineetkaan porrasjuoksun jälkeen ja kaaduin pitkin pituuttani asemalaiturille yrittäessäni sisälle junaan. Olin ihan varma, että nyt junan ovet sulkeutuvat, pojat lähtevät kohti Hiroshimaa ja minä odottelen juna-asemalla useita tunteja seuraavaa junaa, joka ei ole täynnä. Viimeisillä voimillani ponnistin pystyyn ja, uskomatonta kyllä, ehdin raahata itseni junaan ennen ovien sulkeutumista. Sisällä junassa meni aika kauan ennen kuin sain hengityksen tasaantumaan ja sydän alkoi tykyttää normaaliin tahtiin. Joka tapauksessa, olimme matkalla Hiroshimaa.
Hiroshiman kaikki tuntevat tietenkin paikkana, johon pudotettiin atomipommi toisen maailmansodan aikana. Lähinnä tämän takia mekin kaupunkiin matkustimme. Kävelimme rauhanpuistossa katselemassa lukuisia muistomerkkejä ja ainoaa pommituksesta selvinnyttä rakennusta, "atomipommikupolia". Atomipommimuseo oli myös mielenkiintoinen kokemus, vaikka ihmisiä oli taas ihan liikaa.
Hiroshima ennen ja heti pommituksen jälkeen.
Olimme varanneet yöpymispaikan kauempana Hiroshiman keskustasta, Miyajiman saaren läheltä. Saarella on yksi Japanin kuuluisimmista näkymistä, Itsukushiman pyhäkön torii (portti), jota kävimme katsomassa tiistaina. Pyhäkkö ja portti on rakennettu niin, että nousuveden aikaa ne näyttävät kelluvan vedessä.
Kuvassa matkailijat Ryo, Borek ja Noora. Tiistai oli matkan ainoa sateinen päivä, joten sadetakille tuli käyttöä.
Saarella myytin herkullisia osterikakkuja.
Iltapäivällä kävimme Hiroshiman modernin taiteen museossa, jonka yhteydessä oli kaunis puutarha.
Ennen lähtöä takaisin Kobeen kävimme vielä toteuttamassa yhden Japan-must-do:n - sushia liukuhihnalta. Kokit siis valmistavat sushin asiakkaiden edessä ja laittavat sen liukuhihnalle, josta asiakkaat voivat poimia haluamansa palat. Merisiilisushin olisin voinut jättää väliin, mutta muuten oli oikein hauskaa.
Keskiviikkoaamuna kiitimme Ryoa majoituksesta ja matkustimme junalla vuoristokylään nimeltä Takayama. Tarkoituksena oli rentoutua pienemmässä paikassa suurkaupunkien jälkeen. Takayamassa oli hauskoja, vanhoja pikkukatuja ja pieniä temppeleitä. Säät suosivat, joten teimme pienen patikointiretken ja nautimme siitä, ettei ilmasto ollut lainkaan niin kostea kuin Taiwanissa.
Ennen lähtöä torstaina löysimme vielä pienen valokuvanäyttelyn.
Torstai-illalla saavuimme Osakaan, jossa vietimme kaksi viimeistä yötä. Meillä oli käytössä junapassit, joilla saa matkustaa niin paljon kun sielu sietää, joten ajattelimme ottaa kaiken ilon irti niistä perjantaina. Alunperin suunnitelmissa oli jopa pikavisiitti Tokioon, mutta lopulta tyydyimme matkustamaan pari tuntia junalla katsomaan Fuji-vuorta. Perjantaiaamun vietimme Kiotossa (kts. aiempi
postaus) ja iltapäivällä suuntasimme kohti Fujia. Tiesimme, että on hyvin mahdollista, että vuori on täysin pilvien peittämä, jolloin neljä tuntia junassa pelkästään sen takia tuntuisi aika hölmöltä. Hypättyämme ulos junasta totesimme, että emme matkustaneet paikalle aivan turhan takia, vaikka näkymät eivät todellakaan olleet parhaat mahdolliset. Katsokaa itse, kyllä se vuori siellä on:
Ihailtuamme vuorta hetken palasimme junalla Osakan neonvalojen hohtoon viimeiseksi illaksi.
Ehdimme reilun viikon aikana nähdä todella monta paikkaa Japanissa, eikä Tokion väliinjääminenkään harmittanut. Aina pitää jättää jotain seuraavaa kertaa varten!
Opettamisen lisäksi laajensin taiwanilaisten Suomi-kuvaa tilaisuudessa, joka oli suunnattu opiskeilijoille, jotka haluaisivat mennä Suomeen opiskelemaan. Sain siis kertoa perusasioita säästä, ruuasta, saunasta ja muista kulttuurillemme tyypillisistä asioista. Suomea on markkinoitu täällä varsinkin erinomaisilla koulutusmahdollisuuksilla, joten nuorilla tuntuu olevan Suomesta hieman liiankin valoisa kuva. Totuus on, että Suomi ja Taiwan eroavat toisistaan monissa asioissa kuin yö ja päivä, joten taiwanilaisten viihtyminen Suomessa ei ole mitenkään taattu. Kestihän minullakin aika kauan sopeutua tänne ja vieläkin ärsyynnyn maiden eroavaisuuksista lähes päivittäin. Yritin siis antaa opiskelijoille mahdollisimman realistisen kuvan maastamme.
Suomalaisuus on ollut vahvasti läsnä myös ruokapöydässämme viime aikoina. Jouluruuat, kuten muutkin suomalaiset herkut, on täällä pakko valmistaa alusta asti itse, jos haluaa niistä nauttia. Minusta onkin tullut varsinainen jauhopeukalo. Olen leiponut mm. pipareita, joulutorttuja, porkkanasämpylöitä ja korvapuusteja. Makaronilaatikkokin saatiin vihdoin ruokalistalle, kun löysimme kaupan joka myy naudan jauhelihaa.
Uusin Suomi-lisä aamiaispöytään on moniviljapuuro. Löysin kaupasta hiutalesekoituksen, joka sisältää kauraa, ruista, vehnää ja ohraa. Vasta kassalle mennessäni huomasin, että tuotteen valmistusmaa on Suomi, tarkemmin sanottuna Helsingin Mylly. Hiutaleet ovat luomua, eivätkä todellakaan ostoslistani halvin tuote. Luomuruoka on täällä selvästi nostamassa suosiotaan. Useimmissa kaupoissa on luomutuotteille oma osastonsa, jossa hinnat ovat valitettavasti moninkertaiset muihin tuotteisiin verrattuna. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Suomi näyttää profiloituvan täällä terveellisten tuotteiden maana; xylitol-purkka on nimittäin toinen suomalainen tuote, johon olen täällä törmännyt. (Tietenkin täällä myydään myös Finlandia-vodkaa, mutta sitä ei kai voida laskea terveelliseksi tuotteeksi vaikka se ohrasta valmistetaankin.)
Lähden loppuviikosta juhlistamaan syntymäpäivääni (ja Suomen itsenäisyyspäivää) Hong Kongiin pidennetyksi viikonlopuksi. Seuraavassa kirjoituksessa siis luvassa tunnelmia tältä kaupunkilomalta.
